Osuuskunnan jäsenelle TyEL vai YEL?

Kysymys:
Meillä on kolmen henkilöjäsenen osuuskunta. Mikä eläkevakuutus meidän on otettava?

Vastaus:
Aina vuoden 2010 loppuun asti vastaus olisi ollut yksinkertainen: osuuskuntaan työsuhteessa oleva jäsen kuului aina TyEL-vakuutuksen piiriin. Yrittäjän eläkelaki kuitenkin muuttui 2011 alusta alkaen siten, että nyt pienessä kolmen hengen osuuskunnassa saattaa myös YEL-vakuuttaminen tulla kyseeseen.

Osuuskunnan henkilöjäsenen tulee ottaa YEL-vakuutus, kun:
* 1. Hän työskentelee osuuskunnassa
* 2. Hän on osuuskunnassaan johtavassa asemassa, esim. hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja tai muuten tosiasiallisesti yrittäjäasemassa, vaikka hänellä ei yhteisössä määräämisvallan osalta olisikaan enemmistöasemaa
* 3. Hänen omistus- ja äänivaltansa on yli 30 % tai yhdessä perheenjäsenten kanssa yli 50 %.

Jos kaikki edellä mainitut kolme ehtoa täyttyvät, tulee jäsenen ottaa YEL-vakuutus. Mikäli taas yksikin näistä ehdoista ei täyty, jäsen vakuutetaan TyEL:n mukaisesti.

Mikäli YEL-vakuuttamisen ehdot täyttyvät, mutta työskentely osuuskunnassa on määrältään niin vähäistä, ettei osuuskunnassa tehtävän työn arvo ylitä ns. YEL-työtulorajaa (7 105,84 € vuodessa v. 2012), ei jäsenelle tarvitse hankkia eläkevakuutusta lainkaan. Tällöin on kuitenkin huomattava, että tehty työ ei myöskään kerrytä jäsenelle eläkettä. Työtulorajan ylittyessä YEL-vakuutusvelvollisuus koskee kaikkia 18-67 -vuotiaita, joiden yritystoiminta on kestänyt vähintään neljä kuukautta.

Kolmen henkilön osuuskunta?

YEL-vakuuttamisen ehdot saattavat täyttyä helpostikin sellaisessa kolmen hengen osuuskunnassa, jossa jokaisella jäsenellä on yksi osuus ja he ovat keskenään tasavertaisessa asemassa määräysvallan suhteen. Tällöinhän jokaisen jäsenen omistus- ja äänivalta on 33,33 %.

Pelkkä yli 30 %:n omistusosuus ei kuitenkaan vielä tuo jäsenelle YEL-velvollisuutta. Jos jäsen ei työskentele osuuskunnassa lainkaan, ei hänen siis pelkän omistusosuutensa takia tarvitse hankkia YEL-vakuutusta. YEL-vakuuttamisvelvollisuus on aina seurausta yrittäjänä tehdystä työstä.

On huomattava, että myös kolmen hengen osuuskunnan tulee vakuuttaa jäsenensä työntekijänä TyEL:n mukaisesti siinä tilanteessa, että hänen työskentelynsä täyttää työsuhteen tunnusmerkit, hänellä itsellään ei ole johtavaa asemaa, ja hänen työskentelynsä tapahtuu selkeästi osuuskunnan hallituksen tai toimitusjohtajan määräys- ja työnjohtovallan alaisuudessa.

Tyypillisesti pienissä kolmen henkilöjäsenen osuuskunnissa on kaikilla jäsenillä kuitenkin yrittäjän eläkelain tarkoittama johtava asema, esim. nimenkirjoitusoikeus yksin tai asema osuuskunnan toimielimissä, ja sitä kautta velvollisuus ottaa YEL-vakuutus.

Eläkevakuuttamisen hoitamiseksi kuntoon tulee ensisijaisesti olla yhteydessä osuuskunnan omaan vakuutusyhtiöön, joka kyllä neuvoo, mikä on oikea tapa vakuuttaa osuuskunnassa työskentelevät jäsenet.

Ulla Leppänen


| Sivun alkuun |