













|
|
LOKAKUU
18 | 10 |
2001

Näin
syntyi Haaviston rintakuva
Pellervon graafikko Jaakko
Liukkonen kävi muutamaan otteeseen katsomassa kuvanveistäjä Matti
Peltokangasta tämän valmistaessa Pellervon valtuuskunnan
pitkäaikaisen puheenjohtajan Heikki Haaviston rintakuvaa.
Taiteilija
työssään
Käsityöteemassa
napakkaa ja pörheää
Syksyn
käsityöteemasta saa tekemistä pitkäksi aikaa ja iloisia kudontatöitä
kotiin.
Nyt tehdään mattoa, kaitaliinaa, tyynyä, huopaa. Lankojen
ja loimien lisäksi saatetaan tarvita kontaktimuoviakin.
Kuvassa kaitaliina, jossa on syksyn ruskaa. Kaitaliinaohjeita
on kahdelle liinalle, Sadonkorjuulle ja Kyntöpellolle.
Uusia makuja padasta
Pataruokia valmistamme tämän lehden ohjeilla.
Monelle uutena jauhelihapadan aineksena ohjeissa on ainakin
suklaarouhetta. Sitten yhdistetään hapankaalia ja viiniä ja kuuman
padan päälle vaikkapa bratwurstia.
Pullasivuilla herkutellaan hedelmäisellä vuokapullalla,
omenaisella pullapitkolla - no, katsokaa itse.
Muhevia
lihapatoja
Bostonia
ja muuta pullaa
Että pitikin
pöläyttää!
Omalääkäri osaa nyt vuosikymmeniä myöhemmin opastaa
toisia asiassa, jossa itse nuorena mokasi. Nykyisen pääministerin tapaan
hän muistuttaa, että..
...Siperia
opettaa.
Pellervon vuoden 2001 koko paketissa on:
12 Kodin Pellervoa
10 Maatilan Pellervoa
ja kaikille tilaajille Iso Kalenteri.
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 18. lokakuuta.
Tilaajapalvelu
Pellervosta myös
muuta lukemista
| Sivun alkuun | Arkisto
| Tilaajapalvelu | Mediatiedot
|
| Toimitus | Julkaisupalvelu
| Palaute | Pellervon
etusivu |
|