kirjaimittain.gif (7478 bytes)

 


MediaActive oli vuoden yrittäjyysteko

Musiikin tuottamiseen keskittyvä opiskelijaosuuskunta MediaActive niitti toukokuussa kunniaa, kun se voitti ammattikorkeakoulujen Vuoden yrittäjyysteko 2010 -kilpailun.

MediaActive kuuluu Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain yksikköön. Sen jäsenet opiskelevat digitaalista ääntä ja kaupallista musiikkia. Opiskelijat omistavat osuuskunnan, jonka nimissä he tekevät keikkatöitään. Valmistuttuaan medianomiksi monet perustavat oman yrityksen.

Palkintoraati arvosti osuuskunnan suoraa yhteyttä yritysmaailmaan, korkeita tavoitteita ja ammattimaisuutta.

Virroilla toimii myös kaksi muuta osuuskuntaa käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun opiskelijoille. Koulutuksen ohjenuorina ovat kannustavuus ja innostavuus.
- Lähdemme siitä ajatuksesta, että musiikkialalle pyrkivän tie kulkee yrittäjyyden kautta. Musiikkialan ihmiset vaihtavat usein työpaikkaa ja pitävät lisäksi omaa yritystä, selvittää yrittäjyyden opettaja Harri Karvinen.

Hyvin toimivista oppilaitososuuskunnista huolimatta hän ei suosittele tätä yritysmuotoa musiikkialan ammattilaisille. Hänen mielestään osuuskunta voi olla jopa byrokraattisempi kuin yhdistys, kasvu ja kollektiivinen vastuunkanto saattavat olla hankalia, eikä keskinäinen kilpailu oikein luonnistu.

Opintojensa aikana MediaActiven jäsenten ei kuitenkaan tarvitse huolehtia yrittäjäeläkkeestä eikä menettää muita tukia kuten starttirahaa.

- Olemme valinneet osuuskuntamallin, koska se on ainoa yritysmuoto, joka toimii oppilaille. Osakeyhtiö ei tule kysymykseen, koska ketään ei voi pakottaa myymään osakkeitaan. Avoin yhtiö voi tuoda harmillisia veroseuraamuksia jäsenille, joilla ei ole tuloksen kanssa mitään tekemistä. Yhdistys ei kuulosta liiketoiminnalta.

Tarja Repo

| Sivun alkuun |