uotsivu.gif (3732 bytes)


Osuuskunnan tilinpäätös ja sen lukeminen

Menestyäkseen osuuskunnan on kyettävä yhdistämään markkinat, tuotteet ja palvelut, voimavarat sekä myyvä mielikuva. Osuuskunta myy jalostamiaan tuotteita ja palveluja, joilla on markkinakysyntää, ja saa siitä tuloja. Selkeänä tavoitteena on tuloenemmyys eli juoksevan toiminnan kannattavuus, joka varmistaa palkanmaksukyvyn ja toiminnan jatkuvuuden.

Kaksi on tärkeää: myynti ja kirjanpito

Kirjanpitoa varten tarvitaan jokaisesta liiketapahtumasta (meno, tulo, rahoitustapahtuma) tieto, mihin raha on käytetty ja mistä raha on saatu. Laskentatoimen kokoamia tietoja hyödynnetään myös kustannuslaskennassa ja erilaisissa suunnittelulaskelmissa.

Elämisen perusehto on, että myyntituottoja kertyy. Toiseksi osuuskunnan on varmistettava, että kirjanpito on asiantuntevissa käsissä. Kirjanpidon tarkoitus on tilikauden tuloksen selvittäminen sekä pitää erillään omat ja muiden talousyksiköiden rahat.

Tilinpäätös ja tilintarkastus

Tilikaudelta laaditaan tilinpäätös, joka sisältää

1. tuloksen muodostumista kuvaavan tuloslaskelman,

2. tilikauden lopun taloudellista asemaa kuvaavan taseen,

3. tuloslaskelman ja taseen liitetiedot,

4. toimintakertomuksen ja

5. tilintarkastuskertomuksen.

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

Osuuskunnan tilinpäätös on annettava tilintarkastajille vähintään kuukautta ennen osuuskuntakokousta, joka päättää tilinpäätöksen vahvistamisesta. Tilinpäätöksen ohella tilintarkastaja tarkastaa myös kirjanpidon ja osuuskunnan hallinnon. Suoritetusta tarkastuksesta hän tekee merkinnän tilinpäätökseen ja antaa erillisen kertomuksen. Sen perusteella päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille tai muusta toimenpiteestä, johon hallinto ja tilit antavat aihetta.

Osuuskunnan säännöt määrittävät tilikauden, tilinpäätöksen ajankohdan ja pakolliset rahastosiirrot aikaansaadusta ylijäämästä. Loppu on sitten jakokelpoista voittoa, jonka jakoperusteista hallitus yleensä tekee esityksen.

Osuuskunnan voitonjakoon vaikuttaa ensinnä yrityksen toiminnan kehittämistarpeet. Toiseksi on otettava huomioon sen toiminnan luonne ja tavoitteet. Osuuskunta voi olla jäsenten asiantuntemuksen markkinointiyritys, jossa he toimivat itsenäisinä yrittäjinä, se voi olla palveluosuuskunta tai työosuuskunta, jossa jäsenet ovat työsuhteessa. Jakokelpoinen voitto voidaan osittaa kannustavaksi tulospalkkioksi esim. tuloksen tekemiseen käytetyn työpanoksen suhteessa ja joiltain osin maksaa osuuspääoman korkona.

Vuosittaisiin pakollisiin kuvioihin kuuluvat verottajalle ja kaupparekisterille annettavat ilmoitukset ja raportit koskien tilinpäätöstä.

Kuinka luen ja hyödynnän tilinpäätöstä?

Tilinpäätös ei ole salatiedettä, vaan talonpoikaisjärjellä ymmärrettävää informaatiota. Tilinpäätökseen perehtymisestä on hyötyä jokaiselle osuuskuntayrittäjälle. Yrityksen tilaa ja elinkelpoisuutta mittaavat numerot kertovat, tarjoaako yhteinen hanke töitä myös jatkossa, mikä on useimman osuuskuntayrittäjän ykköstavoite.

Perehtyminen kannattaa aloittaa lukemalla toimintakertomus ja mahdollinen toimitusjohtajan katsaus. Niistä käy ilmi toimintaan vaikuttaneet erityiset tapahtumat, toiminta- ja kilpailuympäristön muutokset ja arviot tulevaisuuden näkymistä. Myös se seikka on syytä todeta, ovatko tilintarkastajat antaneet puhtaan lausunnon.

Sen jälkeen tarkastellaan osuuskunnan toimintaa analysoimalla:

 

1. toiminnan volyymia (liikevaihto ja sen muutos, valmistusmäärä, henkilöstö, tase)

2. toiminnan tehokkuutta (esim. jalostusarvo/henkilö *)

3. kannattavuutta (nettotulos **)

4. vakavaraisuutta (omavaraisuusaste ***)

5. maksuvalmiutta (quick ratio ****)

6. tulevaisuuspanostuksia (investoinnit, tuotekehitys).

* Jalostusarvo/hlö = käyttökate+henkilöstökulut+vuokrat per henkilöstö (käyttökate = liikevoitto+poistot)

** Nettotulos = tulos ennen satunnaiseriä-verot

*** Omavaraisuusaste % = osuuspääoma+varaukset per taseen summa x 100

**** Quick Ratio = rahoitusomaisuus per lyhyet velat. Jos suhde = 1, se on hyvä.

Tilinpäätösanalyysissa on tärkeää selvittää, että tulosta ei ole tehty käyttöomaisuutta myymällä, vaan varsinaisella liiketoiminnalla. On hyvä vertailla mielellään kahteen edelliseen vuoteen taaksepäin ja arvioida markkina-aseman vahvuuksia ja heikkouksia myös eteenpäin.

Riittääkö tulos, onko yritys terve?

Jos nettotuloksella kyetään hoitamaan voitonjako ja vahvistamaan vakavaraisuutta, on tulos riittävä. Jos rahoitustuloksella (nettotulos+poistot) voidaan voitonjaon ja rahastoinnin lisäksi lyhentää pitkiä lainoja ja tehdä korvausinvestointeja, tulokseen voidaan olla hyvin tyytyväisiä. Kasvun ja kannattavuuden yhteys ansaitsee tulla selvitetyksi. Kannattavuus on järkevän toiminnan ja jatkuvuuden perusta.

Kysymykseen pääomarakenteen terveydestä saadaan myönteinen vastaus, jos yritys kykenee omaehtoiseen kasvuun ja sillä on pääomaa myös huonoja aikoja varten. Vakavaraisuus on siis sekä puskuri että ponnahduslauta. Tilanne on hyvä, jos osuuspääomaa saadaan vahvistettua tulorahoituksen tai lisäosuuksien merkinnän kautta.

Teollisuudessa omavaraisuusasteen on hyvä olla 30-50 % taseen summasta, mutta palvelualoilla ja nopeakiertoisessa toiminnassa riittää vähäisempi vakavaraisuus.

Hyvä maksuvalmius takaa työrauhan. Tehokkuus on kannattavuuden, vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden takuumies. Tilinpäätösanalyysi tiivistyy johtopäätöksiin, joiden mukaan toimintaa suunnataan.

Yrjö Kotisalo
yrjo.kotisalo@nic.fi

| Sivun alkuun |