Kasvollista omistajuutta

Osuustoimintaa arvioitaessa on hyvä tuntea sen omat itselleen määrittämät lähtökohdat. Usein ulkopuolinen kritiikki osuustoimintamallia kohtaan lähtee liikkeelle yksipuolisesti vain pääomayhteisöjen näkökulmasta.

Osuustoimintamallin todellinen tuntemus on edelleen Suomessakin vielä valitettavan heikkoa, vaikka edistystä koko ajan hiljaa tapahtuukin.

Suomalaisen osuustoiminnan erottaa käytännössä selvimmin muusta yritystoiminnasta sen ylivoimaisesti laajin omistuspohja, jo yli seitsemän miljoonaa jäsenyyttä, kun päällekkäisjäsenyyksiä ei lasketa pois.

Lisäksi osuustoiminnan eri aloilla soveltama organisaatiomalli pohjautuu Kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n määritelmiin, arvoihin ja periaatteisiin. Osuustoiminta on siis arvolähtöistä liiketoimintaa. Arvojen lisäksi myös sidosryhmät määrittävät merkittävästi osuustoiminnan luonnetta.

Tutkimuksessa osuuskunnat kuuluvat ns. Stakeholder value -ajatteluun, joka lähtee liikkeelle laajemmin yrityksen sidosryhmistä. Sen vastakohtana on ns. Shareholder value, joka korostaa kapeammin vain omistaja-arvon pääomien kasvattamista. Puhtaat osakeyhtiöt edustavat sitä.

Molemmilla lähtökohdilla on omat hyvät ja omat huonot puolensa, ja ne soveltuvat hieman erilaisiin tarkoituksiin. Mallien yhdistäminenkin on tarpeen vaatiessa täysin sallittua, toki tässäkin aina vain omalla vastuulla.

Tavoitteet ja tulokset tärkeämpiä kuin yritysmuoto

Joitakin hämää edelleen se, että suomalainen osuustoimintakin on usein käyttänyt tietyissä siihen soveltuvissa liiketoimissaan ennakkoluulottomasti myös osakeyhtiörakenteita. Esimerkiksi Tilastokeskus ei ole pystynyt tätä asiaa vieläkään ratkaisemaan.

Kun osuuskunta tai osuuskunnat omistavat osakeyhtiöstä yli 50 %, niin yritys lasketaan ilman muuta osuustoimintaan mukaan. Silloin yhtiön tavoitteet asetetaan ja tuloksia seurataan pääomistajan eli osuuskunnan tai osuuskuntien puolella. Se ratkaisee - eikä niinkään yritysmuoto sinänsä.

Ei ole mitään aihetta epäillä, etteikö esimerkiksi Valio olisi kunniakas osuustoimintayritys, vaikka sen perässä lukeekin Oy.

Ei myöskään ole mitään kunnon syytä valittaa siitä, kun pääomistajana toimiva osuuskunta on listauttanut oman osakeyhtiönsä pörssiin kipeästi tarvittua lisärahoitusta sijoittajilta saadakseen. Näinhän metsäliittolaiset ja kaksi osuustoiminnallista lihataloa aikoinaan onnistuneesti tekivät. Samoin Pohjola Pankki toimii osuustoiminnallisena pörssiyhtiönä, jollaisia Suomessa on siis yhteensä neljä.

Toisenlainen toimintalogiikka

Stakeholder- tai shareholder -lähtökohtien ero olisi hyvä ainakin koulutuksessa, tutkimuksessa, yritysneuvonnassa ja julkisessa keskustelussa tiedostaa.
Ei kannata esimerkiksi turhaan arvostella osuusmeijeriä siitä, ettei se tilinpäätöksensä viimeisellä rivillä yleensä näytä kovinkaan suurta voittoa. Viime vuonna tosin Valio oli poikkeus, kun se varautui tuleviin mittaviin investointeihinsa tulorahoituksella.
Osuusmeijerien jäsenistö kuitenkin saattaa olla tyytyväinen maidon tilityshintojen kehitykseen ja omilta osuuskunniltaan saamiinsa palveluihin, vaikka talousmediassa pidettäisiinkin yrityksiä samaan aikaan hyvin heikosti kannattavina.

Samoin osuuskaupan tai osuuspankin jäsenet saattavat olla tyytyväisiä bonusten jatkuvaan kasvuun, vaikkei se mitenkään näykään niiden tilinpäätöksissä voittoina. Bonukset kun maksetaan ennen tilinpäätösten tekoa.

Keskinäisten vakuutusyritysten omistaja-asiakkaat puolestaan voivat olla sangen tyytyväisiä, kun saavat omat vakuutuksensa kohtuullisen kattavalla vakuutusturvalla edullisesti ja hyvin palveltuina omalta yritykseltään, joka ei ihailtujen kilpailijoidensa tavoin keiku vakuutusfirmojen kannattavuusrankkausten kärjessä.

Tällaiset oleelliset erot lähtökohdissa ja toimintalogiikassa saattavat usein vinouttaa yleistä keskustelua osuustoimintayrityksistä.

Jos yrittää tutkia osuustoimintaa vain yliopistossa opittujen osakeyhtiöpohjaisten silmälasien läpi, itse ehkä asiaa tiedostamattakaan, niin johtopäätöksistä voi tulla kummallisia. Myönnän kyllä avoimesti, että sama vaara vaanii varmasti myös toisinpäin.

Kasvolliset omistajat kyllä nykyisin löytyvät

Osuustoiminta-lehti on aina sidosryhmänäkökulmastakin kirjoittaessaan korostanut omistajavaltaa ja -vastuuta.

Osuustoiminnan muita selvästi laaja-alaisempi lähtökohta ei saa hämärtää toimivaa omistajuutta, jota tarvitaan yritysmuodosta riippumatta. Yrityksillä on aina kaikissa tilanteissa oltava omistajuutta eteenpäin vievät isännät. Heitä ot-yrityksissä ovat etenkin yrityksen toimitusjohtaja ja viime kädessä hallintoelinten puheenjohtajat.

Toimitusjohtajan ykkösvastuu on bisnes ja luottamusjohtajien ykkösvastuu on puolestaan osuuskunta jäsenyhteisönä. Ilman luottamusta molemmissa suunnissa on vaikea ainakin pidempään toimia. Jäsenistön tehtävänä on valita osuustoimintayritysten hallintoon parhaat henkilöt.

Osuuskuntien pohjaltaan demokraattinen menettelytapa hallintoa valittaessa vahvistaa yritystä, kunhan siinä vain onnistutaan. Suomalaisen osuustoiminnan hyvä menestys osaltaan kertoo, että tässä on yleensä hyvin viime vuosina onnistuttu. Arvostelu osuustoiminnasta "isännättömänä pääomana" on samalla paljolti laantunut.

Onnistumisen viime kädessä määrittää osuuskuntien laaja jäsenistö, joka voi tarvittaessa äänestää myös jaloillaan. Viime vuosina koetut vakavimmat vaikeudet ovat lähes aina tulleet yritysten ulkopuolelta. Yritysten sisällä niihin toki joudutaan aina varautumaan ja niitä myös ennakoimaan.

Työmuotojen sitkeää kehittämistä

Kirjoitin käynnistäessäni ensimmäistä Osuustoiminnan yhteiskuntavastuun numeroa syksyllä 2001 tähän tapaan:

"Perinteisellä tilinpäätösanalyysillä on jo vuosisataiset perinteet ja tunnuslukujakin jopa riesaksi asti. On aivan toista lähteä liikkeelle yhteiskunnallisten vaikutusten analysoinnissa. Alkuun tuntui hetken siltä kuin itsekin kävelisi tyhjän päällä."

Alussa hieman auttoi kun silloinen Teollisuus ja Työnantajat TT (nykyinen EK) oli julkaissut asiasta oman muistionsa edellisenä vuonna. Sitä kautta käyttöömme saatiin esimerkiksi nelivaiheinen kehittymisen portaat yrityksille, jota sovelsimme ot-yrityksiin.

Sittemmin yritysten kansainvälistyminen, niiden kova kasvu ja toiminnan läpinäkyvyyden yleisten vaatimusten lisääntyminen ovat siivittäneet analyytikkotiimin työtä. Haasteet ovat samalla kasvaneet.

Muut suomalaiset talouslehdetkään eivät ole lähteneet systemaattiseen yritysten yhteiskuntavastuun seurantaan. Joku hento yritys on vedetty kertayrityksen jälkeen takaisin tehtävän vaikeuden ja moninaisuuden edessä.

Osuustoiminta-lehdessäkin on tehnyt ajoittain tiukkaa asiaan syvälle paneutuvien tutkijoiden ja kirjoittajien saamisessa riittävässä määrin mukaan analyytikkotiimiin. Tämä teemanumeromme on kuitenkin jo kahdestoista.

Suomalaisen osuustoiminnan kenttä on ottanut teemamme kiinnostuneena hyvin vastaan. Olemme myös nähneet, että niiden vastuullinen ja avoin toiminta on tänä aikana kehittynyt vähintäänkin toimintaympäristön tahdissa.

Osuustoiminnan laaja-alainen rooli

Ilman yhteiskuntavastuun hahmottamista osuustoiminta ei pääse esille, eikä poikkeuksellisen juureva ilmiö hahmotu täysin ymmärrettäväksi. Suomalaisen osuustoiminnan jäsenmäärät ovat upeasti kasvaneet, mutta toiminnan todelliseen laatuun olisi pakko jatkossa kiinnittää ihan uudella tavalla huomiota.

Lisäksi osuustoimintamalli pystyisi tarjoamaan käytännössä paljon nykyistä enemmänkin ratkaisuja lähitulevaisuuden pahimpiin ongelmiin. Se voi luoda ihmisille uusia työtilaisuuksia ja lisätä heidän vaikutusmahdollisuuksiaan. Se myös tukee pitkäjänteisesti omien toiminta-alueidensa kehittymistä.

Merkittävää on myös se, ettei kansainvälinen ja kotimainen osuustoiminta ole finanssisektorillakaan syyllistynyt sellaisiin tuhoisiin ylilyönteihin ja jopa suoranaisiin väärinkäytöksiin, johon sen eräät suurimmat kilpailijat ovat syyllistyneet.

Tavallisten ihmisten luottamus osuustoimintaan on pitkittyneessä finanssikriisissäkin vähintäänkin säilynyt, ehkä jopa parantunutkin.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen(a)pellervo.fi

| Sivun alkuun |