Osuustoiminnan tuottama lisäarvo

isäarvo on kaikille osuuskunnille yhteinen tavoite. Toiminnan pitää olla tuloksellista. Oli sellainenkin aika, jolloin oltiin niin idealistisia, että osuuskunta ei olisi saanut tuottaa voittoa. Kuitenkin lisäarvoa jaettiin silloinkin erityyppisesti: tuotteiden hinnoissa, palautuksissa ja esimerkiksi sairasteurastuksessa. Jaettiin silloinkin, vaikka sitä todellisuudessa ei ollut muodostunut.

Siitä seurasi rakenteiden yleinen rapautuminen ja paikalleen jähmettyminen. Se kalvoi aika paljon osuustoimintayritysten toimintaa ja saattoi ne melko vaikeaan tilanteeseen maailman muuttuessa.

Hankkijan konkurssi oli herätys. Siellä oli ajettu inflaation varassa toimintaa varastojen arvojen kohottamisella ja muulla vastaavalla. Kun se maailma pysähtyi kerralla, omistajilta ei riittävää määrää rahaa löytynyt.

suustoiminnassa ryhmäkohtaiset erot ovat tavattoman suuret siinä, miten lisäarvoa muodostuu. Ja millä tavalla sitä käsitellään. Erot ovat suuret myös jäsenpanoksissa. Tuottajaosuustoiminnassa jäsenpanokset saattavat olla jopa 40.000 euroa. Tilojen lukumäärä vähenee, ja ne kasvavat. Jäsenpanokset kasvavat tuotannon suhteessa. Osuuskaupassa jäsenpanos on vain sata euroa. 

Tuottajaosuustoiminta on mukana teollisuudessa ja jalostuksessa, elintarvikeketjun toisessa asteessa.

Lisäarvon europerusteinen määrittely on vaikea tehtävä. Tuottajaosuustoiminnassa se muodostuu mielestäni tuotteiden markkinoinnissa, tuottamisen turvallisuudessa ja itse omistetussa teollisuudessa, joka on jo laajentunut Itämeren ympäristöön melko laajalle.

Maailmalla on aika yleistä sellainen tuottajaosuustoiminta, jossa on vain osuuskunta, joka kerää yhteismyyntiä varten parttioita (esim. 500 sikaa), ja ryhtyy käymään ostavan teollisuuden kanssa kauppaa, nykyisin tietokoneiden välityksellä. Mutta ilman omaa teollisuutta osuuskunta jää vain yhteismyyntiorganisaatioksi. Se ei kestä minkääntyyppisiä kriisejä. Ei tarvitse kuin hieman ostajapuolen vaikkapa tahallisesti hidastella, niin myyjä on menettänyt pelinsä.

Teollisuudessa investoinnit ovat nykyään todella suuria. Se on kuin iso laiva, jolla on suuret pääomakulut. Omistajuuskeskustelu on hyvin keskeistä tänä päivänä. Viljelijäomisteiset elintarvikealan yritykset ovat useinkin yhtiöitetyssä muodossa, ja niiden omistus on tarkasti vartioitava asia. Omistajilla pitää olla vahva ote yrityksissä.

Jos todellista euromääräistä lisäarvoa muodostuu yrityksessä, niin sitä ovat silloin omistajat luonnollisesti jakamassa. Siihen meillä on riittävästi järjestelmiä.

suuskaupassa lisäarvo yksittäiselle jäsenelle toteutuu kilpailukykyisillä hinnoilla. On myös muita tekijöitä, kuten laaja, tasapuolinen palveluverkosto. Melkein joka pitäjässä keskeinen kauppa keskeisellä paikalla on S-market, laajan ja hyvän palvelun kauppa. Se on lisäarvoa se.

Jäsenmäärät ovat suuret ja yksittäiset jäsenpanokset pienet. Tuotto, ylijäämä, palautuu bonuksina ja osuuspääoman korkona. Se on olennaisesti vaatimattomampi kuin tuottajaosuustoiminnassa.

S-ryhmään kuuluva Hankkija-Maatalous on Pellervon jäsenenä SOK:n kiinteä lenkki tuottajaosuustoimintaan. Se on markkinajohtaja maatalouskaupassa ja palvelee selkeästi maatalouden alkutuotantoa. Se on hyvin hommansa hoitanut.

ankki- ja vakuutusaloilla tullaan lisäarvon osalta sellaisiin tekijöihin kuin kotimaisuuteen ja kilpailukykyyn.

Tänä päivänä emme vielä tiedä, mitä kotimaisuus pidemmällä aikajänteellä merkitsee.

Nyt on sellainen turbulenssi talouselämässä, että kaikki kotimaisuus uhkaa häipyä. Minä pidän aika lailla huonona tällaista tytäryhtiötaloutta. Kun meillä on kotimaisia pankkeja ja vakuutustoimintaa, niin silloin meillä on jotain ihan omaa. Sitä on syytä pitää tarpeellisena ja kohdella hyvin.

Kohtuullisilla kuluilla toimiva laaja pankkiverkosto on lisäarvo sinänsä. Sitä ei aina osata riittävästi arvostaa. Mutta jos se menetetään, niin takaisin ei helposti saada.

Keskinäisistä vakuutusyhtiöistä ainoastaan Lähivakuutus-ryhmä on Pellervossa mukana. Se on vanhinta yritystoimintaa. Keskinäisyyden idea on hyvin läheistä sukua osuustoiminnalle. Toimiakseen se tarvitsee paljon vakuutuksenottajia keskinäisen riskin kantamiseen.

Tälläkin alalla on voimakasta kilpailua. Näkisin pitkäjänteisyyden keskeisenä lisäarvona. Keskinäinen yritys ei voi hukata mihinkään esimerkiksi toiminnallista tappiotaan. Yrityksen pitää olla hyvin hoidettu, ja sitä kautta se pystyy taloudellista arvoa ja lisäarvoa tulouttamaan takaisinpäin.

iime vuosina on paljon puhuttu uusosuustoiminnasta. Se on saanut julkisuutta, millä on myönteinen merkitys koko osuustoiminnalle. Siihen kuuluu työosuuskuntia ja muita pieniä yrityksiä.

Se on todellisuudessa vanhaa osuustoimintaa. Osuustoimintahan on lähtenyt liikkeelle työosuuskunnista, kylämeijereistä ja -kaupoista, pienistä yksiköistä.

Perinteisessä osuustoiminnassa puhutaan nyt alueosuuskaupoista, valtakunnan laajuisesta yritystoiminnasta sekä yli rajojen menevästä osuustoiminnasta ja eurooppaosuuskunnista. Todellisuudessa ns. uusi osuustoiminta on se osa osuustoimintaa, joka toimii todella vanhoilla perusteilla pienalueilla.

uomalaisessa osuustoiminnassa on hyvin suuret ryhmäkohtaiset erot ja toiminta on hyvin monitahoista. Perinteisten osuuskuntien toiminta on myös koko lailla vanhaa.

Olen välttänyt euro-pohjaisen lisäarvon määrittämistä. Osuustoiminta ei ole mitään neljannesvuosikapitalismia, mutta sen kilpailukyvystä pitää kuitenkin koko ajan huolehtia.

Talonpojille osuustoiminta on itsemääräämisoikeuden ilmentymä, ja sen kautta toteutuu tarve olla teollisessa prosessissa mukana monestakin syystä. Mahtitekijä se joka tapauksessa on suomalaisessa yhteiskunnassa.



Maanviljelysneuvos Reino Penttilä on 
Pellervo-Seuran johtokunnan varapuheenjohtaja, 
Itikka Osuuskunnan hallintoneuvoston puheenjohtaja 
ja Atria Oyj:n hallituksen puheenjohtaja. 
   Kirjoitus perustuu hänen puheeseensa 
Pellervon Etelä-Pohjanmaan maakuntaseminaarissa 
Seinäjoella 1.3.2004.

| Sivun alkuun |