Vuosi 1920, nro 3-4

 Kirjoittanut F.M. Pitkäniemi

Osuustoiminta ja muut nykyaikaiset talouselämän organisoimispyrkimykset.

(Esitelmä "Pellervon päivillä" 7. IV. 1920)

Oltuaan aikaisemmin kaikissa kohdissaan tarkkaan säännöstelty vapautui talouselämä Euroopan maissa viime vuosisadan alkupuolen aikana yleensä mitä suurimmassa määrin valtion huolenpidosta ja säännöstelystä. Nojautuen kolmeen tärkeään periaatteeseen, nim. vapaaseen yrittämisoikeuteen, vapaaseen pääoman sijoittamisoikeuteen sekä työvoiman vapaaseen siirtymisoikeuteen, on talouselämä varsinkin viime vuosisadan loppupuolen kulkenut omia latujaan. Minkälaiset ovat olleet tulokset?

Mitä ensinnäkin teollisuuden, kaupan ja kulkuneuvojen kehitykseen tulee, täytyy sanoa, että vapaan taloustoiminnan tulokset, ovat olleet suurenmoiset. Talouselämän vapautuminen tapahtui samaan aikaan suurten keksintöjen kanssa fysiikan ja kemian alalla,. Höyrykoneen, kutomakoneen v. m. erilaisten koneiden keksiminen ja kehittäminen avasi teollisuudelle aivan uudet mahdollisuudet. Tehdas kohosi tehtaan -viereen, kauppaliike kauppaliikkeen viereen ja yhä lisääntyviä teollisuustuotteita kuljettivat rautatiet ja höyrylaivat ennen taivaltamattomille seuduille ja valtamerien ja erämaiden taakse.

Tällaista teollisuuden, kaupan ja kulkuneuvojen voimakasta edistymistä tuki pankki- ja luottolaitosten samanaikainen nopea kasvu. Eri piireissä toimien vetivät ne esiin pienimmätkin säästöt, imivät nämä kaukaisimmistakin sopukoista avustamaan teollisuus- ja kauppaliikkeiden perustamista ja laajentamista. Samanlaista pääoman keräystä auttoi se seikka, että varsinkin osakeyhtiömuotoa, joka ennen oli ollut harvinainen, ruvettiin yhä enemmän käyttämään liike-elämän palvelukseen.

Kun teollisuus- ja kauppaliikkeet yllämainitulla tavalla valtavasti lisääntyivät ja laajenivat, joutuivat ne kilpailemaan keskenään tuotteitaan myydessään sillä seurauksella, että hinnat laskemistaan laskivat. Tämä oli luonnollisesti yhteiskunnalliselta kannalta suuri voitto, mutta vapaa kilpailu menekistä vei samalla myös siihen, e'ttä teollisuus- ja kauppayritysten kannattavaisuus alkoi laskea. Heikompia yrityksiä vahvemmat nielivät tai, missä tämä ei onnistunut, pyrittiin keskinäisillä sopimuksilla ja yhteensulattamisilla poistamaan keskinäinen kilpailu ja määräämään tuotteille kannattavat myyntihinnat.

Tämä teollisuus- ja kauppaliikkeiden rengastuminen eli trustiutuminen oli jo ennen sotaa ehtinyt aika pitkälle kaikissa sivistysmaissa. Ja sodan aikana on se saanut vain uutta vauhtia suureksi osaksi sen vuoksi, että sen avulla on käynyt mahdolliseksi työntää yhä kasvavat työpalkat ynnä muut menot ostavan yleisön suoritettavaksi korotetun hinnan muodossa. Niin ovat esim. meidän maassamme melkein kaikki huomattavimmat teollisuushaarat jo trustiutuneet; siten ovat tehneet sokeritehtaat, puuvillatehtaat, paperitehtaat, sahaliikkeet, metallivalimot ja rautatehtaat, kirjapainot, kenkätehtaat y. m. Samaan suuntaan kulkee kehitys myös kauppaliikkeiden alalla, niissä esim. kulutustavarain tuonti valtamerien takaa siirtyy yhä enemmän muutaman harvan monimiljoonaliikkeen haltuun. Ja kulkuneuvojen alalla on kehityssuunta niinikään sama. Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö on niellyt melkein kaikki entiset laivaliikkeet ja hallitsee melkein yksinään laivaliikennettä maahamme.

Useissa tapauksissa nämä renkaat ja trustit eivät ainoastaan toimi tavaranhinnan kohottajina, vaan, mikäli ne saavat raaka-aineensa maataloudesta, toimivat ne kuin kaksiteräinen miekka, painaen alas raaka-aineen hintoja. Siten toimivat meillä sahaliikkeiden yhtymät ostaessaan puuta ja metsiä metsänomistajilta. Monissa muissa maissa on taas esim. maitotuotteiden valmistus ja kauppa suurten yhtiöiden hallussa, jotka itsevaltaisesti määräävät karjanomistajain saaman maidon hinnan; viljakauppa on samoin suurten yhtiöiden hallussa, jotka itsevaltaisesti määräävät maanviljelijäin saaman viljan hinnan.

Vapaa yrittämisen oikeus vei siis ensinnä teollisuuden ja kaupan suunnattomaan laajentumiseen ja sen mukana vapaaseen kilpailuun. Viimemainittu tilanne on kuitenkin poistumassa ja sen sijaan pyrkivät asettumaan teollisuus- ja kauppayhtymät, jotka tahtovat itsevaltaisesti määrätä myynti- ja tarpeen tullen myös ostohintansa. Ne uhkaavat toiselta puolen kaikkia kuluttajia, toiselta puolen maataloustuottajia, mikäli ne ostavat viimemainituilta raaka-ainetta tai välittävät heidän tuotteitaan markkinoille. Tällainen kehitys ei ole mikään outo ja odottamaton. Se on niin asian luonnossa, että kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen ensimmäiset kritiikot sen jo kahdeksankymmentä vuotta sitten osasivat ennustaa. Sanottu kehitys ei ole myöskään luonteeltaan yksinomaan kielteinen, vaan tavoittelevat

sanotut teollisuus- ja kauppayhtymät kansantalouden jarjestäytymistä eli organisoimista silmälläpitäen työn ja pääoman säästöä. Kun esim. joku teollisuusala kiinteästi trustiutuu ja järjestäytyy yhtenäisen johdon alle, voidaan itse teollisessa tuotannossa saavuttaa huomattavia etuja. Valmistus eri tehtaissa voidaan spesialisoida eli erikoistaa ja siten saavutta korkeampia työntuloksia ja paremmat tuotteet, sensijaan että yksityiset tehtaat ennen koettivat töhriä kaikilla aloilla, useimmiten hyvin huonolla tai keskinkertaisella menestyksellä. Samoin voidaan kauppaliikkeiden yhdistämisellä tulla toimeen paljon vähemmillä johtaja- y. m. voimilla, harvemmilla myyntipaikoilla j. n. e.

Trustit saattavat myös, esim. ulkomaisen kaupan alalla, tuottaa suurta kansantaloudellista hyötvä, koska ne yhdistävät myynnin tai oston yksiin käsiin ja voivat siten saavuttaa korkeimmat mahdolliset hinnat myydessä ja alhaisimmat mahdolliset hinnat ostaessa. Rajana-,sen, sinne tänne sohrivan valmistuksen ja myynnin sijaan ne pyrkivät

niinollen asettamaan yhtenäisen järjestelmällisen valmistuksen ja myynnin-. Tähän positiiviseen, rakentavaan toimintaan perustuu suureksi osaksi teollisuus- ja kauppayhtymäin viime aikoina saavuttama menestys.

Mutta samalla kun me tämän tunnustamme, tulee meidän muistaa, että sanotut yhtymät eivät kansantalouden organisoimispyrkimyksessään aja takaa yhteiskunnan etuja, vaan ainoastaan pääomallisia etujaan.

Ne uhkaavat asettaa kaiken muun yhteiskunnan veronalaisikseen muodossa tai toisessa ja koota kohtuutonta hyötyä viimemainittujen kustannuksella. Useissa maissa onkin sen vuoksi ryhdytty lainsäädäntötietä taisteluun teollisuus- ja kauppayhtymiä vastaan, koetettu kieltää niitä olemasta ja tuomittu niitä ja niiden johtajia suuriin sakkoihin. On koetettu täten palauttaa vapaa kilpailu pikku liikkeineen ja hajanaisine toimintatapoineen. Mutta tuloksetta. Kun lainsäädäntötietä on yksi menetelmä trustiutumiselle tehty mahdottomaksi, ,on se pian löytänyt toisen, ja rautakantapäineen samoavat tällä hetkellä jättiläismäiset teollisuus- ja kauppayhtymät yli maiden ja merten.

Mistä apu? Moni lukija vastannee: sosialismista.

Sosialismi on sen mitalin toinen puoli, jonka toista puolta juuri olemme katselleet: se on seuraus ja osa esitetystä, suurenmoisesta kapitalistisesta kehityksestä teollisuuden ja kaupan alalla.

Vapaan yrittämisoikeuden apulaisena oli vapaa siirtymisoikeus maalta kaupunkiin ja maasta toiseen. Edellisen nojalla luotiin tehtaat, jälkimäisen nojalla haalittiin niihin työväki.. Suurten pääomain tarve kalliiden tuotantovälineiden hankkimista varten sekä eteväin johtaja- ja tieteellisten apuvoimien tarve suuren yrityksen organisoimista ja hoitoa varten johti siihen, että pääomat ja johtajavoimat täytyi hankkia eri lähteistä, eri yhteiskuntakerroksista kuin työvoima. Näin tuli alunpitäen uuteen yritykseen määrätty. vastakkaisuus toiselta puolen pääomanomistajain eli varsinaisten yrittäjäin ja johtajaiin, toiselta puolen työntekijäin välillä. Tämä vastakkaisuus kasvoi, kun tuli puhe yhteisen työn ja vaivannäön kautta saavutetun tuloksen jakamisesta pääosakkaiden kesken. Kuinka paljon siitä oli tuleva kumpaisellekin, oli mahdotonta millään lakipykälällä määrätä, ja asia järjestyi käytännöllisesti siten, että yrityksen johto maksoi työntekijöille niin paljon kuin täytyi maksaa, jotta he suorittivat tarpeellisen työn, ja piti pääomanantajia eli yrittäjiä varten loput, oli tämä sitten paljon tai vähän. Aluksi oli tehtaan johto näissä palkanmääräyksissä voiton puolella, niin kauvan kuin se seisoi kutakin yksityistä työläistä vastatusten neuvotteluissa, sillä viimemainittu oli monesta syystä paljon heikompi asiakumppani. Mutta asema muuttui, kun teollisuustyöväki ajanoloon hankki itselleen oikeuden yhteenliittymiseen ja työlakon tekoon. Ja mitä voimakkaammaksi tämä teollisuustyöntekijäin järjestäytyminen kehittyi, sitä suuremmat mahdollisuudet oli työntekijöillä ajaa läpi palkkavaatimuksensa. Työntekijäin vaatimusten tukemiseksi kehitettiin se teoria, että heidän työllään teollisuusyrityksessä saavutettu arvonlisä kuului heille kokonaan; pääomanomistajille eli yrittäjille, enempää kuin johdollekaan, ei sensijaan tunnustettu siihen mitään oikeutta ja tämän teorian mukaan asetettiin lakon uhalla ja vaihtelevalla onnella palkkavaatimukset.

Niin kauvan kuin taistelu asianomaisten kesken koski työntuloksen jakamista, ilman. että se vaikutti mitään tuotteiden hintoihin, saattoi muu yhteiskunta verrattain levollisesti seurata sanottuja taisteluja; asettuivatpa usein sen paremmat ainekset työntekijäin puolelle, vaatien heille suurempaa osuutta jaossa. Viime aikoina nävttää tässä kuitenkin olevan muutos tapahtumassa. Teollisuustyöntekijäin yhä voimakkaampi järjestäytyminen on tehnyt heille mahdolliseksi ajaa läpi palkkavaatimuksen toisensa jälkeen. Mutta pääomanomistajat eivät, ole enää luovuttaneet näitä lisäpalkkoja omasta osastaan, vaan ulkomaisen kilpailun heikontuessa ovat pystyneet siirtämään korotelut palkat edelleen lisäämällä vastaavassa määrin ja ehkä enemmänkin tuoltamansa tavarain hintoja.

Mitä paremmin teollisuudenharjoittajat puolestaan ovat järjestäytyneet, mitä pitemmälle trustiutuminen asianomaisella alalla on kehittynyt, sitä helpompaa on toimeenpanna yllämainittu siirto ja hintain korotus. Sosialistinen työväenliike ei siis tällä asteellaan kykene estämään teollisuusyhtymäin syntyä ja toimintaa, vaan pikemmin edistää sitä. Trustiutunut teollisuudenhaara on linnoitus, joka voi hankkia suojassaan oleville paremmat elämänmahdollisuudet kuin sen ulkopuolella olevilla on näiden viimemainittujen kustannuksella, vaikkapa linnoituksessa toisinaan syntyykin kahnausta päällikön ja huovien välillä.

Sosialistinen työväenliike ei kuitenkaan tyydy yllämainittuun vain ammatilliseen puoleen, vaan tähtää sekin korkeammalle, koko kansantalouden organisoimiseen. Tämän se tahtoo aikaansaada valtiollisen toimintansa kautta.

Näimme jo ylempänä sen ristiriidan, mikä vallitsee teollisuusyrityksissä pääoman ja työpalkalla työskentelevän työntekijän välillä.

Työntekijän asemaa ei voida korjata, sanoo sosialismi, jollei. sanottua ristiriitaa poisteta. Ja se käy päinsä vain siten, että pääoma sosialisoidaan muutetaan yhteiskunnan omaksi, jonka puolesta yhteiskunnan ylin toimielin eli orgaani, valtio tai erinäisissä tapauksissa kunta, rupeaa teollisuusyrittäjäksi ja johtajaksi. Jos olen ymmärtänyt ihan oikein, ei tähän kelpaa kuitenkaan minkälainen valtio hyvänsä, vaan pitää sen olla sellainen kansanvaltainen valtio, missä yksinomainen määräämisvalta on yleisen, yhtäläisen äänioikeuden nojalla valitulla kansan eduskunnalla, ja tietysti kunnan hallintoon nähden asetetaan sama vaatimus. Sosialistista vasemmistoa ei kuitenkaan tällainenkaan valtioelämän järjestely tyydytä. Se tahtoo antaa määräämisvallan valtiossa yksinomaan teollisuustyöväelle tai, paremmin sanoen, viimemainitun johtajille, jotka sitten diktaattorivallalla ja hirmuhallituksella toteuttaisivat tuotantovälineiden sosialisoimisen eli valtion haltuun ottamisen ja hoitamisen.

Ensi katsannolta ei ajatus valtiosta teollisuustuotannon harjoittajana tunnu suinkaan mahdottomalta, ei ainakaan meistä suomalaisista. Meidän maassamme on valtio suorittanut työn, jota ei olisi täällä pystytty, yksityisillä pääomilla ja yksityisellä yritteliäisyydellä suorittamaan, nim. rautateiden rakentamisen, vieläpä hoitaakin niitä. Eri näisissä kaupungeissa taas ovat kaupunkikunnat omistaneet ja hoitaneet raitioteitä, sähkölaitosta y. m. yleistä hyötyä antavia laitoksia. Samoin on meillä kokemusta valtion ja kuntain toiminnasta elintarpeiden kaupan hoitajina.

Sosialismia on siis toteutettu jossain määrin kaikissa maissa ja myös meilläkin. Mitä mahdollisuuksia on nyt olemassa sen käytäntöönottamiseen yhä laajemmalti sekä teollisuuden että kaupan alalla?

Useat huomattavat porvarillisetkin taloustieteilijät ovat sitä mieltä, että meidän ei tule kysymykseen nähden asettua edeltäpäin ylimalkaiselle myönteiselle tai kielteiselle kannalle, vaan on kussakin yksityistapauksessa, siis kun nousee kysymys jonkun erikoisen teollisuusalan valtion tai kunnan haltuun ottamisesta, asia tutkittava; arvosteltaisiin siis, onko valtiolla tai kunnalla mahdollisuuksia menestyksellisesti hoitaa kysymyksessäolevaa tuotanto- tai liiketoimintaa, ja asia ratkaistaisiin sen mukaan. Lieneekin asianmukaisinta asettua tätä mielipidettä kannattamaan, mutta siitä huolimatta on syytä valaista asiaa erinäisillä huomautuksilla.

Täytyy ensinnäkin myöntää, että erinäisten teollisuusyritysten valtion haltuun ottaminen on tällä hetkellä helpompaa kuin aikaisemmin, nim sellaisten, jotka ovat siinä määrin trustiutuneet, että samaan teollisuusalaan kuuluvat yritykset on saatettu saman johdon alle, tuotanto eri tehtaissa spesialisoitu, myynti keskitetty eli siis, toisin sanoen, koko teollisuusala valmiiksi organisoitu. Kun vaikein työ näin on suoritettu ja asianomaisella teollisuustrustilla on lisäksi ehkä tosiasiallinen monopoli, ei itse valtion haltuun ottaminen tuota suuria käytännöllisiä vaikeuksia. Sen saattaa ajatella tapahtuvaksi esim. siten, että trustin osakkeet vaihdetaan valtion velkapapereihin, siis samaan tapaan kuin torppariasian järjestelyssä voidaan menetellä. Jos asia taitavasti suoritetaan, saattaa vielä käydä niinkin, että onnistuttuaan säilyttämään valtion palveluksessa trustin entinen johto sekä sen varsinaiset ammattimiehet. Valtion haltuun ottaminen ei siis tuota sanottavia vaikeuksia, jos teollisuusala on saavuttanut tarpeellisen kypsyyden.

Mutta entä sitten, kun tulee kysymys asiain edelleen hoitamisesta?

Juuri tällöin vaikeudet alkavat.

Valtionlaitosten ja yksityisten yritysten hallinnossa on näet eräs suuri oleellinen ero. Viimemainituissa asetetaan kaikki olosuhteet sitä silmälläpitäen, että työnteho olisi mahdollisimman suuri. Sitä vaaditaan korkeimmasta johdosta alimpaan juoksupoikaan ja yövartiaan asti. Ja se saavutetaan ensiksikin siten, että virkoihin ja toimiin nimitettäessä ja otettaessa yksinomaan pidetään silmällä, kykeneekö asianomainen uskotun tehtävän täyttämään vai ei, toiseksi siten, että jos hän huomataan kykenemättömäksi, hän saa armotta eron. Toinen on laita valtionlaitoksissa. Niissä täytetään toimet ansion perusteella, s. o. palvelusaikaa silmälläpitäen. Hoitaako viran tai toimen, jonka on saanut, hyvin tai huonosti, on senjälkeen sivuasia. Täytyy myös olla ylen kelvoton, ennenkuin tuomion nojalla voi saada eron toimestaan. Ylemmillä viranomaisilla ei ole myöskään virkaylennyksissä tai palkanmaksuissa oikeutta ottaa huomioon muuta kuin sama asia, s. o. palvelusvuodet; eikä ylempi ole tyytymättömyytensä perusteella oikeutettu erottamaan alempaa. Kun ,asiat ovat järjestetyt tälle kannalle, ei ole mikään ihme, etteivät asianomaiset ponnista erikoisesti voimiaan ja älyään virkaansa hoitaessaan. Saa olla tyytyväinen, kun asianomaiset ilman kovin pitkiä viivyttelyjä hoitavat edes esiintulevat välttämättömät asiat.

Nyt saattaa sanoa, että voidaanhan valtionkin asiain hoidossa ottaa samat menettelytavat käytäntöön kuin yksityisissä yrityksissä Mutta niin ei ole asianlaita. Jos sitä yritettäisiin, huudettaisiin pian mielivallasta ja suosimisesta y. m. Missä sitä alkujaan on ajateltu yrittää, on siitä ajanoloon luovuttu, kuten esim. valtionrautateillä. Lisäksi tulee, että kun teollisuustyöväen taholta vaaditaan sosialisoimista, on yhtenä tarkoituksena juuri, että asianomaisen yrityksen palveluksessa olevat saisivat suuremman varmuuden työpaikkaansa, tarvitsematta pelätä erottamista j. n. e. Jos siis joku teollisuusala joutuisi valtion haltuun, olisi tämä ensimmäisiä seurauksia siitä ja~ samalla entisen työntehon aleneminen.

Jos työnteho alenee, täytyy luonnollisesti tuotteiden hintaa nostaa. Sama on asianlaita, jos valtion haltuun otetussa teollisuudessa työpalkkoja korotetaan tai muita etuja, eläkkeeseen y. m. nähden, myönnetään yli sen mitä ennen yksityisessä yrityksessä on tehty. Kaikki se vie tuotteitten hintain korotukseen. Ja suojellakseen menekkiään, hintain korotuksesta huolimatta, täytyy valtion julistaa kysymyksessäoleva teollisuudenala monopolikseen ja kieltää asianomaisen tavaran maahantuonti tai ottaa sekin haltuunsa. Jos taas on kysymys vientiteollisuudesta, missä ei ehkä tuotteiden hintaa ulkomailla voida nostaa, täytyy asia järjestää laskemalla raaka-aineen ostohintaa.

Kaikki tämä tietysti tapahtuu muun yhteiskunnan kustannuksella.

Vaikeudet astuvat myös esiin, kun on kysymys uusien keksintöjen ja menettelytapojen käytäntöönottamisesta, jos teollisuusala on siirtynyt valtion huostaan. Kaikki valtionlaitokset pyrkivät jähmettymään entisiin kaavoihin, muotoihin ja tottumuksiin. Mikä kerran on otettu käytäntöön, se siinä pidetään. Mutta varsinkin teollisuuden alalla on kaikki ainaisessa liikkeessä. Suuret teollisuusyhtymät uhraavat vuosittain satojatuhansia kokeitten tekoon ja, tultuaan hyviin tuloksiin, panevat ne empimättä käytäntöön. Mutta ei sekään aina riitä: moni keksijä on sittenkin saanut ponnistella vuosikausia ja uhrata paljon rahaa, ennenkuin on voinut todistaa käytännössä, valmistamalla ja myymällä tuotettaan, keksintönsä arvon. Kaikki tämä, johon suurelta osalta sentään perustuu se korkeampi elämäntaso, mitä nykyinen polvi nauttii entisiin verrattuna, jäisi todennäköisesti kuihtumaan. Ihmiskunnan edistyminen sanotulla alalla pysähtyisi.

Jos trustiutunut teollisuudenhaara siirtyisi valtion huostaan, häviäisi kyllä pääomallisia etuja pääasiassa palveleva trusti ja olisi siitä ehkä sikäli etua asianomaiselle työväelle, että se saisi jotenkin saman palkan pienemmällä työnteholla. Minkä valtio tyytyisi pienempään pääoman korkoon ja voittoon, se menisi todennäköisesti juuri tuon alentuneen työtehon korvaamiseen; tarvitsisi näet ottaa lisää virkamiehiä ja työväkeä. Muu yhteiskunta sensijaan saisi suorittaa tuotteista yhtä korkeat, ehkä korkeammatkin hinnat ja raataa vastaavassa määrin enemmän.

Huolimatta siitä, että sosialistiselta taholta teollisuuslaitosten valtion haltuun ottamista on vaadittu vuosikymmeniä, eivät he valtaan päästyään ole kovinkaan innokkaita panemaan ohjelmaansa toimeen. Tällaista on huomattu Saksassa ja nyt aivan äsken Ruotsissa. He pelkäävät, että asianomaisen teollisuuden toimintakyky sellaisen muutoksen johdosta niin suuresti laskisi, ettei se olisi enään kilpailukykyinen ulkomaisilla markkinoilla. Tämän kautta he tunnustavat, että valtion harjoittama tuotantomuoto ei muuta kuin korkeintaan poikkeustapauksissa ole etevämpi ja ylevämpi, vaan pikemmin heikompi ja kykenemättömämpi. Missä muutoksen toimeenpanoa taas on todella yritetty, kuten Neuvosto-Venäjällä osottavat saavutetut tulokset, mikäli niitä tunnetaan, samaa.

Ovatko kansakunnat niinollen armotta jätetyt yhä varttuvien ja lisääntyvien teollisuus- ja kauppatrustien tallattaviksi ja nyljettäviksi? Eikö ole mitään keinoa pelastukseen?

Epäilemättä on, jos kansat haluavat ja kykenevät sitä hyväkseenkäyttämään. Ja se keino on: osuustoiminta.

Osuustoiminta lähtee osaksi samasta lähtökohdasta kuin sosialismi, osaksi se taas on 1 19:nnen vuosisadan lapsipuolen, maataloustuotannon, erikoinen organisoimismuoto.

Kun teollisuustyöväki varsinkin suurteollisuuden alkuaikoina ei yhtymis- ja lakko-oikeudellaan voinut saada huomattavasti palkkatasoaan korjatuksi, heräsi ensin Englannin työväestön keskuudessa pyrkimys päästä vapautumaan paikallisesta kauppiaasta, joka teollisuuspulan ja työttömyyden aikana kyllä oli valmis antamaan työmiehelle tavaraa velaksi, mutta peri sen hänen päästyään taas ansaitsemaan takaisin korkeitten korkojen kanssa, myymällä hänelle huonoa tavaraa kalliista hinnasta. Kun Rochdalen kankurit perustivat osuuskauppansa, oli tarkoitus juuri päästä käteismyyntiä harjoittamalla vapaaksi tuosta velkaorjuudesta, saada kunnollisia kulutustavaroita kohtuhinnasta ja käyttää voitto jäsenten sivistystarkoituksiin ynnä muuksi yhteiseksi hyväksi. Jäseniä otettaessa yritykseen ei pitänyt huomiota kiinnitettämän puoluekantaan eikä uskontunnustukseen. Tämä vaatimaton, mutta kaunis ohjelma on sitten tullut osuuskauppaväen ohjelmaksi eri maissa. Mutta osuuskauppaliikkeen vahvistuessa ja laajetessa on sen merkitys kasvanut kasvamistaan. Ensin se pyrki ainoastaan ottamaan haltuunsa paikallisen kaupan, mutta pian huomattiin kaikissa maissa välttämättömäksi perustaa osuuskaupoille keskusliikkeitä tukkuostoja varten. Vähäväkisten kuluttajain näin organisoituessa paikallisten osuuskauppojensa ja osuustukkukauppojensa avulla ja kootessa pääomia toimintansa turvaksi voivat ne vähitellen saada kokoon voimia, jotka kykenevät pitämään puoliaan -teollisuus- ja kauppatrusteja vastaan, vieläpä tarpeen tullen harjoittamaan tarpeellisten tuotteiden tuotantoa omissa tuotantolaitoksissaan. Mitä tarkemmin kuluttajat saadaan organisoiduiksi, jota työtä varten on erikoisen tärkeätä, että puolue- y. m. intohimot eivät pääse tätä organisoimistyötä estämään, sitä huomattavampia saavutuksia voidaan osuuskauppatoiminnalla saavuttaa yhteisen myynnin ja tuotannon alalla.

Huomautin jo, että osuustoimintaliikkeellä on toinenkin juuri. Se on maatalouden vaikea asema Euroopan maissa varsinkin viime vuosisadan loppuvuosikymmenten kuluessa.

Kuten ylempänä selvisi, veti teollisuus ja kauppa mahtavasti edistyessään puoleensa kaikki pääomat ja työvoimat. maatalouden kamppaillessa pääoman ja työvoiman puutetta vastaan. Lisäksi tuli vielä merentakaisten neitseellisten maitten kilpailu etenkin viljantuotannon alalla, mikä teki maatalouden aseman varsin tukalaksi, varsinkin kun sitä ei oltu yhtä valmiita suojelemaan tulleilla kuin teollisuutta.

Tässä joka taholta painostetussa tilassaan hakivat ja löysivät maataloudenharjoittajat, varsinkin keskikokoiset ja pienviljelijät, turvaa osuustoiminnasta.

Perustamalla osuuskaupan pääsivät pienviljelijät, jotka monin paikoin, kuten esim. meillä Itä-Suomessa, olivat joutumassa paikallisen tai kaupungin kauppiaan velkaorjuuteen ja vaarassa menettää kotinsa ja kontunsa, jälleen jaloilleen. Osuuskauppa kykeni tukemaan heitä, samoinkuin tehtaan työmiestä, muissakin suhteissa.

Pienviljelijä sai sen avulla tavallisia kulutustavaroitaan kohtuhinnalla ja laadultaan moitteettomina. Hän voi saada sen avulla, jos se on asianmukaisesti hoidettu, varmasti luotettavaa kylvösiementä, taattuja apulantoja ja väkirehuja, siis tavaroita, joita on helppo väärentää ja myydä väärennettyinä, mihin raskaaseen rikokseen yksityinen kauppatoiminta on rangaistuksetta vuosikausia tehnyt itsensä syypääksi. syypääksi.

Osuuskauppa voi niinikään, jos se on asianmukaisesti hoidettu, ostaa maanviljelijäin tuotteita, viljaa, heiniä, olkia, marjoja, munia j. n. e., joita varten ei voida erityistä osuuskuntaa perustaa. Liittymällä osuuskauppaan ja sen välityksellä suureen kuluttajain järjestöön saavat maanviljelijät niinikään sitä samaa turvaa teollisuustrusteja vastaan, josta ylempänä mainittiin.

Samaten kuin tehtaan työmiehelle, virkamiehelle ja muulle kuluttajalle on siis maanviljelijällekin osuuskaupallinen järjestäytyminen välttämätön apukeino taloudellisen riippumattomuuden ja edistyksen saavuttamiseksi. Luonnollista olisi niinollen, että kaikki kuluttajat voisivat liittyä ja tulla toimeen samoissa osuuskaupoissa ja samoissa keskusjärjestöissä. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita. Ei meillä eikä erinäisissä muissa maissa. On tapahtunut hajaantuminen kahteen leiriin. Toiseen kuuluu "puolueeton" osuuskauppaväki, maanviljelijät ynnä muut kuluttajat, jotka pitävät kiinni Rochdalen kankurien periaatteista, toiseen taas suuri osa sosialismin innostamaa työväkeä Tämä hajaantuminen, joka on mennyt niin pitkälle, että esim. meidän maassamme osuuskaupoilla on 2 keskusosuuskuntaa ja paikotellen 2 osuuskauppaa samassa kylässä, on varsin valitettava, sillä se heikontaa niitä suurimmassa määrin kuluttajain järjestymistä ja heikontaa sitä suojaa, mikä siitä olisi varsinkin teollisuustrusteja vastaan kamppailtaessa Se heikontaa ja hidastuttaa eritotenkin tuotannollista toimintaa.

Mutta tätä hajaantumista ei voida tällä hetkellä välttää. Se perustu" mm. erilaiseen käsitykseen toivottavasta taloudellisesta tulevaisuudesta. niin sanoakseni erilaiseen maailmankatsomukseen. Sosialistiselta taholta ei ole koskaan tahdottu tunnustaa, että osuustoimintaliike on itsenäinen yhteiskunnallinen liike, joka vie sitä vähitellen edelleen rakennettaessa talouselämän järjestymiseen uudelle pohjalle, vaan katsotaan ja tahdotaan käyttää sitä apukeinona sosialistisen maa ilmanjärjestyksen . luomiseen. Ja meillä ei ole tällä hetkellä mitään keinoa, jolla me voisimme saada tämän sosialistisen suunnan kannattajat vakuutetuiksi, että he ovat väärässä. Meidän täytyy antaa ajan tehdä työtään ja antaa sen näyttää, että sosialistisen maailmanjärjestyksen luominen on harhakuva, että sitä tietä ei voida saavuttaa talouselämän ylevämpää organisoimista. Vasta sitten, kun sosialistinen työväki on tämän omalla kokemuksellaan havainnut, voidaan menestyksellisesti toimia kuluttajajärjestöjen yhteenliittämiseksi.

Mutta maataloudellisella taholla on osuustoiminta-aatteen pohjalla syntynyt toinenkin toimintalinja kuin osuuskaupallinen. Keskikokoinen ja pikkuviljelijä on saanut siitä voimakkaan tuen maataloudellisen tuotantonsa ylläpitoon ja edistämiseen. Kun entiset pankkiliikkeet pääasiassa toimivat imeäkseen säästöt maaseudulta kaupunkeihin, rahoittaakseen niillä teollisuutta ja kauppaa, olivat pienviljelijät pakotettuja perustamaan osuuskassoja, jotka voivat antaa heille heidän tuotantotointaan varten sopivassa muodossa lainoja ja* ottaa vastaan heidän säästönsä - ja osuuskassoille keskusliikkeen. Saadakseen karjastaan mahdollisimman hyvän tuloksen ja voidakseen ylläpitää ja lisätä sen tuotantoa on maanviljelijäin perustettava osuusmeijeri tai osuusteurastimo ja, myydäkseen siten jalostetut tuotteet kotimaan ja ulkomaan markkinoille, keskusliikkeet näille osuuskunnille. Saadakseen hyväkseenkäyttää konevoimaa tuotannossa ovat he samoin pakotettuja perustamaan erilaisia koneosuuskuntia tai hankkimaan koneita osuuskassan tai -meijerin avulla.

Tuotannollinen osuustoiminta on siellä, missä maanviljelijät ovat pystyneet sitä harjoittamaan, ylläpitänyt heidän taloudellista vapauttaan ja riippumattomuuttaan ja maataloudelle epäedullisista olosuhteista huolimatta auttanut sitä kuitenkin eteenpäin. Keskikokoiselle ja pikkuviljelijälle se on aivan yhtä välttämätön suoja kauppatrusteja vastaan kuin osuuskauppatoiminta on. Maassa, missä maataloudellinen osuustoimintaliike on vähän kehittynyt, alkaa maataloustuottajain asema olla hyvin uhattu. Suuret kauppayhtiöt ovat ottaneet haltuunsa tärkeiden maataloustuotteiden kaupan, lihakaupan, maitotuotteiden kaupan, viljakaupan j. n. e., ja yhteenliityttyään toisten kanssa ja syrjäytettyään kilpailun harjoittavat ne sitä suuria voittoja keräten ja nylkien sekä tuottajia että kuluttajia. Myöskin tuotteiden jalostus: kondensoidun maidon valmistus, teurastimot j. n. e. ovat samoin erinäisissä maissa joutuneet kansainvälisten jättiläistrustien valtaan samanlaisella tuloksella maanviljelijöille. Ja näillä ei ole muuta keinoa turvanaan kuin toimeenpanna ajoittaisia lakkoja maidon tai karjan toimittamisessa, jotka lakot maanviljelijöille ovat luonnollisesti tuhoisammat kuin vastapuolelle. Ainoastaan tarkka järjestäytyminen maataloudellisen osuustoiminnan pohjalla ja voimakkaiden keskusliikkeiden luominen kykenee ylläpitämään Suomenkin maanviljelijän taloudellista vapautta ja riippumattomuutta. Sillä minä päivänä hyvänsä saattaa tämä joutua vaaraan meidänkin maassamme.

Puolustaessaan, kuten ylempänä on osotettu, vähäväkistä kuluttajaa tai maataloustuottajaa paikallisen kauppiaan tai suurpääomallisten kauppa- ja teollisuustrustien nylkemistä vastaan, on osuustoimintaliike pakotettu menemään yhä pitemmälle, järjestäessään kansantaloutta oman aatesuuntansa mukaiseksi. Kuluttajain etujen mukaisesti ja niiden vaatimuksesta on osuustoimintaliike pakotettu siirtymään teollisuustuotannon alalle ja perustamaan tai ottamaan haltuunsa teollisuushaaran toisensa jälkeen. Ylläpitäessään maataloustuottajain tuotantokykyä ja riippumattomuutta on osuustoimintaliike niinikään pakotettu luomaan toimintakykyisiä vahvoja myyntijärjestöjä, vieläpä teollisuuslaitoksia maataloustuotteiden jalostamista varten.

Näin rakentuu ja järjestyy koko kansantalous askel askeleelta uuden periaatteen, nim. osuustoiminta-aatteen, mukaan tapahtuu samanlainen hiljainen vallankumous kuin silloin, kun suuret tehtaat työnsivät syrjään käsityön ja pikkuteollisuuden.

Tällä tapaa hiljalleen syntyvä uusi järjestelmä eroaa vanhasta väistyvästä ensinnäkin siinä, että tuotantotoimintaan ei ryhdytä suuria korkoja toivoen pääomalle, vaan sen vuoksi että tavaraa tarvitaan kulutuksen tyydyttämiseksi. Kuluttajain keskusliike ei ryhdy harjoittamaan jotain teollisuutta, saadakseen myydä tuotteita Australiaan tai Havaijisaarille, kuten yksinomaan pääomallisia etuja takaa ajettaessa saattaa tapahtua, vaan yksinomaan tyydyttääkseen oman maan tarvetta. Tämä periaate jo sellaisenaan antaa teollisuustuotannolle aivan toisen leiman. Se painaa sen maailmanmarkkinoita tavoittelevista, kansoja toisiaan vastaan kiihottavista valloituspyrkimyksistä alas kotoisiin mittakaavoihin ja kotimaisiin tarkoitusperiin. Samalla tapaa se vaikuttaa kauppaan. Molemmissa tapauksissa se lopettaa tarpeettomia tuotantolaitoksia ja kauppaliikkeitä ja vähentää niinollen niiden henkilöiden lukua, jotka elävät pääoman- tai kauppavoitosta, ja lisää niiden, jotka elävät työstä. Näin osuustoimintaliike vaikuttaa tervehdyttävästi yhteiskuntaoloihin.

Samalla kuin teollisuus ja kauppa painetaan oikeisiin mittakaavoihin, nostetaan niihin myös maataloustuotanto. Tässä suhteessa syrjäytetään se väärä suunta, johon viime vuosisata on koko maailmassa ja varsinkin Euroopan eri maissa kuljettu. Kun teollisuuden ja kaupan merkitystä on yliarvioitu ja kansakuntain koko tarmo kohdistettu niiden laajentamiseen, on keskinäisessä kamppailussa johduttu siihen maailmanpaloon, missä nyt ollaan. Osuustoiminnan kautta sanottu yliarviointi poistetaan; maataloustuotanto sen sijaan saa entistä suuremman merkityksen. Kansojen keskinäinen jännitys laukee ja samoin vähenee eri yhteiskuntaluokkain välinen jännitys.

Viimemainittu parannus olosuhteissa johtuu myös siitä, että osuustoimintaliikkeen kautta huomattava muutos tapahtuu pääoman asemassa. Oltuaan tähän asti yksityistä omaisuutta, minkä käyttämisestä voitto meni yksityisille, muuttuu se suureksi osaksi tavallaan yhteisomaisuudeksi. Näin on asianlaita osuuskaupoissa ja kuluttajain suurissa keskuskunnissa sekä niiden perustamissa tai omaamissa -tuotantolaitoksissa; samoin on asianlaita myös osuusmeijereissä ja niiden myyntijärjestöissä sekä näiden omaamissa tuotantolaitoksissa; ja samoin on vielä asianlaita osuuskassoissa ja niiden keskuspankissa ynnä kaikissa oikeissa osuustoiminnallisissa liikeyrityksissä.

Osuustoiminnallinen järjestäytyminen on koko maailmassa ja myöskin meidän maassamme vasta alulla. On paljon tärkeitä taloudellisen elämän aloja, joilla sitä vielä ei ole olemassa. Paljon siis aukko-paikkoja. Epätietoista on myös, voidaanko sitä ihan kaikilla aloilla sovelluttaa. Sen saa tulevaisuus ja käytännöllinen elämä osottaa. Ja paljon on puutteita siinäkin, mitä jo on rakennettu On puute oikeista miehistä on puute oikeasta osuustoimintaymmärryksestä ja -hengestä. Mutta me olemme oikealla tiellä verrattuna muihin maihin, me olemme

eraissä suhteissa edelläkin, jos me olemme jälessäkin. Meidän osuuskuntamme ovat yleensä kaukonäköisemmin suunniteltuja kuin mitä muualla maailmassa on asianlaita. Niissä pannaan enemmän painoa yhteisten pääomien keräämiseen kuin mitä muualla on tehty Osuuskunnat meidän maassamme kykenevät tästä syystä yleensä

paremmin suojaamaan sekä kuluttajia että maataloutta kauppa- ja teollisuustrusteja vastaan kuin useimmissa muissa maissa, samalla kuin niiden talouselämää uudelle pohjalle järjestävä työ astuu esiin selvempänä ja merkityksellisempänä.

Näin syntyy osuustoimintaliikkeen vaikutuksesta se "uusi taivas ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu", mistä maailman Vapahtajan rakkain opetuslapsi uneksi 19 vuosisataa sitten.

| Sivun alkuun |