UUSIA VÄLINEITÄ
osuustoiminnan itseymmärrykseen

Professori Juhani Laurinkari Kuopion yliopistosta arvioi osuustoimintatutkimuksen tilaa ja mahdollisuuksia. Kuva Markku Nummi

Osuustoiminnan tutkimuksen keskeisenä tehtävänä on hahmottaa osuustoiminnallisen yritysorganisaation dynamiikkaa ja sen sekä sisäisiä että ulkoisia kosketuspintoja yhteiskunnan muutoksen virtoihin. Tehtävänä on myös tunnistaa ilmiön "ajattomat" yhteydet osuustoiminnan teoriaan ja sen edustamaan ns. utopiaenergiaan, mikä nimestään huolimatta on osoittautunut käytännössä hämmästyttävän tulokselliseksi. Edelleen tehtävänä on tunnistaa myös osuustoiminnan kyky ja edellytykset luoda ihmisten ja ihmisryhmien käyttöön konkreettisia visioita ja tavoitteita.

Osuustoiminta on kansainvälisenä ja kansallisena ilmiönä poikkeuksellisen laaja ja monimuotoinen. Siksi myöskään osuustoimintatutkimuksen ei kannata rajoittua johonkin yhteen oppialaan tai koulukuntaan. Laaja-alainen lähestyminen ja poikkitieteellisyys istuvat aiheeseen parhaiten. Samalla se tekee aiheen myös erityisen kiinnostavaksi ja merkittäväksi, joskaan ei helpoksi.

Mukana nousevissa 
keskusteluteemoissa

Osuustoiminnan uudet muodot, samoin kuin osuustoiminnan perinteisen yrityskentän muodonmuutokset, liitetään nykyisin yhteiskuntatieteellisen keskustelun keskiöön nousseisiin useisiin ajankohtaisiin teemoihin. Näitä ovat keskustelu kansalaisyhteiskunnasta, kolmannesta sektorista, yhteisötaloudesta, paikallistaloudesta, kumppanuudesta, sosiaalisesta pääomasta, sosiaalisesta yrittäjyydestä ja ihmiskeskeisestä liiketoiminnasta.

Kuva isona <<

Tutkijat ovat kuitenkin useimmiten sivuuttaneet osuustoiminnallisen yritystoiminnan vain ylimalkaisilla viittauksilla, vaikka se muodostaakin esimerkiksi EU:n terminologiassa yhteisö- eli sosiaalitalouden taloudellisen ytimen. 

Suomalaiset yhteisöyrittäjyyden ja uusosuustoiminnan ratkaisut, erityisesti maaseudun kylätoiminta paikallisen aloitteellisuuden moottorina ja työosuuskunnat työttömien työllistäjinä, ovat herättäneet myös kansainvälistä kiinnostusta. Maailmalla Suomi tunnetaan perinteisesti eturivin osuustoimintamaana, joten suomalaiselle osuustoiminnan tutkimukselle löytyy tarvetta ja kysyntää. 

Osuustoiminnan tutkimukseen onkin liiketaloustieteessä ja yhteiskuntatieteissä kehitelty useita teorioita 1900-luvulla, pääosin saksalaisella kielialueella. Olen aiemmin tarkastellut tässä lehdessä yritysteoriaa ja harmonia- ja konfliktiteorioita, kannustin-panos -teoriaa sekä systeemiteoriaa otsikolla Kiinnostavinta saksankielistä osuustoimintatutkimusta (OT 1/05). 

Osuustoiminta 
syntyy tarpeesta

Osuustoiminnan tutkimukseen on sovellettu myös useita makroteorioita. Niihin sisältyy oletus olosuhteisiin sopeutuvista yksilöistä. 

Julkisen valinnan teorian (public choice theory) mukaan osuuskuntien toimintaa ja niiden perustamista voidaan tutkia sopeutumisena julkisen sektorin harjoittamaan politiikkaan ja osuuskunnille annettuihin toimintaedellytyksiin. 

Julkisen sektorin epäonnistuminen (state failure theory) tai haluttomuus tuottaa joltakin osin määrältään tai laadultaan väestön odotusten mukaisia hyödykkeitä voi myös johtaa osuuskuntien perustamiseen. Näkökulmaa voidaan pitää läheisenä julkisen valinnan teorialle. Julkisen sektorin on oletettu voivan epäonnistua (massa)palveluja tuottaessaan erityisesti silloin, kun kansalaisten odotukset poikkeavat toisistaan, ovat eriytyneitä tai hyvinkin yksilöllisiä. 

Tällä hetkellä Suomessa erityisesti kuntasektoria ahdistaa suuresti rahoituksen tiukentuminen, veroäyrin nousupaineet ja aluetalouden yleinen heikentyminen laajassa osassa maata. Kuntien talous on ollut monilla alueilla ikään kuin ohuiden jääsiltojen varassa, jotka ovat vähitellen sulamassa pois. On kovasti tarpeita yrittää löytää uusia ja parempia vaihtoehtoja palvelujen tuottamiseen. Uusi osuustoiminta on tällöin yksi hyvä tapa, jota ei pidä unohtaa (ks. esim. Uusi osuustoiminta -liite, OT 1/04).

Myös markkinoiden epäonnistuminen palvelujen tuottajana (market failure) voi selittää osuuskuntien syntyä ja kehitystä. Markkinoiden epäonnistuminen voi johtua esimerkiksi niiden ohuudesta tai ihmisten asenteista ja epäluuloista voittoa tavoittelevia yrityksiä kohtaan. Osuuskunnilla saattaa olla tässä etunaan hieman pehmeämpi imago hyvinvointipalvelujen tuottamisessa, mutta kokemus alalta on toistaiseksi vielä varsin vähäistä.

Näkyvää ja piilevää 
tehokkuutta

Liiketoiminnasta johtuvien kustannusten eli transaktiokustannusten tutkimuksella on puolestaan pyritty selvittämään, mitkä yritysmuodot kehittyvät palvelujen kysynnän kasvaessa, tai mitkä yritysmuodot säilyvät kilpailun kiristyessä. Tämä näkökulma voi täydentää edellä mainittuja teorioita. 

Osuustoiminnalla on muista yritysmuodoista poikkeavia transaktiokustannuksia mm. toimintaan mahdollisesti sitoutuneesta jäsenistöstä ja demokraattisesta hallintotavasta johtuen. Demokratia aiheuttaa luonnollisesti lisäkustannuksia, mutta ilman sitä ei tuhansia tai jopa satojatuhansia jäseniä saada käytännössä kunnolla sitoutumaan yhteisesti asetettujen tavoitteiden taakse ja toimimaan tehokkaasti yhdessä. 

Kapea-alaisesti ajateltuna osuuskuntamuoto siis näyttää tarkoittavan korkeampia kustannuksia kilpailijoihin nähden, mutta käytännön yritystoiminta kertoo usein aivan toista. Monet suuret suomalaiset osuustoimintaryhmät pärjäävät hyvin myös tehokkuudellaan.

Viimeksi mainittujen näkökulmien suurimpina vajavaisuuksina voidaan pitää yksilöiden motiivien ja resurssien tutkimuksen sivuuttamista, eli mikrotason puutteita. Tarjolla olevien hyödykkeiden määrälliset tai laadulliset puutteet, tai osuuskuntien loppujen lopuksi alhaisemmat transaktiokustannukset eivät aina johda hyödykkeiden uusien tarjoajien syntyyn, vaan osuuskuntien perustamista selittävät muutkin syyt (Antti Miettinen 1996).

Rationaalisen 
valinnan teoria

Osuustoiminnan tutkimuksessa sovelletuista teorioista on viime aikoina keskusteltu enentyvästi rationaalisen valinnan teoriasta. Kyseinen teoria on yleisnimitys joukolle teorioita, jotka selittävät sosiaalisia ja taloudellisia ilmiöitä ensisijaisesti yksilöiden tavoitteista ja toiminnasta käsin. Teoriaa ovat kehittäneet ja käyttäneet valtiotieteilijät, ekonomistit, sosiologit ja sosiaalipsykologit, mutta myös filosofit ja matemaatikot. 

Teoriajoukkoon kuuluviksi tai niitä sivuaviksi voidaan lukea mm. peliteoriat, päätöksentekoteoriat, sosiaalisen valinnan teoria ja kollektiivisen toiminnan teoria. Tutkimuskokonaisuus on siten monitieteellinen ja yhteisistä perusolettamuksista huolimatta hajanainen.

Useat tutkijat (esim. James Coleman) olettavat, että:
1. Sosiaaliset ilmiöt voidaan selittää yksilöiden tavoitteita ja valintoja tutkimalla.
2. Yksilöt valitsevat oletetuilta seurauksiltaan parhaan vaihtoehdon (hyödyn maksimointi).
3. Yksilöt hankkivat tarpeen mukaan tietoa saavutettavissa olevista vaihtoehdoista. 
4. Yksilöt ovat ensisijaisesti (tai ainoastaan) kiinnostuneita omasta hyödystään.

Rationaalisen valinnan teorialla on useita vahvuuksia, joiden vuoksi sitä voidaan pitää perusteltuna lähtökohtana mm. hyvinvointipalvelualan uusosuustoiminnan tutkimukselle. Teoriaa voidaan käyttää sekä yksilöiden toiminnan selittämiseen että sosiaalisten yhteisöjen ja yritysten muodostumisen ja toiminnan ennustamiseen.

Teoria soveltuu erilaisten yksilöiden valintojen tutkimiseen. Teoriaan kuuluva metodologinen individualismi korostaa, että ainoita valintoja tekeviä toimijoita ovat lopulta yksilöt. Yksilöiden toimintastrategioiden, valintojen ja tavoitteiden tutkiminen voi antaa keskeistä tietoa myös makrotekijöiden (kuten julkisen sektorin) toimien mahdollisista vaikutusmekanismeista yksilöiden päätöksiin. Rationaalisen valinnan teoriaa on käytetty aiemmin tutkittaessa mm. kuluttajien ja äänestäjien käyttäytymistä.

Yksilökeskeisyyttä 
ylikorostetaan

Rationaalisen valinnan koulukunnan perusolettamuksia on kritisoitu useista syistä. Yksilön tavoitteiden ja toiminnan tutkimuksessa voi yhteiskunnan, sekä muiden makro- ja mikrotekijöiden merkitys jäädä liian vähälle huomiolle. Varsinkin näkemys, että sosiaaliset ilmiöt tulee selittää vain yksilöiden tavoitteilla ja valinnoilla, voi johtaa sinänsä mielenkiintoisiin hypoteeseihin, mutta empiiristä tutkimusta varten näkökulmaa tulee kehittää.

Usein nykytutkimuksen pohjalta paljastuva oletus yksilöiden kaikenkattavasta kyvystä valita aina itselleen paras vaihtoehto on monissa tilanteissa virheellinen. Yksilöt voivat pyrkiä hyödyn maksimointiin, mutta heidän mahdollisuutensa vertailla eri valintojen seurauksia ovat yleensä rajalliset. Esimerkiksi valinnalle rajattu aika ja vaihtoehtojen suuri määrä tekevät vertailun epärealistiseksi. Myös todellinen tieto ja kyky lukea ja ennakoida yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia ei myöskään jakaudu mitenkään tasaisesti, päinvastoin.

Rationaalisen valinnan teoriaa on sittemmin täydennetty tarkemmilla oletuksilla yksilöiden päätöksentekoprosesseista ja tiedon hankinnasta (vrt. esim. uusinstitutionaalinen teoria).

Yhteisöllinen 
näkökulma oleellinen

Uusinstitutionaalisissa teorioissa yksilöiden tavoitteiden muodostumista ja päätöksentekoprosesseja sekä julkisen vallan toimintaa on selitetty yksilöiden ominaisuuksien lisäksi yhteisöjen ominaisuuksilla. Yksilöt tekevät itse päätöksensä, mutta asettavat toisaalta omat tavoitteensa erilaisten yhteisöjen - kuten osuuskuntien - jäseninä. 

Kukin yhteisö suosii tietyntyyppisiä valintoja. Esim. lyhytjännitteinen taloudellisen voiton maksimointi voidaan sulkea pois yhteisöjäsenyyden vuoksi. Myös julkisen vallan edustajat tekevät yhteisöihin ja yrityksiin vaikuttavat omat päätöksensä yhteisöjen jäseninä. Valintoja tulee siksi tarkastella normatiivisina eikä neutraaleina tekoina. 

Uusinstitutionaalisia teorioita on jossain määrin hyödynnetty osuustoiminnan tutkimuksessa. Niistä voikin rakentua silta talous- ja sosiaalitieteellisten tarkastelujen rajavyöhykkeelle kilpailun talousopillisten ja sosiaalipsykologisten tulkintojen kautta, joita mm. Tapani Köppä on Suomessa tarkastellut. 

Täysin laiminlyöty teoreettinen näkökulma on ollut taloudellisen yhteistoiminnan tutkimuksessa luonnontieteiden suunnasta ihmistä yksilönä ja yhteisöissä käsittelevät teoreettiset ja empiiriset lähestymistavat. Yhteistoiminnan muotojen evoluutio voisi saada näistä lähtökohdista aivan oleellisia, uusia selitys- ja tulkintavälineitä käyttöönsä.

Myös uudet verkostoteoriat ja informaatiotutkimus voisivat radikaalisti muuttaa talous- ja sosiaalitieteiden valtavirroista lähteviä perusoletuksia ja tarkastelukonsepteja, joita osuustoiminnasta, sen luonteesta ja kehityksestä on esitetty. Tapani Köpältä löytyy aiheesta aineistoa; hän on luennoinut verkostojen johtamisesta mm. Mikkelin ammattikorkeakoulussa.

Ihmisyyden 
tutkimukseen?

Uudet tieteiden ykseyteen suuntautuvat tutkimuskoulukunnat arvostelevat talous- ja sosiaalitieteitä ihmisen biologisten lajiominaisuuksien kieltämisestä. 

Esimerkiksi Edward O. Wilson esittää perusteluja yhteistoiminnan ymmärtämiselle välttämättömistä lajikäyttäytymisen malleista käsin. Altruistisuus eli ensisijaisesti yhteiseksi hyväksi toimiminen ohittaakin yksilöiden tavallisen itsekkyyden silloin, kun kysymyksessä on eläinyhteisön eloonjääminen. Tällaisille luonnon ilmiöille ei talous- tai sosiaalitieteiden tavanomaisella logiikalla löydy mitään selitystä. 

Tietenkin toisaalta joku voi tässäkin väittää vastaan, että muurahaisiin tai mehiläisiin verrattuna ihmiset toimivat laumana huomattavasti brutaalimmin omasta selviytymisestään lainkaan välittämättä. Suomen itsenäisyyden aikoinaan pelastanut talvisodan henki, että kaveria ei jätetä, kun kuuluu nykyisin turhan usein, että kaverille ei sitten jätetä. 

Myös evoluutioteorioissa on kiinnostavia uusia näkökulmia siihen, miten ei-nollasummapeliratkaisut ovat yhteiskunnan monimutkaistuessa ja informaation merkityksen lisääntyessä jatkuvasti vahvistuneet. Niiden oppiminen on siten luonut yhä uusia muotoja yhteistoiminnalle (esim. Albert-Laslo Barabási). 

Voidaan perustellusti kysyä, ovatko nämä tutkimussuunnat osuustoiminnallisille ratkaisuille uusia tehtäviä. Ovatko ne sitä myös perusolettamuksia käsittelevässä eli ns. paradigmakeskustelussa talous- ja sosiaalitieteiden lähentymisestä? Tulevaisuuden kannalta ne ainakin liikkuvat hyvin tärkeällä ja kiinnostavalla alueella.

Uusi tekniikka tuo 
uusia mahdollisuuksia

Tämän mukaan voidaan hyvin ennakoida osuustoiminnankin luovan uusia muotojaan erityisesti uuden teknologian ja informaation mahdollisuuksien lisääntyessä. Selvästi laajapohjaisimmin omistetun yritysmuodon eli osuustoiminnan toimintaedellytykset ovat tällöin ehkä parantumassa. Jos osuustoiminta ymmärrettäisiin vieläpä yhtenä kokonaisuutena ylimmällä eli ns. kansanliikkeen tasolla, niin vaikutukset ehkä ovat jollakin aikavälillä vielä tätä selvemmät. Asiaa ei tosin vielä ole laajemmin oivallettu osuustoiminnan omassakaan piirissä.

Tällaisia asioita kuitenkin ennakoi esimerkiksi Pekka Himasen kirja Hakkerietiikka ja informaatioajan henki (2002). Edellä sanottuun liittyy vielä näiden tilastomatemaattisten mallien käyttö. Verkostoteorioiden ja -metodologian tunteminen tulee myös olemaan osuustoiminnan tutkijoille aivan oleellinen väline tulevaisuudessa - ja myös lupaava mahdollisuus perustella oman tutkimuskohteensa merkityksen kasvua.

Juhani Laurinkari

Kirjoittaja toimii sosiaalipolitiikan professorina Kuopion yliopistossa. Hän on kirjoittanut mm. tuoreen oppikirjan ”Osuustoiminta - Utopiasta kansainvälisen yrittämisen muodoksi” (Pellervo-Seura 2004). Vastikään saksalainen Erlangen-Nurnbergin yliopiston osuustoimintainstituutti ilmoitti järjestävänsä hänen nimellään osuustoimintasymposiumin, minne hän lupautui lähtemään luennoimaan 13.10.2006.

| Sivun alkuun |