ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Joko puhti loppui?

Tämä vuosi on ollut myrkkyä pörssin tietoliikenteelle ja elektroniikalle. Vain Aspocomp, Elcoteq, Stonesoft, Teleste ja Proha pystyivät uimaan vastavirtaan ja nostamaan pörssikurssiaan selvästi tammi-syyskuussa.

Onkohan niin, että jyvät alkavat erottua akanoista? Yhtiöiden pääomistajat yrittävät hämätä tavallista kansaa selittämällä huonon tuloksen johtuvan kovasta kasvusta.

No, odotellaan. Parin vuoden ja vuosikertomuksen jälkeen olemme jo paljon viisaampia. Viisaus ei kuitenkaan lämmitä niitä, jotka ehtivät maksaa oppirahat.

Sydämen asia

Pörssin kemian teollisuuden ryhmän kovin syysuutinen tulee Orionista. Se sai Ruotsissa myyntiluvan Simdaxille, sydämen vajaatoimintalääkkeelleen. Seuraavaksi haetaan lupaa koko EU:hun ja Yhdysvaltoihin.

Orionin tutkijat ovat kehittäneet lääkkeen myös Parkinsonin tautiin. Sitä eli Comtessia on myyty jo 370 miljoonan markan edestä. Samoin oma rintasyöpälääke Fareston on myynnissä ympäri maailman.

Hyvät uutiset pysäyttivät Orionin pörssikurssin vajoamisen ja palauttivat sen 20 euron tasolle. Kovin kuulostaa halvalta - Orion B maksoi ylimmillään viime talvena 28 euroa.

Hyvää muttei seksikästä

Kemira möi huonosti kannattaneet Savannahin ja Rotterdamin titaanioksiditehtaat ja sai kaupasta muhkean 148 miljoonan euron voiton. Kun myös voitto kasvoi tammi-kesäkuussa 32 miljoonasta eurosta 58:aan miljoonaan, luulisin osakkeen kiinnostavan sijoittajia.

Ei kiinnosta. Kemiraa on pitkät ajat saanut alle 6 euron. Valtio omistaa Kemiran osakkeista 53,4 prosenttia. Pörssikauppa saattaisi vilkastua, jos valtion osuus painettaisiin alle viidenneksen.

Eduskunnan lupa on; miksi asia ei etene?

| Sivun alkuun |