Löytyykö kaupan, teollisuuden ja tuottajien välille konsensusta hyväksyttävistä toimintatavoista kotimaisessa elintarvikeketjussa pellolta kuluttajan pöytään? Kilpailuvirasto ainakin yritti selvityksellään avata nykyisin kaupassa käytettäviä menettelytapoja.

Kilpailuvirasto tiedotti tammikuussa Suomen vähittäiskaupasta tekemästään selvityksestä. Aihe on ollut pitkään päivänpolttava koko suomalaisen elintarvikeketjun tulevaisuutta ajatellen.

Rationalisoinnin hyödyt valuvat kaupalle

MTT:n ja PTT:n viime vuonna tekemä tutkimus osoitti, miten kaupan osuus ketjun arvonmuodostuksesta on selkeästi kasvanut. Vuodesta 2000 vuoteen 2009 kaupan ja ravintoloiden osuus kasvoi 10 %-yksikköä keskimäärin reiluun 29 prosenttiin. Maatalouden osuus putosi samana aikana 4 %-yksikköä – se oli enää hieman yli 10 %.

Kotimaisen elintarviketeollisuuden osuus ruuan kulutusmenoista oli sekin rationalisoinnista huolimatta pudonnut peräti 6 %-yksikköä 28 prosenttiin. Samaan aikaan teollisuus on silti nostanut elintarvikkeiden jalostusastetta.
Samaan aikaan maatalouden tuottavuus kasvoi kauppaa ja teollisuutta nopeammin. Se on näkynyt kokonaisuudessaan kuluttajahintojen laskuna.

Samalla kotimaisen tuotannon kilpailukyky parantui. Kaupassa yhden prosentin tehojen kasvu on johtanut vain alle 0,6 prosentin laskuun kuluttajahinnoissa, loppu on jäänyt pelivaraksi kaupalle.

Työ- ja elinkeinoministeriön Lihateollisuus -toimialaraportissa vuodelta 2008 mainitaan etenkin pienempien tavarantoimittajien vaikeuksien syyksi kaupan ketjujen erittäin vahva neuvotteluvoima.

S- ja K-ryhmä hallitsevat 80 % päivittäistavarakaupasta

Lähes 80 % Suomen päivittäistavarakaupasta on nykyisin kahden suurimman kauppaketjun hallussa. S-ryhmän markkinaosuus on 44 % ja Keskon 35 %. Suomen Lähikaupalla on 9 % ja saksalaisella Lidlillä 4,8 %. Loppu jakautuu pienille toimijoille.

Huomattava osa vähittäiskaupan tuotteista ostetaan keskitetysti ja jaetaan valtakunnallisten logistiikkakanavien kautta.

EU-maista Suomi yhdessä Slovenian kanssa on kaupan keskittymisasteessa omassa luokassaan. Euromaiden keskiarvo oli 44,2 %.

Kehittyvä Elintarvike -lehdessä professori Jyrki Niemi MTT:stä huomauttaa, että Suomessa yksittäisenkin kauppaketjun suuri markkinaosuus ja neuvotteluvoima ovat tehneet elintarviketuottajat varsin nöyriksi.

Niemen mukaan todella jyrkästi kaupan osuus on kasvanut kananmunissa. Vuonna 2000 kauppa sai munakilolta katetta keskimäärin 73 senttiä, mutta kahdeksan vuotta myöhemmin jo 1,35 euroa (+85 %). Tuottajahinta parantui samaan aikaan kymmenellä sentillä (+12 %) 92 senttiin kilolta. – Ehkä munantuottajien rivien osittainen hajoaminen näkyy näissä luvuissa.

Vastikkeettomia markkinointirahoja

Kilpailuviraston selvityksen mukaan tavarantoimittajalta voidaan vaatia lisämaksuja tai erikoisalennuksia, jotta tuote pääsee kaupan jakeluun. Niitä voidaan käyttää myös sen varmistamiseksi, että kauppa saa varmasti palkkionsa, eikä joudu kantamaan toimittajasta aiheutuvia riskejä. Selvitys luettelee kaupan hyllytilamaksut, markkinointirahat, jälkihyvitykset ja muut erikoismaksut.

Kauppa saattaa pyrkiä siirtämään riskiä tuottajalle maksamalla laskuja myöhässä, vaatimalla kohtuuttoman pitkiä maksuaikoja tai vaatimalla myymättä jääville tuotteille palautusoikeutta.

Myymättä jäävien tuotteiden takaisinostovaatimukset osoittautuivat yllättävän yleiseksi keinoksi siirtää kaupan riskiä teollisuudelle. Vastaajista 58 % sanoi kohdanneensa takaisinostovaatimuksia. Voitot minulle, riski sinulle – tähän tyyliin asiaa kommentoitiin Talouselämä -lehdessä tammikuussa.

Viraston kyselyyn vastanneista kaupan tavarantoimittajista vähintään 89 % maksaa kaupalle markkinointirahoja. Aloite niiden maksamiseen tulee yleensä kaupalta. Tässä eniten kritiikkiä sai S-ryhmä; vastaajista 57 % koki, ettei saa ketjulle maksamilleen markkinointirahoille minkäänlaista vastinetta. Kaikkien kaupparyhmien kritiikin keskiarvo oli 32 %.

Kansainvälisille kaupan hyllymaksuille ei ole olemassa yhtä määritelmää. Se on laajentunut käsittämään niitä kannustimia, joita tavarantoimittajat suorittavat kaupalle tuotteen elinkaaren aikana. Suomen ruoka-ala ja kauppa käyttivät elintarvikkeiden mainostamiseen mediassa 2010 yhteensä noin 150 miljoonaa euroa.

Parhaat merkit kopioidaan

Lisäksi kaupan omien tuotemerkkien kasvattaminen lisää sen valtaa markkinoilla. Lidlissä omien merkkien osuus myynnistä on jopa 80 %. Suomalaistenkin tavarantoimittajien keskuudessa kiertää jo kauhutarinoita Lidlin äärimmäisen koviin kilpailuihin osallistumisesta, mutta julkisesti kukaan ei pysty puhumaan siitä.

Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan omien merkkien osuus 2010 oli 10,5 %. Korkein markkinaosuus niillä on Iso-Britanniassa, jopa puolet myynnistä.

Monissa teollisuuden vastauksissa kerrottiin, että nimenomaan parhaiten myyvät merkit kopioidaan kaupan omiksi merkeiksi. Kauppa hallitsee myyjänä niin omien merkkien kuin niiden kanssa kilpailevien tuotteiden valikoimaa, hinnoittelua ja esilläpitoa. Kauppa saa myös omilla merkeillään selville tuotteiden tarkat kulurakenteet.

Osuuskaupat ajavat aina kuluttajien etua

SOK reagoi kilpailuviraston julkistamaan selvitykseen lähettämällä asiasta heti tiedotteen. Se korosti, että kuluttajaosuuskunta ajaa aina asiakkaan etua. Tavoitteena on kokonaisedullisuus kuluttajille.

Läpinäkyvyys yhteinen vaatimus

Työministeri Lauri Ihalainen (sd) peräänkuulutti Kilpailuviraston tilaisuudessa vastaavien selvitysten tekemistä myös elintarvikeketjun muiden toimijoiden, teollisuuden ja alkutuotannon, osalta.

Läpinäkyvyyden parantamista myös SOK kertoi toivovansa. Itse asiassa juuri sen parantamiseksi osuuskaupat voisivat tehdä paljonkin. Teollisuuden ja kaupan väliset hintatiedot kun ovat liikesalaisuuksia, joita ei ole saatavissa tutkimuskäyttöönkään.

Myös tuottajien etujärjestö MTK peräänkuulutti samana päivänä antamassaan tiedotteessa elintarvikeketjun hinnoitteluun läpinäkyvyyttä. Sen mielestä kilpailuviraston selvitys osoittaa, että kauppa hyödyntää ostajavoimaansa monin kyseenalaisin keinoin.

Tuottajajärjestö vaatii, että kaupan toimintatapaan puututtaisiin välittömästi: "Jos yhteiskunnalle selvästi haitallisiin käytäntöihin ei pystytä puuttumaan kilpailuoikeudellisin keinoin, niihin pitää puuttua muulla tavoin. Englannissa on otettu käyttöön kauppa-asiamies, joka puuttuu epäreiluihin sopimusehtoihin teollisuuden ja kaupan välillä."

Hyvinvointia kaikille?

Elintarvikeketju pellolta kuluttajan pöytään toimisi terveesti, jos se jakaisi hyvinvointia kohtuullisen tasapuolisesti kaikille siihen osallistuville. Sen pitäisi turvata myös osapuolten tulevaisuuden terveen toiminnan ja kehittämisen mahdollisuudet.

Reilun kaupan periaatteet ulottuisivat silloin myös kotimaiseen elintarvikeketjuun. Myös suomalainen osuustoimintaliike voisi viimein yhdistyä, jos näissä toimintatavoissa löydettäisiin osapuolia kohtuullisesti tyydyttävä konsensus, tuottajien ja kuluttajien intressiristiriita toki aina tunnustaen.

Tiedotteissa luetellaan elintarvikeketjun osapuoliksi kauppa, teollisuus ja tuottajat, mutta unohdetaan mainita lukuisat kuljetusyrittäjät. Ilman heitä eivät pyörät taloudessa pyöri. Viime vuosina myös heiltä on tullut palautetta tilanteen tiukkuudesta. Moni pieni kuljetusyrittäjä ajaa jakelukeikkoja tappiokseen vain työpaikkansa säilyttääkseen. Valtion ratkaisut dieselin verotuksesta ovat vielä pahentamassa tilannetta.

Tämän todella ison ja vaativan asian ongelmat kiertyvät viime kädessä poliittisten päättäjien pöydille, mutta löytyykö heiltä riittävästi näkemystä ja tahtoa korjata asiaa. Kotimainen elintarvikeketju yskii tällä hetkellä niin huolestuttavasti, että asia on syytä ottaa viimein vakavaan tarkasteluun.

On ehkä helppoa piiloutua sen tosiasian taakse, että kyseessä ei ole pelkästään suomalainen ongelma. PTT:n vertailu Suomen ja seitsemän muun EU-maan sekä USA:n välillä paljasti samansuuntaisen kehityksen kaikissa maissa. Tosin Pohjoismaissa ja Ranskassa ilmiö näkyi selvimmin.

"Se joka on lähinnä kuluttajaa, on kuningas" voisikin olla tämän nykyajan ilmiön nimi.

Mauno-Markus Karjalainen

| Sivun alkuun |