kirjaimittain.gif (7478 bytes)

 


Ernst&Young ja
pienet tilintarkastusyhteisöt etenivät

KPMG oli viime vuonna edelleen osuustoimintayritysten suosikkitilintarkastaja. Sen markkinaosuus laski hieman edellisvuodesta, mutta se oli yhä lähes kolmannes niistä yrityksistä, jotka käyttävät jotakin tilintarkastusyhteisöä. Vahvimmin noussut Ernst&Young sijoittui KPMG:n jälkeen toiseksi 24 %:n osuudellaan.
Myös kolmanneksi tullut PricewaterhouseCoopersin (PwC) on yksi maailman suurimmista tilintarkastajista. Sen osuus laski viime vuodesta hieman, 17 %:iin. Osuus riittää kuitenkin vankasti kärkikolmikkoon, sillä neljäntenä on osuuskauppojen hovitarkastaja Tilintarkastusotava Oy n. 10 % pienemmällä osuudella.
Viidenneksi sijoittui Idman Vilén Grant Thornton, joka on saanut vahvan aseman erityisesti pirkanmaalaisissa ot-yrityksissä.
Nyt 5 %:n hyppäyksen vuodessa tehnyt Ernst&Young on yksi maailman johtavista konsultointi- ja tilintarkastusyhtiöistä. Lontoossa päämajaansa pitävän konsernin palvelukseen kuuluu yli 130 000 henkilöä ja Suomen yhtiön palkkalistoillakin on 650. Pelkästään ot-yritysten tilintarkastustoiminnan laajeneminen ei Suomen Ernst&Youngia pelastanut meneillään olevan talousmyllerryksen aikana, sillä yhtiö ilmoitti yt-neuvotteluista toukokuussa tavoitteenaan 60 henkilön vähennys (Taloussanomat 6.5.09).
Lähes puolet otoksen ot-yrityksistä ilmoitti tarkastajakseen jonkin yhteisön. Lopuilla yhteisön tieto puuttui vuosikertomuksesta tai tilintarkastajana toimi yksityishenkilö.
Yhä useampi pienempi ja usein paikallinen tilintarkastusyhteisö on nyt tullut ot-yritysten palkkalistoille. Niiden osuus on kasvanut viime vuodesta vain hieman, mutta useampia toimijoita on tullut esille.
Tilintarkastusyhteisöjen markkinatilanne selvitettiin Osuustoiminta-lehden toukokuussa jälleen käynnistyneen dokumenttiprojektin ohessa. Sen tavoitteena on kerätä tiedot noin 500 suurimmalta ot-yritykseltä ja niiden suurimmilta kilpailijoilta. Viime elokuussa ilmestyneessä Osuustoiminnan Vuosikirjassa 2008 tutkittavina oli yhteensä 515 yritystä ja yhteisöä, mikä on tähänastinen ennätys. Tänä vuonna määrä tulee hieman pienentymään lähinnä osuuskuntien fuusioiden vuoksi.

Pasi Saarnivaara
pasi.saarnivaara@pellervo.fi.



| Sivun alkuun |