ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Osuustoiminnan juhlaviikot

Oli onnea matkassa, että saimme Osuustoiminnan Vuosikirjan julkaistuksi tänä vuonna jo elokuun lopussa. Näin se ikään kuin pohjusti seuraavien viikkojen suuria suomalaisia talousuutisia. Ensin SOK osti Suomen Sparin ja heti perään OKO teki kaupat Pohjolasta. Valpas lehdistö alkoikin puhua vietettävistä osuustoiminnan juhlaviikoista.

Tällä kertaa suomalaisen osuustoiminnan kehuminen oli mediassa jopa niin ylitsevuotavaa, että minuakin, parkkiintunutta osuustoimintamiestä, alkoi jo hieman hirvittää. Olin hukkua osuustoiminnan puolesta hehkuttaviin lehtileikkeisiin, joiden tulva vain jatkui päivästä ja viikosta toiseen lähes koko syyskuun.

Omistuksen 
vakauttamista


Mikä tässä hehkutuksessa sitten oli oleellisinta? Sitä on ainakin kotimaisen omistuksen vakauttaminen molemmissa ratkaisuissa osuustoimintaliikkeen voimin. Niin Spar kuin Pohjola olisivat voineet luistaa ulkomaiseen omistukseen. 

Etenkin päätösvallan, voittojen kotiuttamisen, kansantalouden vakauden sekä pitkäjänteisen ja vastuullisen omistuksen kannalta tuttu kotimainen omistus on aina parempi kuin ulkomainen. Tosin myös ulkomaisesta omistuksesta meiltä löytyy monia hyviä esimerkkejä, muutaman huonon ohella. Nyt Spar peräti ostettiin takaisin ruotsalaisilta. 

Erityisesti Pohjolaa olisi jatkossa voitu käyttää vahvana sillanpääasemana ulkomailta Suomen markkinoille. Näin suomalaisen osuustoiminnan kannalta molemmat ostot olivat samalla kertaa sekä offensiivinen että defensiivinen operaatio. 

Kaikesta päätellen nämä operaatiot tulevat myös onnistumaan. Mutta molemmat vaativat pitkän ja huolellisen sulatteluajan, jolloin osuuskuntien hallintoihmisten eri tasoilla tulee olla tavallistakin valppaampina. Eräitä pienempiä mahdollisia ongelmiakin - kuten uusi kunnon riskikeskittymä OKOon - on paljastunut. Niistä kerromme toisaalla tässä samassa numerossa. 

Mitäs me juuri 
äsken sanoimme?


Moniin uutisiin ja artikkeleihin pääsi samalla myös Pellervo-Seuran edellinen toimitusjohtaja ja tämän lehden edellinen päätoimittaja Samuli Skurnik, joka väitteli aiheesta sopivasti viime keväänä kauppatieteen tohtoriksi. 

Skurnikin kirjan ”Suomalaisen talousmallin murros” päätuloksia oli, että Suomeen on kehittynyt maailman myllerryksen keskellä kaksinapainen talous. Toisen navan muodostavat vientivetoiset suuryritykset kuten nimenomaan Nokia. Ja toisen navan muodostavat kotimarkkinayritykset kärjessä nimenomaan monet osuustoiminnalliset yritykset. Ne vakauttavat merkittävästi koko kansantaloutta. Ne toimivat ikään kuin "kansanmiehen ja -naisen globalisaatiovakuutuksena". 

Tämä havainto yllättäen konkretisoitui näyttävällä tavalla jo muutamia kuukausia väitöskirjan julkaisemisen jälkeen. Tuli aidosti se tunne, että mitäs me juuri äsken siitä asiasta sanoimme.

”Suomessa ei 
osata omistaa”


Skurnikin kirjan julkistamistilaisuudessa 27.5.2005 kiinnostavan puheenvuoron käytti entinen STK:n, TKL:n ja Aamulehden toimitusjohtaja, varatuomari Timo Laatunen. Hän toimii nykyisin Yrjö Janssonin säätiön hallituksen puheenjohtajana. Jostain syystä mainio tilitys ei kuitenkaan silloin uponnut lehdistöön.

Laatunen aloitti siteeraamalla William Shakespearen kuningas Learia: ”Aikamme vitsaus on, että hullut taluttavat sokeita”. Näin se on ollut talouden kehityksessäkin, jossa kaikki viime vuosikymmeninä olivat sokeita siinä, mitä meillä todella oli edessä. Jokainen vain yritti vimmatusti sammuttaa omaa tulipaloaan.

- Suuret teollisuusyritykset olivat parhaiten valveutuneita. Mutta palvelut ovat vieläkin saaneet olla omassa rauhassaan. Eikä valtion ja kuntien roolista ole puhuttukaan.

- Vaikka koko talo, Suomen kansantalous, oli 1990-luvun alussa tulessa, niin kaikki tutkimuksetkin olivat silloin hyvin spesifisiä. Eli tutkittiin ikään kuin vain yhtä pöydän jalkaa siinä palavan talon sisällä, Laatunen luonnehti. - Vain Matti Pohjola tutki silloin työllisyyttä. 

Laatunen näki Skurnikin suureksi ansioksi monialaisuuden ja pitkän kokemuksen. Aihetta ”etiikka ja talous” eivät nuoret oikein pystykään selvittämään.

Laatunen kuitenkin katsoi toukokuussa, että Skurnik työssään hieman liioittelee osuustoiminnan merkitystä. Tosin hänelle itselleen oli yllätys se, miten varhain jo 1980-luvulla pellervolaisessa piirissä vakavasti alettiin tutkia integraatiota. Se oli yksi kirjan yllätyksistä. - Onko se sitten todellinen etuoikeus joutua kriisiin ensimmäisenä?

Matti Kurjensaari on lausunut, että vain se, joka on käynyt ojassa tien molemmin puolin, tietää keskitien.

Laatunen katsoi, että me emme Suomessa osaa omistaa. Ero tässä suhteessa esimerkiksi Ruotsiin on huutava. Esimerkkeinä hän mainitsi Telia-Soneran ja Meritan kokemukset.

Taito nähdä 
kukkulan taakse


En tiedä, mitä mieltä Timo Laatunen nyt tämän syksyn tapahtumien jälkeen asiasta olisi, mutta ainakin minusta näyttää siltä, että osuustoiminnallinen omistus on kohisten noussut uuteen arvoonsa. Skurnik ei ehkä sittenkään suuremmin liioittele. 

Tähän asti hallitun hitaasti kasvanut suomalainen osuustoimintaliike ei enää näiden tapahtumien jälkeen ole täysin entisensä. Laajentuneen vallan lisäksi mukana tottakai seuraa myös korostunut vastuu.

Meidän tehtävämme on näyttää epäilijöille, että ainakin me osaamme omistaa. Ja että meiltä edelleenkin löytyy riittävästi taitoa nähdä kukkulan taakse, lähitulevaisuuteen. Tämä Pellervon entisen osuustoimintajohtajan Risto Volasen lause on jatkuvasti ajankohtainen, vaikka vähän rauhallisempia aikoja nyt vaihteeksi osuustoiminnassa elämmekin.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

SANOTTUA…

”Osuustoimintamuoto ei rajoita kasvun mahdollisuuksia, jos aikaisemmalla toiminnalla on saatu kokoon tarvittavat taloudelliset panokset ja johdossa on asiansa osaavaa väkeä.”

Ilta-Sanomien pääkirjoitus 13.9.2005

”Osuustoimintaliikettä on pidetty vanhanaikaisena ja hidasliikkeisenä. Pellervolaisuus näyttää kuitenkin olevan paras vastavoima tytäryhtiötaloudelle ja globalisoitumiselle.”

Tapio Vallin Satakunnan Kansassa 21.9.2005

 

 

| Sivun alkuun |