Tiehoito-osuuskunta ei sovi valtiontielle

Kysymys:
Olen ns. mökkiläinen. Hankimme vaimoni kanssa tontin ja rakennutimme sille vapaa-ajan asunnon noin 10 vuotta sitten. Se sijaitsee vajaan 300 kilometrin päässä vakituisesta asunnostamme. Mökkimatkamme viimeiset 13 kilometriä ovat valtion ylläpitämää yleistä ns. soratietä.

Vielä 5–6 vuotta sitten tie oli vähintään kohtuullisessa kunnossa, mutta nyt liikenne sillä on erityisesti vapaa-ajan asuntojen lisääntymisen johdosta vilkastunut huomattavasti ja tien kunnossapitokerrat ovat aivan ilmeisesti säilyneet ennallaan. Nykyisin tie on valtaosan ajasta suorastaan vaarallisessa kunnossa. Useidenkaan ihmisten yhteydenotot paikalliseen tiemestariin eivät ole auttaneet yhtään.

Muutamien mökkiläisten kanssa syntyi äskettäin ajatus tiehoito-osuuskunnan perustamisesta huolehtimaan tien pitämisestä paremmassa kunnossa. Soveltuisiko osuuskunta tällaiseen toimintaan?

 

Vastaus:
Kysymyksessä on valtion ylläpitämä yleinen tie. Sen hoitamiseen ei siis soveltuisi yksityistielaissa tarkoitettu tiehoitokunta.

Toki osuuskunta muuten sopisi erinomaisesti tällaista tehtävää hoitamaan. Kysymyksessä olisi taloudellinen yhteistoiminta, jossa kaikkien mukana olijoiden olisi tarkoitus käyttää hyväkseen osuuskunnan tarjoamia tienhoitopalveluksia. Toki ongelmaksi voisi tulla mm. se, että kaikki asianomaiset mökkiläiset ym. eivät liittyisi mukaan osuuskuntaan tienhoitokustannuksia jakamaan, vaan jäisivät ns. vapaamatkust
ajiksi.

Mieleeni tulee kuitenkin vanha sanonta siitä, että kun antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden. Mikäli tällaisia tiehoito-osuuskuntia nimittäin ryhdyttäisiin yleisesti perustamaan, niin sittenkin köyhä valtiomme saattaisi ryhtyä siirtämään sivuteistä huolehtimisen tiehoitokuntien ja -osuuskuntien tehtäväksi.

Toisaalta toinen sanonta sanoo, että vaikka olisi kuinka rikkaan talon poika, niin kun rahaa ei ole, niin sitä ei ole. Saa nähdä, mitä kaikkea valtion ja kuntien nykyisin yhteisillä verorahoilla kustantamaa toimintaa me vielä tulevaisuudessa tulemme osuuskuntamallia käyttäen hoitamaan yhteistoiminnassa ja suoraan omalla kustannuksellamme?

 


Kari Lehto
kari.lehto@pellervo.fi

| Sivun alkuun |