Rottasadetta
Kuka muistaa Mamatan kylän 1994. Ei kukaan paitsi omalääkäri, joka ei voi sietää rottia. Ei mökillään eikä Valkealassa, asepalvelupaikkakunnallaan. Siellä on juostu Ahvenlampea ympäri ja syöty munkkia naama sokerissa. Ei ollut silloin rottia, ei.
Vuonna1994 lehdet pullottivat ruttouutisia, kun metsästä tulleet ruttobakteeria kantavat rotat saapuivat tähän intialaiseen kylään ja alkoivat tautiinsa kuoltuaan putoilla ylisiltä lattialle. Siten ne tartuttivat helppoihin oloihin tottuneet kyläserkkunsa ja rutto alkoi levitä.
Näin ovat ruttoa levittäneet rotat toimineet kautta maailmanhistorian. Tätä ilmiötä on historiassa kutsuttu rottasateeksi.
Toinen mielenkiintoinen muisto on se, että pakokauhun levitessä karkuun juostiin ja kovaa. Arvatkaapa muuten, ketkä juoksivat eturintamassa. Tietysti lääkärit, jota maailmalla tohtoripiireissä paheksuttiin kovasti. Toisaalta maailman yliopistosairaaloiden pullakahvimiitingeissä on vaivatonta paheksua , kun omat rotat ovat häkeissä, albiinoja ja terveitä kuin jäniksenpoikaset .
Arabiemiirikunnat ottivat jopa niin varman päälle, että katkaisivat postiyhteyden Intiaan.
Tämä tuli minulle mieleeni, kun kävelin töihin tänä aamuna ja helsinkiläisten ilmaisjakelulehtien hohkaavat otsikot kertoivat valkealaisten jyrsijöiden hyökkäyksestä sen jälkeen, kun kaatopaikka oli pantu kiinni ja myrkytetty.
Mitä sen jälkeen tapahtui, lienee mennyt seuraavalla tavalla, uskon ma.Vaikka myrkyttäjien usko oli vahva, niin rottien usko on ollut vielä vahvempi.
Myrkyn vaikutus vastasi rotille suunnilleen nuuskaa, mutta siihen tottumattomina lienevät päätelleet, että näitä poikia ei täällä nyt tarvita. Koska rotalle tulee nälkä keskimäärin kymmenen kertaa niin nopeasti kuin ihmiselle kutsui herra Isorotta alamaiset hätäistuntoon. Ekologinen ketju oli kunnanisien suuressa viisaudessa katkaistu ja olosuhteet on muutenkin päätetty tehdä rotille hankalaksi.
Joku lienee muistellut rottien ala-asteen eläinopin tunnilta, että vastaavassa tilanteessa pohjoisen kaverit, sopulit, lähtevät vaellukselle. Siispä ylös, ulos ja ristiretkelle. Lehdistä ja uutisista olen ymmärtänyt, että perinteinen ja historiallinen rottasade on ollut Valkealassa sitä luokkaa, että sitä on tullut suorastaan vaakasuoraan, maata pitkin.
Ensimmäinen vastaisku tapahtui matkalla kylän keskustaan, kun kun ryhmä punaisia piipaa-autoja yritti kiilana viedä uskoa täynnä henkeä olevalta rota-armeijalta. Mutta rottien sydämet olivat täynnä pyhää henkeä ja sitä paitsi mahalaukku ammotti tyhjyyttään. Siispä eteenpäin. Uskoa eivät horjuttaneet sadat pientareelle kalleimpansa uhranneet veljet.
Seuraava kaksijalkaisten perääntymistaistelun huipentuma rettelöitiin silmästä silmään kaduilla, toreilla ja pihoilla periaatteella " ei tuumaakaan periksi " .
Ullakolta ja kellareista oli varmasti kaivettu esiin vanhat paksussa rasvassa maannet asekätkentäajan tussarit, jyvänsä menettäneet ruosteiset haulikot, ilmakiväärit, ritsat, lapiot ja vanhat kivillä täytetyt kauppakassit. Oi olisinpa saanut olla paikalla myös minä.
Siitä olen ollut iloinen, ettei pääkaupunki vastoin arabikulttuuritottumuksia hylännyt omiaan. Posti- ja mediayhteydet pidettiin urheasti auki ja henkeä vahvistettiin säännöllisillä ylimääräisillä uutisilla ja kannustushuudoin.
Samoin ilolla panin merkille, ettei terveyskeskuksen väki antanut kauhulle sijaa sydämissään vaan pysyi urheasti viran vaatimissa asemissaan ja kantoi vastuunsa tässä ympäristökatastrofissa päinvastoin kuin intialaiset kollegansa kuusi vuotta sitten. Tällainen antaa uskoa tulevaisuuteen.
Tällä hetkellä Valkealassa vedetään henkeä, mutta olen varma, että rotat ovat yllättyneet sitkeästä vastarinnasta aikana, jolloin luulisi tietokoneiden ja munankeittimien vieneen parhaan terän ihmiskunnalta.
Paskanmarjat, mikään ei yhdistä ihmisiä tehokkaammin kuin perinteinen inho rottaa kohtaan. Valkealaisten silmille eivät siimahännät hypi. Toivottavasti kuitenkaan ei vastaavaa pääse tapahtumaan täällä pääkaupunkiseudulla, sillä optio- ja osakevoittojen pehmentämällä kansalla menisi homma täällä helposti housupyykiksi.
Hyvä, valkealaiset!
Teksti: Leif Lindberg
| Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute
| www.pellervo.fi |