Tarvitaanko osuustoiminta-aatteelle lipunkantajaa?

Lehdistökirjoittelu suomalaisesta osuustoiminnasta on ollut syksyn aikana selvästi tavanomaista vilkkaampaa. Etenkin Osuustoiminta-lehden Vuosikirjasta ja suomalaisen osuustoiminnan yhteiskuntavastuusta lähettämämme lehdistötiedotteet julkaistiin molemmat useissa kymmenissä tiedotusvälineissä. Ja usein vieläpä usein varsin suurin uutisin mm. useissa maakuntien ykköslehdissä. Moni kommentoikin, usein positiivisesti.

Marraskuun 19. päivän uutinen osuustoiminnan järjestörakenteiden uudistamishankkeesta meni tiettävästi lähinnä vain neljään pääkaupungissa ilmestyvään lehteen tai tiedotusvälineeseen, jos vain käyttämämme Observerin seuranta on asiassa kattavasti toiminut. Jutut olivat Helsingin Sanomissa, Taloussanomissa, Nelosen talousuutisissa ja Maaseudun Tulevaisuudessa. Siis äänessä olivat tällä kertaa enimmäkseen erkkolaiset.

HS otsikoi 21.11. asiallisesti: "Pellervo-Seura aikoo yhdistää osuuskunnat saman katon alle". Uutisessa haastateltiin Pellervon johtokunnan puheenjohtaja Marcus H. Borgströmiä. Kerrottiin myös, että "Suomi on joidenkin arvioiden mukaan maailman osuustoiminnallisin maa." Suomessa on aivan viimeisimpien tietojen mukaan jo yli 3.300 osuuskuntaa.

Lipunkantajan loppu vai uusi ryhdistäytyminen?

Taloussanomat, joka perinteisesti ei ole julkaissut osuustoiminnasta paljon mitään, heräsi nyt kaikkein aktiivisimmaksi. "Pellervo-Seuran tilalle tulossa uusi yhdistys", se uutisoi 21.11. ja jatkoi seuraavana päivänä jälkiartikkelilla "Aatteellisen osuustoiminnan uudelleenarviointi". Siinä se puhui ikävään sävyyn "perinteikkään osuustoiminta-aatteen lipunkantajan lopusta", "Pellervo-Seuran hajoamisesta" ja "pitkään jatkuneesta valtataistelusta MTK:n ja Pellervon välillä". "MTK on halunnut vahvistaa otettaan tuottajaosuuskunnista. Suunnitellussa mallissa tuottajaosuuskuntien edunvalvonta siirtyisi MTK:lle."

Lehti kuitenkin jätti tulevaisuuden avoimeksi: "Epäselväksi jää, riittääkö rakenneuudistus ja Pellervo-nimen häivyttäminen yhdistämään kuluttaja- ja tuottajaosuuskuntien edut. Jos tavoitteet onnistutaan yhdistämään, osuuskuntapohjainen yritystoiminta vahvistaa asemiaan sinivalkoisen pääoman linnakkeena."

Saman päivän lehteen Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja Esa Härmälä oikaisi yhden virheen, kun uutisessa oli sanottu, että uuteen yhdistykseen ei otettaisi mukaan tuottajaosuuskuntia: "Tämä on väärinkäsitys. Valmistelutyö lähtee siitä, että uuden jäsenomisteisen liiketoiminnan kehittämiseen keskittyvän yhdistyksen jäsenyys on avoin osuustoiminnallisille yrityksille niiden toimialasta riippumatta. Sen sijaan tuottajaosuustoiminnan maatalouspoliittinen edunvalvonta on tarkoitus organisoida siten, että sitä tehdään yhdessä maataloustuottajajärjestöjen kanssa."

Kysymys ei suinkaan ole osuustoiminta-aatteen lipunkantajan lopusta, vaan lipunkantajan uudesta ryhdistäytymisestä. Ainakin jos se onnistuu. Eikä kyse ole tietääkseni myöskään Pellervon hajoamisesta eikä valtataistelusta MTK:n kanssa.

Tapahtuuko paluuta juurille?

Taloussanomissa keskustelua jatkoi myös toimittaja Heikki Tuuri 29.11. otsikolla "Pellervo-Seuran pitäisi palata juurilleen". Kirjoituksen alkupuolella oli tiettyjä värittyneitä seikkoja, esim. osakeyhtiön ja osuuskunnan yritysmuotojen näkeminen toisilleen kovin vastakkaisiksi tai ideologisiksi. Mutta tila ei nyt riitä niiden tarkempaan pohtimiseen.

Tuurin kirjoituksen lopussa oli kuitenkin muutamia hienoja havaintoja, joista keskustelua kannattaa jatkaa: "Talouspoliittinen tilanne on nykyisin suurin piirtein samanlainen kuin aatteellisen Pellervo-Seuran perustamisen aikoihin... Osuustoiminnan aatteellisuuden häivyttämisen sijaan sitä pitäisi kirkastaa. Erilaisten osuuskuntien aatteellinen pohja on sama, vaikka niiden jäsenten edut voivat olla ristiriidassa."

Tarvitaanko enää yhteistyötä?

Nelosten talousuutisten otsikko 20.11. kuului, että "Pellervo-Seura lakkautetaan ensi vuonna". Kerrottiin, että tilalle puuhataan uutta järjestöä, mutta "moni osuuskunta ei kuitenkaan enää tarvitse Pellervon tai minkään muun yhdistyksen palvelua".

Suurimmat ja vahvimmatkin yritykset mielestäni tietyissä asioissa tarvitsevat keskinäistä yhteistoimintaa, jos ne vain toimivat riittävän kaukokatseisesti. Vaikka ajan henki onkin nyt valitettavasti toisensuuntainen. Mutta yleensä pelkästään itseriittoisuudella - ilman jatkuvaa elävää ja monimuotoista vuorovaikutusta toimintaympäristön ja muun yhteiskunnan kanssa - on ollut vähitellen aikaa myöten kovin huonot seuraukset.

Asiakkaatkin voivat nykyisenlaisessa kilpailutilanteessa vähitellen alkaa vieroksua kovin itseriittoisia ja vain itseään kehuvia suurfirmoja. Onhan siitä jo monilla muilla kuin ot-yrityksillä kokemustakin.

Järjestötason yhteistyön alueita voisivat ehkä olla - ei mitenkään kattavasti mutta tietyiltä osiltaan - tiedotus, tutkimus, kansainvälinen seuranta sekä tietyt koulutukseen ja yhteiskuntasuhteisiin liittyvät asiat. Lehtemme yksi sydämenasia, suomalaisen osuustoiminnan yhteiskuntavastuu lienee yksi teemoista. Mutta näistä päästään kuitenkin neuvottelemaan vasta lähikuukausien aikana täsmällisemmin. Mihin eri puolilla osuustoimintakenttää löytyy valmiuksia? Vai löytyykö lainkaan?

Nyt tilanne on vielä aidosti täysin avoin ja kaikki palikat - Pellervo-Seuran työsuhteet mukaan lukien - tällä hetkellä ilmassa. Itsemurhaa Pellervo ei kuitenkaan liene nyt tekemässä, sillä luotan tässä valtuuskunnan kokeneisiin ihmisiin, jos riittäviä valmiuksia yhteistyöhön ei vastoin ennakkoarvioita lopulta löytyisikään.

Yrittäjyyden edistäminen mukaan?

Myös muu yhteiskunta tarvitsee järjestötyötä esim. ot-yritteliäisyyden eli uusosuustoiminnan edistämiseen ja myös uudenlaiseen kansanvalistustyöhön etenkin nuorisopuolella, kouluissa jne. Osuustoiminta on tässä luvattoman huonosti hoitanut oman leiviskänsä, kun nykynuoriso ei pääsääntöisesti tiedä osuustoiminnasta mitään.

En oikein osaa vetää ideologista rajaa yksityis- ja yhteisyritteliäisyyden eli osuustoiminnan väliin. Tiedän kyllä, että siinä kulkee historiallinen juopa. Mutta nykyisessä toimintaympäristössä muuria olisi pikemminkin syytä yrittää madaltaa kuin kasvattaa. Molemmissa on pohjimmiltaan kysymys yrittäjähengestä, jota Suomi entistä selvemmin nimenomaan tarvitsee. Vaikkapa vain korkean työttömyyden korjaamiseen etenkin heikoimmilla alueilla.

Pöydälleni tuli Aamulehden 1.12. kuuden palstan mittainen leike isolla kuvalla ja otsikolla: "Ammattimiehet perustivat oman osuuskunnan". Siinä tuoreen rakennusalan osuuskunnan, Rakennus Teiskon hallituksen puheenjohtaja Kari Miettinen joutui vastaamaan toimittajan kysymykseen, mitä negatiivisia piirteitä osuuskunnasta yritysmuotona löytyy. Pitkän miettimisen jälkeen vastaus kuului:

- Jos ei ole yrittäjähenkinen, niin homma ei pelaa.

Ehkä enteellinen oli myös Suomen Yrittäjät -lehden 8/02 julkaisema OT-lehden lainaus. Tiedotteemme oli pääosin julkaistu, mutta otsikko oli omaperäinen: "Jäsenmäärä ainakin kasvoi: OSUUSKAUPAN HOITAJIEN OLO LIENEE KOHENTUNUT".

Ehkä näitä muureja on vielä jonkin verran puolin ja toisin ylitettävänä, vaikka ajat ovat perusteellisesti vaihtuneet. Uudella ot-järjestöllä, jos sellainen syntyy, lienee tässä suhteessa yli satavuotiasta Pellervoa paremmat lähtökohdat ja uskottavuus. Ilman turhia historiallisia painolasteja.

Kolme suurta aaltoa

Tämä lehtemme jos mikään sopii keskustelufoorumiksi tästäkin remontista. Nyt asiaa nimenomaan kannattaa pohtia ja siitä keskustella ennen kuin järjestön johto ehtii tehdä suunnitelmia ja sopimuksia asiasta. Seuraavaan numeroon, johon on tarkoitus tehdä tästä aiheesta teema "Osuustoiminnan yhteishenki, yhteistyö ja Pellervo", toivomme aineistoja tammikuun loppuun mennessä.

Jos me osuustoimintaliikkeenä emme itse ole aktiivisia, niin kyllä varmaankin joku toinen pystyy edistyksen lipun tempaamaan omiin käsiinsä.

Kansanliikkeellä kun on jo kokemusta sekä vaikuttavasta pioneerityöstä avoimessa markkinataloudessa 1899 - 1939 että myöskin paikoilleen jämähtämisestä myöhemmin. Ne olivat liikkeen kaksi ensimmäistä suurta aaltoa.

Toisessakin aallossa sopeuduimme vallitseviin yhteiskunnallisiin oloihin, kun sääntelytalous ja suurten etujärjestöjen kulta-aika alkoi kehittyä sodissa ja jatkui viitisenkymmentä vuotta aina vuoteen 1995, jolloin Suomesta tuli EU:n jäsen ja kilpailu avautui uudelleen toden teolla.

Viime vuosikymmenen lopulta on alkanut osuustoimintaliikkeen kolmas aalto. Meistä itsestämme riippuu, miten tämän nykyisen etsikkoajan pystymme käyttämään. Linnoittautumalla vain omiin vanhoihin nurkkiimme todellinen kehitys tuskin menee eteenpäin.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |