ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Kypsää viljaa myyntiin

Useampi kuin yksi lukija on valittanut, että kolumnisti ei koskaan suosita mitään osaketta myytäväksi. Aina tulee vain ostopuolen suosituksia.

Hyvä on, hyvä on. Saamanne pitää.

Pelureista en puhu vaan osakesäästäjistä, jotka keräävät pitkää salkkua ja myyvät kun tarvitsevat kerralla paljon rahaa esimerkiksi asunnon, kesämökin tai auton ostoon.

Kun rahanroskaa tarvitaan, sitä saa parhaiten myymällä hyviä osakkeita. Ne hinnoitellaan pörssissä korkealle.

Huonot osakkeet jääkööt salkkuun odottamaan parempaa aikaa tai fuusiota.

Siis lihoiksi Amer, Outokumpu, Instrumentarium, Huhtamäki, Kyro, Kone, Stora Enso ja Orion.

* Amerin pörssikurssi on noussut vuodessa 26 eurosta 39:ään (tuoreen hinnan näette OT:n ilmestymispäivän noteerauksesta). Väliin mahtuu 1,10 euron osingonmaksu.

Amer Atomicin suksilla hiihdettiin Salt Lake Cityn talviolympialaisissa 5 kultaa, 5 hopeaa ja 13 pronssia. Maailman parhaat tennisammattilaiset käyttävät Amer Wilsonin mailoja niin kuin urheilukanavan lähetyksistä voimme nähdä.

Mutta miksi Wilson on menettänyt asemiaan golfissa? Muun muassa Vijay Singh ja Bernhard Langer ovat hylänneet merkin. Havaintojeni mukaan kukaan huippupelaaja ei käytä Wilsonia.

Rahaa tuntuu kumminkin virtaavan Amerin kassaan kuin rännistä: tammi-maaliskuun voitto osaketta kohti nousi 35 sentistä 46:een ja koko vuodesta uhkaa tulla hyvä.

* Outokumpu melkein kaksinkertaisti voiton 20 sentistä 37:ään ja vuoden loppua kohti tahti kuulemma jatkuu hyvänä, joten osakkeen myynnillä ei liene tulenpalavaa kiirettä.

Suhdanteet heiluttavat perusmetallibisnestä niin rajusti, että kymmenen vuoden jaksoon tahtoo osua vain kaksi tai kolme suotuisaa tulosvuotta.

* Instrumentarium sulatti suuret yritysostot niin taitavasti, että pörssikurssi on noussut vuodessa 18 eurosta 27 euroon (ilmaisosakeanti on otettu huomioon).

Kurssi häilyy. Yhtiö ostaa Yhdysvalloista Spacelabsin, joka valmistaa laitteita tehohoidon potilasvalvontaan. Ostos ei ole läpeensä kovaa puuta vaan vaatii saneerauksen, mikä pelottaa varovaisia omistajia.

Instrun vuosi on alkanut vahvasti: osakekohtainen voitto on noussut 23 sentistä 39:ään.

* Huhtamäki on vihdoin löytänyt kuluttajapakkauksista oman alansa ja painaa lujaa eteenpäin. Rakennemuutokset ovat takana. Vihdoin voi keskittyä pelkkään tulontekoon, iloitsi pääjohtaja Timo Peltola yhtiökokouksen kahvipöydässä.

Osakkeesta saa kivan hinnan. Kurssi on noussut vuodessa 29 eurosta peräti 49:ään.

Huhtamäki on vielä velkainen yhtiö, ja voitontekoa hidastaa raskas goodwill-poistojen ohjelma. Kassavirta on kuitenkin niin vahvaa, että voitto nousi tammi-maaliskuussa 41 sentistä 68 senttiin.

* Kyro löi pöytään kovat luvut välikatsauksessaan: voitto nousi 3 sentistä 7 senttiin osakkeelta (nimellisarvo 16 senttiä) ja taseen omavara on 71 prosenttia. Yhtiö saa rahoitustuottoja enemmän kuin maksaa korkoja.

Osake on kovassa hinnassa, noussut vuodessa 4,50:stä 6,95 euroon. Yhtiö tekee koneita lasiteollisuudelle ja jauhaa myyntisähköä kahdessa voimalaitoksessaan.

Kiinnostusta lisää Kyrossa käytävä valtataistelu. Vanhat omistajasuvut torjuivat värikkäässä yhtiökokouksessa tulokkaan eli Sohlbergin suvun pääsyn hallitukseen.

Paikkaa ei irronnut vaikka Oy G.W. Sohlberg omistaa yli 20 prosenttia äänivallasta ja on yhtiön suurin omistaja.

* Kone on suomalainen menestystarina. Tästä vuodesta uhkaa tulla historian paras. Alku oli kova: voitto nousi 77 sentistä 1,09 euroon osakkeelta.

Kone on säilyttänyt teknisen etumatkansa kilpailijoihinsa, mutta ei ole enää pelkästään uusien hissien varassa. Yhtiö näet huoltaa peräti puolta miljoonaa hissiä ympäri maailman.

Osakkeen kurssi on noussut vuodessa 85 eurosta 111 euroon. Pörssin kallein paperi pilkotaan kolmeksi.

* Stora Enson osakkeen kurssi on kehittynyt hyvin, vaikka alkuvuoden voitto rahoituserien jälkeen on romahtanut 31 sentistä 18 senttiin osakkeelta.

Osakkeesta saa pörssissä 15,35 euroa. Vuoden takaisessa huippusuhdanteessa hinta oli 13,50.

Stora Enson osakkeiden myynti voi olla myös protesti yhtiön metsäpolitiikkaa vastaan: omista metsistä luovutaan Suomessa ja Amerikassa mutta Ruotsin metsät pidetään. Ei ole reilua, tokko viisastakaan.

* Orion jakaa mielipiteet kahtia. Myyntiin, sanovat ne jotka epäilevät Orionin tuloskunnon säilymistä ja kykyä valtaviin tutkimuspanoksiin. Hinta on noussut vuodessa 19 eurosta peräti 26:een (ynnä 1,10 euron osinko).

Ostoon, meuhkaavat ne jotka odottavat Oriolan kypsymistä myyntikuntoon. Oriolaan liitettiin vastikään suuri ruotsalainen lääkkeiden jakelija Kronans Droghandel. Kun se ympätään taitavasti, Oriolasta syntyy arvokas kauppatavara.

Orion aloitti vuoden 2002 paremmin kuin itsekään odotti: voitto nousi osaketta kohti 17 sentistä 24 senttiin.

Aina oppii uutta

Yhtiöiden kerääminen myyntisuositukseen opetti vanhaa konkaria, joka muka on jo kaiken kokenut.

Tein nimittäin hämmästyttävän havainnon: kaikki suosituksen yhtiöt tarpoivat muutama vuosi sitten pohjamudassa.

Amer oli hajota yritysvaltauksessa, Outokumpu kärsi kuparin ja sinkin alhaisista hinnoista, Instrumentarium sukelsi syvään ostettuaan suuren amerikkalaisen Ohmedan, Huhtamäki oli ihmeissä kannattamattoman makeisteollisuuden kanssa, Kyron pelasti vain kartonkitehtaan myynti Metsä-Serlalle, Koneen mainetta ja tulosta pilasivat väärinkäytökset Italian tytäryhtiössä, Stora Enso oli paikallinen ylivelkainen Enso-Gutzeit ja Orion leimattiin liian pieneksi lääkeyhtiöksi.

Nyt koko rotla on mainiossa kunnossa, kypsää viljaa. Taitava johto, oikeat valinnat, suotuisa suhdanne.

Toinen opetus: ei ole osakesijoituksen voittanutta, kun äkkää oikeat firmat. Arvonnousu on vallan eri tasolla kuin sijoitusrahastoissa, joita niin innokkaasti ihmisille tuputetaan.

Korostan myös osingon merkitystä. Osakkeenomistaja saa vuosittain käyttörahaa tarvitsematta luopua omistuksesta.

Kolmas opetus: olisi osattava löytää pörssilistalta ne kohtuuhintaiset yhtiöt, jotka pystyvät kolmen neljän vuoden tähtäyksellä hyviin suorituksiin.

Nokia jälleen kiinnostaa

Perheeni kahvipöydässä povataan pörssiyhtiöiden tulevaisuutta. Rinkiin kuuluu lisäkseni vaimoveitikka, kaksi tytärtä ja kaksi vävyä (neljä viimeksi mainittua kauppatieteen maistereita).

Eli mikä kiinnostaa juuri nyt?

Nokia, ehdottomasti Nokia hintatasolla 17 euroa. Yhtiön kolmen kuukauden voitto laski, mutta oli 1261 miljoonaa euroa eli hirmuinen määrä rahaa lyhyessä ajassa tehtynä.


Erkki Sinkko

Lukijapalaute ja mahdolliset kysymykset Erkki Sinkolle ovat tervetulleita myös toimituksen kautta sähköpostilla: mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi.

 

| Sivun alkuun |