kirjaimittain.gif (7478 bytes)

 

Kanta-Häme, Pirkanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa kovimmassa vedossa

Osuustoiminta-lehti mittasi jälleen osuustoimintayritysten taloudellisen kasvun maakuntakohtaisesti. Viimeksi vastaava vertailu tehtiin vuoden 2005 aineistosta. Tuolloin ykköseksi sijoittui Pirkanmaa ja toiseksi Kanta-Häme. Mutta nyt osat vaihtuivat ja Kanta-Häme kiilasi Pirkanmaan ohi. Kolmanneksi nousi tällä kertaa yllättäen Kymmenen virran maa, Pohjois-Pohjanmaa.




Maakunnat laitettiin paremmuusjärjestykseen liikevaihdon kasvun, henkilöstömäärän muutoksen ja jäsenmäärän kehityksen perusteella. Kullakin mittarilla annettiin pisteitä niin, että parhaiten menestynyt sai 20 pistettä, toiseksi tullut 19 jne.
  Selvitys perustuu otokseen seuraavista osuustoimintaryhmistä: Lähivakuutusyhdistykset, osuuspankit, paikallisosuuspankit, osuuskaupat, osuusmeijerit, lihatalot, kotieläinjalostus, sähköosuuskunnat ja puhelinosuuskunnat, yhteensä 469 yritystä.
  Lähteet: Ot-yritysten vuosikertomukset, Osuuspankkikeskuksen taloushallintopalvelut, Paikallisosuuspankkiliitto ja Lähivakuutus-ryhmä.

Suomen bruttokansantuote kasvoi vuonna 2007 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 4,5 %. Työllisyysaste nousi vuodessa prosentilla 69,9 %:iin. Lehtemme seurannassa olevien 469 osuustoimintayrityksen kokonaisliikevaihdon kasvu oli vuodessa peräti 11,5 % ja henkilöstön kasvu 4,4 %.

Mittareina liikevaihto, henkilöstö ja jäsenmäärä

Maakuntavertailussa mitataan ot-yritysten vuodessa tapahtunutta kehitystä maakunnittain. Mittareina käytetään liikevaihdon-, henkilöstön- ja jäsenmäärän muutosta. Jokaisella mittarilla maakunnat saava sijoituksensa mukaan pisteitä, jonka jälkeen pisteet lasketaan yhteen ja maakunnat laitetaan paremmuusjärjestykseen.
Vertailussa ei ole mukana yrityksiä, joiden toiminta kattaa monipuolisesti koko Suomen, kuten Metsäliitto, Tradeka ja SOK. Atria ja HKScan laskettiin Suomen toimintojensa osalta oman kotipaikkakuntansa hyväksi.
Parhain liikevaihdon kasvattaja oli yllättäen Lappi, jossa ot-yritysten liikevaihto kasvoi 23,5 %. Työ- ja elinkeinoministeriön Maakuntien suhdannekehityksen 2004-08 mukaan Lapissa yritysten liikevaihto kasvoi alkuvuonna 2007 yhteensä yli 20 %. Loppuvuonna liikevaihto kääntyi kuitenkin selvään laskuun ollen lopulta lähes 5 % pienempi kuin edellisvuonna.
Henkilöstöä kasvattivat eniten Kanta-Hämeen ot-yritykset, lähemmäksi 10 %. Eniten uusia jäseniä saivat puolestaan Pirkanmaan ot-yritykset, kasvu 7,2 %.

Osuuspankeilla huippuvuosi

Merkittävimmin ot-yritysten kasvuun vaikuttivat osuuspankit, joille vuosi 2007 oli ennätyksellinen.
Kanta-Hämeen nousuun vaikutti olennaisesti Hämeenlinnan OP. Myös Lammin Osuuskauppa ja Ok Hämeenmaa kantoivat kortensa kekoon vakuuttavasti liikevaihdon, jäsenmäärän ja henkilöstön lisäyksillä. Työllisten kehitys vuonna 2007 oli Kanta-Hämeessä ainoastaan alle prosentin luokkaa (Maakuntien suhdannekehitys 2004-08). Kanta-Hämeen ot-yritykset kuitenkin ylsivät huimaan 10 %:n henkilöstömäärän kasvuun.
Pirkanmaan menestyksen kulmakivinä toimivat myös osuuspankit ja osuuskauppa. Kaikki alueen osuuspankit menestyivät hienosti ja Pirkanmaan Osuuskauppa lisäsi roimasti sekä jäsenmäärää että henkilöstöä. Pirkanmaan ot-yritysten henkilöstö kasvoi 7,2 %, kun koko Pirkanmaalla työllisten kehitys oli hieman yli 4 %, eli myös Pirkanmaalla ot-yritykset työllistivät huomattavasti yleistä kehitystä enemmän.
Kolmanneksi sijoittunut Pohjois-Pohjanmaa nousi vuoden 2005 vertailusta kolme sijaa. Osuuspankit toimivat myös Pohjois-Pohjanmaalla menestyksen kapellimestareina, mutta positiivisena yllätyksenä jäsenmäärän kasvusta vastasi merkittävästi myös Oulun Seudun Sähkö.
Ot-yritysten henkilöstömäärä väheni Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla. Pohjanmaalla osuuspankit vähensivät henkilöstöä 315 työntekijästä 300 työntekijään. Myös Ahvenanmaalla osuuspankin (Andelsbanken för Åland) työntekijöiden vähennys käänsi maakunnan ot-yritysten henkilöstömäärän laskuun.
Ainoastaan Etelä-Savossa jäsenmäärä oli laskussa. Se johtuu pääosin Järvi-Suomen Portin noin 7000 jäsenen poistumisesta.
Keskimäärin koko Suomessa osuustoimintayritykset jatkoivat hyvää taloudellista kehitystä, mistä myös yrityksen kotipaikkakunta saa oman hyötynsä mm. työpaikkoina, veroina ja investointeina.


Teksti ja taulukko:
Pasi Saarnivaara


| Sivun alkuun |