uotsivu.gif (3732 bytes)

    HELIASTA
    kansainvälisiä it-yrittäjiä

    Luokkahuoneesta kuuluu puheensorinaa. Enimmäkseen suomea mutta myös muutakin. Englantia. Venäjääkin. Ja ranskaa. Ei taideta olla ihan tavallisessa luokassa, sillä opettajaakaan ei näy?

    Ei niin. Kyseessä on Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulun Helian hioma osuuskuntamalli, jossa opiskelijat voivat tehdä työharjoittelunsa omassa yrityksessä. Kullakin osuuskunnalla on oma työskentelytilansa. Tässä Helsingin Messukeskuksessa sijaitsevassa toimitilassa toimii Pramea Solutions, kansainvälinen it-alan yritys.
    - Tarjolla on loistavia, laadukkaita tietoteknisiä ratkaisuja asiakkaan eduksi, kehaisee hallituksen pj. Ari Laaksonen.
    Tarkoituksena on ratkaista asiakkaan pulmia ja työllistää yrityksen väkeä.
    - Yritämme löytää asiakkaille sopivan tuotteen tai tuotekokonaisuuden, jolla voimme itsekin menestyä. Siten voimme työllistää itsemme, Laaksonen sanoo.

    Ajanvarausjärjestelmä
    auttaa asiakkaita

    Pisimmällä tuotekehittelyn putkessa on ajanvarausjärjestelmä, jota aiotaan tarjota ajanvarauspalveluja käyttäviin yrityksiin, esimerkiksi lääkäriasemille. Ideana on helpottaa ajanvaraustapahtumaa sekä asiakkaan että liikkeenharjoittajan näkökulmasta. Asiakas saa järjestelmän avulla tehtyä nopeasti ajanvarauksen haluamalleen henkilölle. Idea syntyi suoraan asiakkaiden tarpeista ja markkinakartoituksista.
    Muita palveluita Prameassa ovat web-suunnittelu ja toteutus sekä ohjelmisto- ja verkkoratkaisut. Yrityksen omat sivut avautuvat osoitteeseen www.prameasolutions.com.
    Laatua kontrolloidaan sisäisellä tarkistuksella ja konsultin tuella. Lopullisen laadun arvioi tietysti asiakas.

    Ohjelmointi
    yhteinen kieli

    - Tosissaan tässä ollaan. Tarkoitus on jatkossakin toimia yrittäjänä ja saada tämä yhtiö tuottamaan voittoa, sanoo ranskalainen Patrice Nedjar omistaan ja yrityksen tavoitteista.
    Hän, kuten kaksi muutakin ulkomaan vahvistusta, Farid Sharipov ja Vladislav Karelkin, ovat asuneet jo useamman vuoden pääkaupunkiseudulla. Pramea Solutions on oiva esimerkki kansainvälistyvästä it-alasta Suomessa. Englannin lisäksi käytetyin kieli taitaa olla ohjelmointikieli.
    Kolmikko on Helian kansainvälisen it-ohjelman Biten opiskelijoita. Suomenkielisessä it-ohjelmassa Tikossa opiskelevat Prameasta Juhani Aaltonen ja Katriina Luoto.

    Tiimejä,
    treenejä, rooleja

    Yrittäjyyden opettaja Irma Mäkäräinen-Sunin mukaan olennainen osa Helian opiskelijaosuuskuntia on tiimityöskentely. Opiskelijat tuntuvat hyvin tyytyväisiltä työskentelytapaan.
    - Paljon mieluummin kehittää yrityksen asioita kuin istuu aina luennoilla. Tekemällä oppii, arvioi ukrainalainen Vladislav Karelkin.
    Osuuskunnat järjestävät viikoittain treenin eli useamman tunnin kokouksen ajankohtaisista aiheista. Treenit tuovat lisäsparrausta.
    Mallissa kullekin opiskelijalle etsitään oma, luonteva roolinsa. Prameassa yritystä vetävät liiketalouden opiskelijat Jouni Pylvänen toimitusjohtajana ja Ari Laaksonen. Laaksonen osallistuu Pylväsen kanssa myyntiin, asiakaskontakteihin, organisointiin ja taloudenpitoon.
     

    YRITTÄNYTTÄ
    EI LAITETA

    Yrittäminen on onnistumista ja epäonnistumista. Kerran epäonnistunutta ei toiste laiteta yrittämään. Kyllä kannattaisi. Epäonnistumiset kasvattavat.
    - Yrittäjänä toimiminen jo opiskeluaikana on mitä parhainta ammatillista kasvua ja koulutusta, kertoo opettaja Irma Mäkäräinen-Suni Heliasta.
    Asenteet yrittäjyyttä kohtaan ovat kehittyneet. Silti yrittämisen kynnys on monille, etenkin opiskelijoille, korkealla.
    Helia vetää yrittäjyyden kehittämishanketta pääkaupunkiseudun ammattikorkeissa. Yrittäjäopiskelijoita ja varsinaisia yrittäjiä on varaa lisätä, sillä kiinnostus ja resurssit ovat kasvussa. Mukana yrittäjyyshankkeessa on myös osuuskuntien tuntija Pellervo-Seura ry. Tuloksiin voi tutustua valmistuvasta julkaisusta. Tulevina vuosina nähdään, innostuvatko opiskelijat toden teolla yrittäjyydestä.
    Ammattikorkeakoulujen osuuskuntayrittäjyys on viety pisimmälle Jyväskylässä, jossa Tiimiakatemia on toiminut jo yli 10 vuotta.

    Käytännön tuotekehityksestä ja ohjelmoinnista vastaavat it-opiskelijat. Teknistä osaamista tarvitaan web-suunnittelussa ja -kehitystyössä, graafisessa suunnittelussa, ohjelmistokehityksessä ja verkonhallinnassa. Varsin vaativaa.
    Vaikka kullakin on oma roolinsa, yrityksessä työskentely on Laaksosen mukaan pitkälti yhteistyötä.
    - Käytännössä kaikki ovat yhteisvastuussa. Yhdessä tehdään ja päätetään tärkeistä asioista ja toiminnan suuntaviivoista.
    Oppilaitokselta on mahdollista saada rahallista tukea, mutta juridisesti opiskelijat ovat itse vastuussa yrityksestään. Toisaalta he hyötyvät silloin, kun yritys alkaa tuottaa voittoa.

    Lisää yrityksiä
    tarvitaan

    Helialaiset voivat hakea osuuskuntaan parin vuoden opintojen jälkeen. Lisäksi tarvitaan motivaatiota ja valmiuksia toimia yrityksessä. Osuuskuntatyöskentely kestää noin puoli vuotta työharjoitteluna, mutta yritystoimintaa voi jatkaa muodossa tai toisessa tämänkin jälkeen. Esimerkiksi osuuskunta Diginno on toiminut jo reilun vuoden.
    Mäkäräinen-Suni toivoo lisää yrittäjäopiskelijoita. Samaa kuulee monesta muustakin suusta: Suomeen tarvitaan lähivuosina runsaasti uusyrittäjiä, jotta valtion kilpailukyky säilyy, palvelut pelaavat ja on varaa maksaa kasvavia eläkekuluja. Ei muuta kuin yrittämään!

    Juha Pitkäranta
    Viestintä Ky Pitkäranta

    | Sivun alkuun | Liite 6/05 | Kaikki liitteet |