Seppo Niemelä näkee ajassamme
YHTEISÖLLISYYDEN NOUSUN MERKKEJÄ
 KANSALAISVAIKUTTAMISEN KONKARI. Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma on yksi hallituksen neljästä poikkihallinnollisesta politiikkaohjelmasta. "Paperia tulee paljon, mutta mediaseksikäs aihe se ei ole, sanoo ohjelmajohtaja Seppo Niemelä, joka on kansalaisyhteiskunnan kokenut konkari. Hän on toiminut mm. Maaseudun Sivistysliiton toiminnanjohtajana ja Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön pääsihteerinä. Kuva Tapani Lepistö |
Demokratia on kriisissä ja äänestysprosentit alhaalla. Mutta tarvitaanko oikein valtiovalta patistamaan meitä aktiivisiksi ja osallistuviksi kansalaisiksi?
"Ei tätä kymmenen vuotta sitten olisi tehty", Seppo Niemelä sanoo. "Tosin valtio tekee vain sen, mitä valtio voi: katsoo että kansalaistoiminnan puitteet ovat kunnossa, koulutus ja tutkimus toimivat niin kuin pitää ja valtionhallinto itse ottaa vakavasti vuorovaikutuksen kansalaisten kanssa."
Vanhasen hallituksen poikkihallinnolliset politiikkaohjelmat ovat kotikutoisia, mallia ei ole haettu muualta. Niemelä uskoo, että kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman taustalla oli yhteisöllisyyden vahvistuminen ja sosiaalisen pääoman käsitteen herääminen.
"Yhteisöllisyys oli aallonpohjassaan 90-luvun lopulla. Vaikka yksilöllistyminenkin jatkuu, käänne on tapahtunut. Merkkinä on mm. sosiaalisen pääoman käsitteen herääminen 1994. Nyt sitä tutkitaan kuumeisesti kaikkialla maailmassa. Liian pitkälle menneen yksilöllistymisen ongelmat tunnistetaan ja etsitään uusia tapoja tehdä asioita yhdessä yksilöllisyytemme säilyttäen."
Niemelä on innostunut työstään: "On tavattoman haastavaa olla potkimassa liikkeelle uutta keskinäistä yhteisöllisyyttä." Yhteisöllisyyden nousun merkkinä hän pitää myös uusosuustoiminnan nousua.
"Yhdenlaista vähäväkisten yhteistoimintaa sekin on, yhteistyöllä aikaansaatua taloudellista toimintaa." Hän kehottaa pienosuuskuntia luomaan hyvät pelisäännöt ja käytännöt, jotta demokraattinen päätöksenteko olisi riittävän tehokasta. Demokratia on tunnetusti vaikea taiteenlaji.
"Se edellyttää kypsään harkintaan kykeneviä ihmisiä, toinen toisensa huomioonottamista, keskustelua ja toistensa kuulemisen kykyä. Siis kansalaisen perustaitoja."
Koulutus
jakaa kansaa
Ohjelmajohtaja jää miettimään syvällisesti kysymystä, voisiko osuustoiminta olla yksi demokratian kehittämisen edelläkävijä. Asiaa on harjoiteltu yli sata vuotta, ja Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa.
"Monet asiat etsivät nyt juuristaan voimaa. Osuustoiminnan kansalaisperintö on mielenkiintoinen ja tarjoaa varmasti uusia mahdollisuuksia."
Hän ehdottaa osuustoimintaväenkin mietintämyssyyn sosiaalisen pääoman käsitettä. "Se on uusi tapa ja kieli lähestyä vanhoja asioita kunnon kansalaisuudesta ja kansalaisvastuusta. Keskeiset kysymykset ovat sosiaalinen osallistuminen, vaikuttaminen siten, että ihmiset kokevat tulleensa aidosti kuulluiksi sekä luottamus. Nehän ovat myös osuustoimintaidean ydinkysymyksiä. Yhteiskunnassa, jossa ei ole luottamusta, ei talouskaan toimi."
Me olemme luottavaista kansaa, pärjäämme vertailussa kansainvälisestikin. "Luotamme toisiimme ja yhteiskunnan järjestelmiin - jopa demokratian toimivuuteen. Mutta samanaikaisesti kansalaistoiminta heikentyy, ja se on vaarallista. Sosiaalista pääomaa syntyy siitä, kun ihmiset tapaavat toisiaan, keskustelevat ja oppivat luottamaan toisiinsa, ymmärtämään toisiaan ja kokemaan myötätuntoa.
Sosiaalisen pääoman eriarvoinen jakaantuminen on vakavasti otettava ongelma. Ero kasvaa, koska koulutus määrittää yhä selvemmin elämänuraa.
"Paremmin koulutetuilla on enemmän kansalaistaitoja, he elävät monipuolista elämää, äänestävät, ottavat kantaa… Ne jotka putoavat, putoavat kokonaan pois. Jos ihmisryhmien erot kasvavat liian suuriksi, syntyy yhteiskunta, jossa kukaan meistä ei halua elää."
Ohjelman yksi punainen lanka on, miten vähempiosaisen kansanosan kiinnittymistä kansalaisyhteiskuntaan voidaan edistää. Niemelä muistuttaa, että osuustoiminnallakin on tässä tekemisen paikka.
"Uusosuustoiminnan avulla voidaan luoda yhteyksiä sinne, missä ongelmat ovat suurimmat, missä systeemi ei tue osallistuvaa ihmistä. Ja olihan vanha osuustoimintakin alun perin vähäväkisten taloudellista yhteistoimintaa, jonka avulla heidän asemaansa kohennettiin."
Neuvonpito kasvattaa
sosiaalista pääomaa
Demokratia on pulassa. Sen pelastustalkoissa tarvitaan ihmisten kuulemista. Kuuleminen on nykykieltä ja tarkoittaa paremminkin vuorovaikutteista neuvonpitoa tai vuoropuhelua.
"Sopisi varmaan monille osuuskunnillekin. Luodaan aitoja keskustelutilanteita, joihin jäseniä tai asiakkaita kutsutaan neuvonpitoon. Ihmisille on tärkeää kokea, että joku kuuntelee ja että yhdessä pohditaan ja kehitellään parempia ratkaisuja. Tällaiset antaisivat myös järjestäjille uusia näkemyksiä, kun asioiden punnintaan tulisi ulkopuolista osaamista ja ideoita."
Sama koskee politiikkaa, kauppaa, hallintoa, koko yhteiskuntaa. "On opeteltava uudenlainen kulttuuri. Aina ei asioita voi tehdä kuten minä haluan, mutta oleellista on, että olen tullut kuulluksi ja että minut otetaan vakavasti. Uusia taitoja tarvitaan myös kuulijoilta."
"Ei niin epäonnistunutta kuulemista, ettei siitä jotakin opi", sanoo Niemelä omakohtaisena ihmeellisenä kokemuksenaan.
Tutkimukset kertovat, että kansakuntamme pohtii ja keskustelee asioista, mutta samalla kokee voimattomuutta siitä, että mielipiteillä ei ole merkitystä. Valtionhallinto on ottanut kysymyksen vakavasti kehittelemällä uusia kuulemisjärjestelmiä. Se mm. räätälöi yhteiset periaatteet kansalaisten kuulemiseen. Viimekeväinen kansalaiskuulemisen käsikirja virkamiehille saattaa tosin pölyttyä kunnanisien mapeissa, mutta tärkeää pohjatyötä se on.
"Riippuu siitä, onko ounasteltu yhteisöllisyyden aalto aito."
Osallistuminen
opitaan osallistumalla
Keskeisiä kysymyksiä on, miten aktiiviseen ja demokraattiseen kansalaisuuteen voidaan kasvattaa. "Itsensä ilmaiseminen, dialogi, kommunikaatio- ja neuvottelukyky, yhteistyö, konfliktinratkaisu, julkinen keskustelu, mediataidot, erilaisuuden hyväksyminen: demokratian välineitä kaikki. Näitä taitoja pitäisi tietoisemmin opettaa ja mieluiten uusilla tavoilla".
Uudelleen viritetty oppilaskuntatoiminta ja osallistuva toimintakulttuuri olisivat tässä kelpoja ratkaisuja.
Niemelä sanoo odottavansa opetushallinnon toimilta paljon, mutta muutokset ovat tuskallisen hitaita. "Joidenkin opettajien ja jopa opettajankouluttajien mielestä koululla ei ole vastuuta kansalaiskasvatuksesta. Siellä pitäisi opettaa vain kovia asioita."
Tulokset tiedetään. Samat suomalaiset koululaiset, jotka PISA-tutkimuksissa paistattelevat tiedollisina osaajina kansainvälisten vertailujen kärjessä, ovat kansalaisosaamisen taidoissa vertailujen heikoimmat. "Nuori kansalainen" tutkimus tehtiin 1999; kansainvälinen tutkimus uusitaan 2008. Toiveita on paremmasta, sillä kansalaiskasvatuksen on määrä näkyä jatkossa myös opetusohjelmissa. "Se panostus heijastuu koko kansakunnan tulevaisuuteen."
"Osallistuminen opitaan vain osallistumalla. Nuorille on luotava omakohtaisia osallistumisen elämyksiä - kaikilla koulutasoilla, myös ammattikouluissa."
Ohjelmassa on kelattu läpi lainsäädäntö ja todettu, että lait ovat periaatteessa kunnossa, myös koululait ja asetukset. Myös kunnissa ohjelma on aiheuttanut kuhinaa.
"Suomi on lainsäädännöltään hyvin demokraattinen. Laeilla asiaa ei siis korjata. Kyse on toteutuksesta, ja se on jo huomattavasti vaikeampaa".
Nyt on käynnissä paljon asioita mm. järjestötoiminnan opetuksen ja kansalaiskasvatuksen tutkimuksen tehostamiseksi. Kokenut järjestöjyrä toivoo, että kansalaistoimintaa voisi opiskella jatkossa myös yliopistossa. "Kansalaistoiminnan innovaatioverkosto, tutkimus- ja kehittämispiste, oleellisesti enemmän yliopistollista tutkimusta ja myös ammattikorkeakoulujen osallisuutta talkoisiin", Seppo Niemelä listaa.
Teksti: Hanna-Leena Asunta
LISÄTIETOA:
Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmasta on netissä paljon tietoa, mutta hajallaan ja osin pitkien polkujen päässä. Näistä osoitteista kannattaa etsiä:
www.valtioneuvosto.fi
www.kansalaisfoorumi.fi
www.hare.vn.fi
www.intermin.fi/demokratiahanke
| Sivun alkuun |