ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Osuustoimintayritykset juhlivat

Toimivista osuustoimintayrityksistä ainakin kaksitoista viettää vuonna 2006 satavuotisjuhlia. Merkkipäiviään viettävät myös kymmenet muut ot-yritykset. Tänä vuonnakin juhlia kertyy eniten osuuspankeille.

Kun tänä vuonna 100 vuotta täyttävät osuustoimintayritykset perustettiin, elettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa Venäjän tsaarin valtikan alla jännittäviä aikoja. Vuoden 1905 suurlakko oli takana ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutui. 
Samalla myös suomalaiset naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa ja vaalikelpoisuuden ensimmäisinä maailmassa. Osuuskunnissa demokraattista päätöksentekoa ja tasavertaisuutta oli kuitenkin päästy jo harjoittelemaan vuoden 1901 osuustoimintalain mukaisesti. 

Osuustoiminnan kannalta ajanjakso oli vireää. Osuusmeijereitä, -kassoja ja -kauppoja perustettiin tasaiseen tahtiin pitkin Suomea. Osuusmeijereiden lukumäärä kasvoi nopeasti. Meijerit olivat useimmiten pieniä kylämeijereitä, mutta ne tarjosivat maidontuottajille ainutlaatuisen mahdollisuuden säännöllisiin tuloihin. Samaan aikaan osuusmeijerit kannustivat voimalla järkiperäistä karjanhoitoa. Voinvientiosuusliike Valio muodostui nopeasti epämääräisten välittäjien vastavoimaksi.

Aatesuunnat vastakkain

Pellervolainen osuustoimintaliike nojasi vahvasti suomenmieliseen kansanvalistukseen, jota edustivat monet silloiset vanhasuomalaiset persoonat kuten Hannes ja Hedvig Gebhard ja J. K. Paasikivi. Mutta yhä enemmän sen toimintaan vaikutti myös 1880-luvulla syntynyt nuorisoseuraliike, jonka henkisenä johtajana oli kirjailija Santeri Alkio. Hän tuli tunnetuksi myös juuri perustetun maalaisliiton aatteellisena johtajana. Nuorisoseurat korostivat itsekasvatusta ja omatoimisuutta, mikä sopi erittäin hyvin myös osuustoimintaan. 

Pellervo-Seura juurrutti osuustoimintaa suomalaiseen yrityselämään ”kolmantena tienä”, joka sijoittui kapitalismin ja sosialismin väliin. Yhteiskunnallisen tilanteen laannuttua suurlakon jälkeen osuustoiminta nähtiinkin keinona lähentää eri väestöryhmiä toisiinsa.

Epäluuloa kuitenkin riitti eri aatesuuntien välillä. Esimerkiksi Valion toimitusjohtaja ja Pellervon johtokunnan jäsen F. M. Pitkäniemi syytti sosialisteja siitä, että nämä pyrkivät käyttämään osuustoimintaa uuden maailmanjärjestyksen luomiseen. Toisaalta Pitkäniemi uskoi osuustoiminnan tuovan jo itsessään reiluutta maailmanmarkkinoille ja siten vähentävän jännitystä jopa kansakuntien välillä.

Suomalainen yhteiskunta oli matkalla kohti epäjärjestystä. Kesällä 1906 Viaporin linnoituksessa alkoi kapina, jota Helsingin punakaarti tuki ja julisti lakon. Sosialidemokraatit eivät kuitenkaan suostuneet lakkoon, ja suojeluskuntien noustua punakaartia vastaan syntyi ns. Hakaniemen kahakka.

Talkoohengellä alkuun

Osuuskuntien perustamiseen liittyi usein innokasta talkoohenkeä. Kun esimerkiksi Säkkijärven Osuuskauppa aloitti vuonna 1906 toimintansa, osuuskunnan jäseniksi liittyneet talolliset hakivat ennen osuuskaupan avaamista tavarakuorman Viipurista ja lahjoittivat kaupan vaatimiin varastoihin tarvittavat hirret.

Samana vuonna Jyväskylään perustettu Osuuskauppa Mäki-Matti edusti työväen kuluttajaosuustoimintaa. Mäki-Matin yhteydessä oli myös ravintolatoimintaa ja oma osuuskassa. Mäki-Matin kohtaloksi tuli OTK:n valtakunnalliseksi viety fuusioituminen EKA:ksi vuonna 1983. Suuresta monialayhtymästä ovat jääneet jäljelle SIWA- ja Euromarket-ketju sekä Valintatalo, joita Tradeka nykyisin pyörittää.

Osuuspankkeja eniten

Merkkipäiviään tänä vuonna viettävistä osuustoimintayrityksistä suurin osa on osuuspankkeja. Kuluvan vuoden aikana sadan vuoden iän saavuttaa ainakin kymmenen osuuspankkia.

Vuosisadan alun jälkeen paikallisia osuuskassoja perustettiin joka puolelle maata tyydyttämään etenkin pienviljelijöiden luotontarpeita. Vuonna 1902 perustettuun Osuuskassojen Keskuslainarahastoon liittyi 148 osuuskassaa pelkästään vuonna 1906.

Yksi tuolloin perustetuista osuuskassoista on Vieremän Osuuspankki, jonka satavuotishistoriikki on parhaillaan tekeillä. Pankki juhlistaa pyöreitä vuosiaan elokuussa pitämällä syntymäpäiväkutsut suurelle yleisölle.

Kiuruveden Osuuspankki täyttää sekin sata vuotta. Alunperin Kiuruvedellä oli yhteensä yksitoista kyläkassaa, mutta toiminta keskittyi lopulta kirkonkylän osuuskassaan, nykyiseen Kiuruveden Osuuspankkiin.

Muita juhlivia osuuspankkeja ovat Yläne, Kymijoki, Oriveden Seudun, Toholammin, Heinäveden, Etelä-Karjalan, Hellanmaan ja Suomussalmen osuuspankit. Juhlia riittää koko vuoden ympäri.

Yli satavuotiaat

Todellisia osuustoiminnan tervaskantoja syntymäpäiväsankareista on viisi. Lähivakuutusyhdistys Loimi-Häme, alunperin Loimaan Seudun Palovakuutusyhdistys, on toiminut vuodesta 1871 ja on siten 135-vuotias. Myös Polvijärven ja Pietarsaaren Seudun Lähivakuutusyhdistyksillä on juhlavuodet.
Eurajoen teleosuuskunnan vanhin säilynyt asiakirja on Eurajoen telefooniyhtiön hallituksen pöytäkirja, joka on päivätty 18.8.1896, mikä lasketaan nykyisin yrityksen syntymäpäiväksi. Ensi elokuussa siitä tulee kuluneeksi 110 vuotta.

TASAVUOSIA   TÄYTTÄVIÄ   OT-YRITYKSIÄ   VUONNA   2006

Yli 100-vuotiaita (yhteensä 5) Perustettu
Lähivakuutusyhdistys Loimi-Häme: 135 v.  31.1.1871
Polvijärven Lähivakuutusyhdistys: 130 v. Syyskuu 1876
Pietarsaaren Seudun Lähivakuutusyhdistys: 115 v.  Huhtikuu 1891
Eurajoen Teleosuuskunta: 110 v.  18.8.1896
Alueosuuskunta Promilk + Nilsiän Osm. 105 v.  25.9.1901
100 vuotta täyttäviä (yhteensä 12)
Lammin Osuuskauppa  24.2.1906
Yläneen Op  3.4.1906
Kymijoen Op  6.5.1906
Oriveden Seudun Op  2.7.1906
Vieremän Op  11.8.1906
Toholammin Op  20.8.1906
Heinäveden Op  9.9.1906
Etelä-Karjalan Op  26.9.1906
Hellanmaan Op  7.10.1906
Suomussalmen Op  16.10.1906
Kiuruveden Op  19.11.1906
Härmän Seudun Osm.  14.12.1906
95 vuotta täyttäviä (1)
Luumäen Lähivakuutusyhdistys  1.1.1911
90 vuotta täyttäviä (yhteensä 2)
Tyrnävän Op 31.3.1916
Myrskylän Op 13.4.1916
85 vuotta täyttäviä (yhteensä 5)
Kaustisen Op  3.5.1921
Kihniön Op  23.5.1921
Parkanon Op  29.5.1921
Jylhän Sähköosuuskunta  14.8.1921
Vaskion Op  29.10.1921
80 vuotta täyttäviä (yhteensä 11)
Hämeenlinnan Osm.  7.1.1926
Maskun Op  2.2.1926
Hailuodon Op  25.3.1926
Laihian Op  7.5.1926
Harjavallan Op  18.5.1926
Isojoen Op  13.7.1926
Nousiaisten Op  29.7.1926
Sysmän Op  31.7.1926
Andelsbanken Raseborg  5.10.1926
Kuopion Op  23.11.1926
Siikajokilaakson Lähivakuutusyhdistys  1926
Yhteensä tiedossa 36 ot-yritystä

Riku-Matti Akkanen

| Sivun alkuun |