ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Markkinakuvan pelkistys vuosille 2000-2001

Osuuspankkiryhmä
Talous kasvaa koko euroalueella ja erityisesti Suomessa. Toisaalta inflaatio on voimistumassa ja korkotaso hienoisessa nousussa. Lainat käyvät kaupaksi, mutta tiettyä pidättyvyyttä alkaa laina-asiakkaissa ilmetä. Ennen kaikkea sijoittaminen kiinnostaa ja se edellyttää kattavien finanssipalvelujen tarjontaa. Verkkopankkitoiminta ja sähköinen kaupankäynti ovat kasvavaa pankkitoimintaa. Suuri omistajakunta on kilpailuetu, suuri konttoriverkko ei.

Paikallisosuuspankit
Paikallisosuuspankkien markkinaympäristö kasvaa keskimääräistä hitaammin, osin jopa taantuu, mikä aiheuttaa markkinatilanne-eroja eri pankkien välillä.
Paikallispankit varmistavat osuutensa kasvavasta taloudesta, mikäli onnistuvat tarjoamaan uusia finanssipalvelutuotteita ja pysyvät mukana sähköisen kaupankäynnin esiinmarssissa. Kannattavuus on hyvä ja niiden vahvuutena on erinomainen vakavaraisuus.

Lähivakuutus-ryhmä
Vakuutusalan ulkoisen ympäristön kehitys pysyy vakaana. Vahinkovakuutuksen markkina kasvaa hitaasti. Kannattavuuskehitys on vakuutustoiminnan osalta heikkenevä, koska vakuutuskentän myllerrys kiristää kilpailua. Samoin sijoitustoiminnan tulos putoaa. Syynä on edelleen matalana pysyvä korkotaso ja osakesijoitusten tuoton aleneminen - sijoitussalkkujen hallinta ongelmallista.

Metsäliitto
Vuoden 2000 osalta kannattavuus muodostuu hyväksi. Markkinat vetävät ja hintataso kehittyy suotuisasti keskeisten tuoteryhmien osalta. Taloudellinen kasvu päämarkkinoilla tukee osaltaan suotuisia asetelmia. Vuoden 2001 osalta tilanne on kuitenkin ongelmallisempi. Sellun hintataso muodostaa riskin - vaikutus markkinakehitykseen voi yllättää. Toisena ennakoimattomana tekijänä Metsäliiton kohdalla on MoDo kauppa. Busineksen hallinnan ja taserakenteen muutosten lisäksi syntyy mittavat kertaluonteiset kustannukset. Tulos muodostuu silti vähintään tyydyttäviksi sekä markkinan hallinnan että talouden osalta.

Lihatalot
Lihamarkkinat ovat tasoittuneet ja markkinanäkymät ovat edellisvuotta suotuisammat. Venäjän kysyntä edelleen vähäistä ja vientimarkkinat on etsittävä muualta. Korkeasuhdanteen vuoksi kotimainen kulutus siirtyy pitemmälle jalostettuihin tuotteisiin. Sianlihamarkkinoita vaivaa porsaspula ja tuotanto laskee. Aukkoja paikataan tuonnilla. Myös naudanlihan tuotannossa on laskeva trendi, mikä vaikuttaa teurastusvolyymeihin.
Broilerin tuotannon kasvuvauhti sen sijaan ylittää kulutuksen kasvun, mikä aiheuttaa paineita hintatasoon.

Osuusmeijerit
Kotimainen kilpailu rauhoittuu ja epäterve tukkuhintataso korjaantunee hiukan. Viennistä länsimarkkinoilta tulee lisäeuroja. Venäjältä ei pikaparannusta ole näköpiirissä. Kauppanesteiden kauppaaminen edellyttää erittäin suurta volyymiä ja kustannustehokkuutta tai sitten on erikoistuttava kapealle segmentille suurta lisäarvoa omaavilla tuotteilla.
Juustot ja funktionaaliset tuotteet käyvät hyvin kaupaksi. Tuotanto keskittyy ja ulkomainen kilpailu voimistuu.

Kotieläinjalostus
Tilakoon kasvaminen vähentää jäsenten lukumäärää. Palvelujen kysyntä pysyy lähes ennallaan, koska eläinmäärät eivät laske yhtä paljon. Palvelujen rakenne muuttuu. Uudet jalostuksen menetelmät kuten alkionsiirto yleistyvät.

Munapakkaamot
Markkinat ovat edelleen vaikeat. Vientihinnat ovat alhaisia ja kotimainen tuotanto kasvaa ainakin tilapäisesti. Hintoja on pystytty vakauttamaan vapaaehtoisella Laitila-sopimuksella, mutta uhka sopimuksen rakoilusta jatkuu. Tilapakkaamojen markkinaosuus kasvaa ja huonosti kannattava vienti on edelleen suurten pakkaamojen harteilla. Kulutuksen lievä aleneminen jatkuu, eikä rahaa markkinointikampanjoihin ole.

Hankkija-Maatalous
Yritys on markkinajohtaja ja erinomaisessa kunnossa. Hyvä metsäsuhdanne, jonkinasteinen EU:n tukipolitiikan jatkuvuuden varmistus ja kohtalaiset satonäkymät ovat positiivisia asioita. Maatilojen rakennemuutos jatkuu, asiakkaat harvenevat ja tulevat isommiksi. Viljakaupassa tulee plussaa, konekaupassa miinusta, kokonaismarkkina ei kasva. Lisävolyymiä ja katetta puutarhakaupasta ja lisätehoa verkostoa keskittämällä ja siirtymällä sähköiseen kaupankäyntiin.

 

| Sivun alkuun |