OT-lehden ja Pellervo-Seuran
ilme uudistuu

Osuustoiminta-lehden ilme uudistuu käsissäsi olevasta numerosta alkaen. Uudistus tuo muutoksia sekä lehden sisältöön että ulkoasuun. Tavoitteena on paperilehden ja nettiversion entistä parempi yhteensopivuus.

Kuva: Tapani Lepistö

Osuustoimintalehden uutta ulkoasua tarkastelemassa vasemmalta Riku-Matti Akkanen, Matti Ketola, Minna Aho, Sami Karhu ja Antti Äijö.

Lehden päivittäminen on osa kokonaisuudistusta, jossa myös Pellervo-Seuran nettisivut saavat tuoreen ulkoasun. Uudet ratkaisut tuovat sisällön paremmin jokaisen ulottuville. Osuuskuntalain muuttumisen myötä moni muukin Pellervon julkaisu uudistuu ajan tarpeiden mukaiseksi.

OT-lehden tehtävä on edelleen pitkälti sama kuin runsaat sata vuotta sitten, jolloin julkaisu näki ensi kerran päivänvalon.

”Entistä yksityiskohtaisempaa, entistä vakavampaa, entistä käytännöllisempää osuustoiminnallista ammattisivistystä jakamaan pyrkii tämä lehti”, kirjoitti Suomen Osuustoimintalehden perustaja Hannes Gebhard lehden ensimmäisessä numerossa tammikuussa 1909.

OT-lehti on yritysjohdon ja hallinnon ammattilehti, joka pyrkii tavoittamaan kaikki Suomen osuustoimintalohkot: tuottaja-, kuluttaja- ja palveluosuustoiminta sekä uudet monimuotoiset pienosuuskunnat.

”Lehti palvelee lukijoitaan tuomalla esille ot-yritysten toimivia ratkaisuja, avaamalla keskustelua ja seuraamalla talouden ja yhteiskunnan tapahtumia”, OT-lehden päätoimittaja, Pellervon toimitusjohtaja Sami Karhu toteaa.

OT-lehden toimitustiimiin kuuluvat lisäksi ulkoasu-uudistuksen toteuttanut AD Minna Aho, tuottaja, Pellervon Julkaisupalvelun toimitusjohtaja Antti Äijö sekä toimituspäälliköksi nimitetty Riku-Matti Akkanen.

 

Verkkoversioon satsataan

Tästä eteenpäin korostuu entistä paremmin printtilehden ja verkkoversion vuoropuhelu. Uudistunut nettilehti julkaistaan lähitulevaisuudessa.

Pellervon nettiuudistuksen kantavia voimia ovat Minna Aho ja verkkoviestintäkoordinaattori Matti Ketola. OT-lehdestä pyritäänkin saamaan mahdollisimman pian sähköinen versio, joka on luettavissa mobiilista ja tabletista. Se lienee myös monen kiireisen hallintohenkilön toive.

Jatkossakin OT-lehti käy tarvittaessa kriittistä keskustelua myös oman yrityskentän tapahtumista.

1990-luvun puolivälistä lähtien OT-lehteä on kehitetty pitkäjänteisesti muun muassa erikoisnumeroiden avulla. Hyväksi havaittu linja jatkuu myös tulevaisuudessa.

Varsinaisen toimitustiimin asiantuntevana apuna erikoisnumeroissa on kokenut analyytikkotiimi, jota vetää PI-johtamiskoulun toimitusjohtaja Kari Huhtala.

Lehden vuosittainen voimannäyte, Osuustoiminnan Vuosikirja, tarkastelee tilinpäätöstietojen perusteella ot-yritysten menestymistä suhteessa kilpailijoihinsa sekä markkinoiden liikkeitä.

Osuustoiminnan Yhteiskuntavastuu on nyt Osuuskunnat vaikuttajina –teemanumero, joka puolestaan seuraa vastuukysymyksiä ot-yritysten näkökulmasta.

Lehteä tekee laaja ja kokenut avustajien verkosto, johon kuuluu toimittajien lisäksi muun muassa tutkijoita, analyytikkoja ja kouluttajia.

Yksi näkyvimmistä muutoksista on se, ettei erillistä Uusi osuustoiminta –liitettä enää julkaista, vaan pienosuuskuntien ja vesiosuuskuntien kannalta tärkeitä asioita ja esimerkkejä tuodaan esille vetämättä rajaa osuuskuntien kokoon. Tärkeällä sijalla ovat myös nuoret ja oppilaitososuuskunnat.

Pienosuustoiminnan kannalta keskeinen ideapankki ja ajatushautomo on asiantuntijoista koostuva Uot-toimitusneuvosto, joka jatkaa toimintaansa.

Antoisia lukuhetkiä!

Osuustoiminta-lehden toimitus

 

Takaisin etusivulle »