ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Osuustoiminta tukemassa tulevaa TALI - IHANTALA 1944 -elokuvaa

Melkoinen joukko suomalaisia osuustoimintayrityksiä on ollut rahoittamassa Åke Lindmanin tulevaa elokuvaa Talin - Ihantalan taisteluista kesällä 1944. Nuo poikkeuksellisen rajut taistelut paljolti ratkaisivat Suomen itsenäisyyden ja demokratian säilymisen.


Åke Lindman
Palkatonta vapaaehtoistyötä elokuvan rahoituksen puolesta viimeiset puolitoista vuotta tekivät osuustoiminnasta aiemmin tunnetut nimet, eläkeläisinä vaikuttavat keräyspäällikkö Heikki Järvinen ja kauppaneuvos Arto Arvonen. Yrityksiltä, yhteisöiltä, järjestöiltä ja yksityisiltä Suomessa ja Ruotsissa kerätyt lahjoitukset varmistivat, että tämä elokuva toteutuu. Päinvastoin kävi Renny Harlinin suunnittelemalle Mannerheim-elämäkerralle.

Syväriltä Kannakselle -elokuvien Tuki ry. perustettiin 2002. Tarkoituksena on veteraaniperinnön tallentaminen ja levittäminen suurelle yleisölle elokuvin, sekä tutkimus. Ensimmäinen filmi, Åke Lindmanin "Etulinjan edessä" valmistui 2004. Toisen elokuvan ”Tali - Ihantala 1944” kuvaukset ovat käynnistymässä. Sitä kuvataan kesällä Parolassa, Niinisalossa, Mikkelissä ja Helsingissä.

Yhdistyksellä on kaikkien valtakunnallisten veteraanijärjestöjen tuki takanaan. Puheenjohtajana on amiraali Jan Klenberg, projektin suojelijana presidentti Mauno Koivisto. Puolustusvoimat antavat tukensa hankkeelle. 

Elokuvan budjetti on 3,2 milj. €, josta tukiyhdistyksen osuus 2,1 milj. €. Lukumääräisesti eniten tuli pienlahjoituksia, Heikki Järvisen mukaan parhaiten Oulun seudulta ja länsirannikolta.

Valtioneuvoston asettama valtuuskunta on hyväksynyt elokuvan osaksi valmisteilla olevaa Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlaohjelmaa. Ensi-ilta ajoittuu syksyyn 2007. 

Kun Suomi pelastettiin raskain taisteluin

Lindmanin tavoite on luoda todellisuudenmukainen ja jännittävä elokuva. Jokaisella esiintyjällä ja taistelun yksityiskohdalla on vastineensa todellisuudessa. Käsikirjoittajina ovat dosentti Stefan Forss ja kirjailija, kapteeni (res.) Benedict Zilliacus, joka toimi Ihantalassa tulenjohtajana.

Elokuva kertoo, miten Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä Kannaksella kolme venäläistä armeijaa vyöryi ylivoimallaan muutamia viikkoja eteenpäin. Suomi menetti Viipurin. Isänmaan kohtalo ja olemassaolo olivat hetken suomalaisten sotilaiden käsissä.

Talin - Ihantalan taistelut käytiin Viipurin pohjoispuolella. Elokuva alkaa jääkärikenraali Ruben Laguksen komentamien panssarivoimien raivokkaalla vastahyökkäyksellä Kuuterselässä. Tarkoitus oli palauttaa suomalaisten haltuun menetetty vahva VT-puolustusasema. Mutta voimat osoittautuivat riittämättömiksi ja venäläisten eteneminen jatkui.

Venäläisten tekivät rajun läpimurron Talissa ja suomalaiset joukko-osastot yrittivät taukoamattomasti rajoittaa läpimurtoa ja sulkea lopuksi hyökkääjät suureen mottiin. Lagus johti operaatiota tarmokkaasti ja joukot venyivät uskomattomiin suorituksiin. Kun vetäytymiskäsky lopulta annettiin, olivat suomalaisten voimat kuluneet aivan loppuun.

Taistelut etenivät Ihantalaan, mihin viimeiset suomalaiset reservit, jääkärikenraali Einar Vihman 6. Divisioona heitettiin. Viimein sotilaat onnistuivat torjumaan hyökkäykset ja aikaansaamaan ns. Ihantalan ihmeen, jota jopa diktaattori J. Stalin kunnioitti.

Taisteluissa menehtyi 8 800 suomalaista ja 22 000 venäläistä. Sen jälkeen Suomen armeija sittenkin pystyi pysäyttämään puna-armeijan viimein kaikilla rintamilla.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

Lisätietoja: www.lindmanfilm.fi

| Sivun alkuun |