kirjaimittain.gif (7478 bytes)

 


Raikkaasti osuustoiminnan puolesta

15. Osuustoiminnan Vuosikirja 2009 ilmestyy nyt keskellä hyvin poikkeuksellisia aikoja. Taloustaantuma on virallisestikin muuttumassa Suomessakin lamaksi. Se alkoi viime syksynä pyörremyrskyn tapaan ensin finanssikriisinä ja laajeni pian muillekin aloille ravistellen jopa rakenteita.

Kansainvälinen ja suomalainen osuustoiminta eivät ole syyllisiä koettuihin vaikeuksiin. Sama havainto pätee tällä kertaa suomalaiseen yritystoimintaan ja päätöksentekoon yleisemminkin. Selvimmät syyt juontuvat liian ahneiksi heittäytyneistä eräistä suurimmista osuustoiminnan kilpailijoista etenkin finanssisektorilla Yhdysvalloissa.

Talous on nyt vähitellen tervehtymässä ja osuustoiminnalla on siinä oma pitkäjänteinen roolinsa. Myös talousvaikeuksien keskellä suomalaiset ot-yritykset ovat pääsääntöisesti pärjänneet vähintäänkin kohtuullisesti ja monet erittäin hyvin.

Kaksi oleellista eroa


Piirros: Thomas Lindberg / Mauno-Markus Karjalainen

Osuustoiminta eroaa selvimmin muusta yritystoiminnasta laajimman omistuspohjansa ja oman juurevan toimintamallinsa perusteella. Viime vuodenvaihteeseen mennessä suomalaisten osuuskuntien ja keskinäisten vakuuttajien yhteinen jäsenmäärä oli noussut jo 7 134 258:aan.

Osuustoiminta jakaa hyvinvointia selvästi laajimmalle Suomessa. Se tulee ilmi myös hyvinvoinnin alueellisissa tutkimuksissa. Siksi liikkeen satavuotishistoria 1999 olikin nimetty ”Kansan Taloudeksi”.

Pienten ihmisten yhteistyötä

Osuustoiminta on määritelty pienten ihmisten keskinäiseksi yhteistyöksi markkinoilla. Yhteistyöllä jäsenet ja heidän omistamansa osuuskunnat ovat pystyneet saavuttamaan aseman, jossa ne menestyksellä kilpailevat suurten yksityisyritysten kanssa.

Osuustoimintamallia on kuvattu holografiseksi organisaatioksi. Toimintaa on verrattu tiettyjen pienten kalalajien selviytymiskeinoon parvena. Jokaisella osuuskunnan itsenäisellä yrittäjäjäsenellä on aivoissaan yhteinen koodi toimia järkevästi samaan suuntaan yhteisten päätösten perusteella. Ideaa havainnollistaa oheinen piirros.

Todellisuudessa pienten kalaparvien käyttäytymismalli ei luontojaan ole hyökkäävä vaan puolustuksellinen. Piirroksella kuitenkin halusimme tuoda esiin myös talouselämän tämänhetkisen tilanteen, kääntää asetelmat toisinpäin. Vakavaraiset ot-yritykset pystyvät nyt vahvistumaankin.
”Toisiimme luottaen pystymme melkein mihin vain”, totesivat osuustoiminnan pioneerit jo sata vuotta sitten. -MMK

Myrskyn keskellä kestämme kyllä »

| Sivun alkuun |