Kaikki eivät kuitenkaan ole syntyessään terveitä ja silti elävät rikkaan elämän. Ja monet, jotka sairastuvat tai vammautuvat myöhemmin pystyvät löytämään elämäänsä jopa uutta sisältöä sairautensa ansiosta. Siksi onkin julmaa ja yksioikoista luokitella ihmisten kelpoisuus terveyden mukaan.

Selvää on, että jokainen on mieluummin terve kuin sairas ja että useimmat sairaudet haittaavat ja tekevät elämästä hankalaa. Asiaa ei kuitenkaan paranna muiden ihmisten päivittely ja säälittely eikä se, että ihminen luokitellaan terveydentilan mukaan toisen luokan kansalaiseksi.

Sanotaan, että yhteiskunnan laadun näkee siitä kuinka se kohtelee heikkoja ja sairaita. Ensisijaisesti tämä tarkoittaa sitä, että sairaat täytyy hoitaa ja auttaa niitä, jotka eivät itse tule toimeen. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että sairaat hyväksytään yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden näkymiin kuuluu yhä kauemmin elävät ihmiset, jotka eivät aina ole terveitä elämänsä loppuun asti. Tämä asettaa yhä enemmän vaatimuksia terveydenhoidolle. Lohdullista on se, että lääketiede keksii koko ajan uusia lääkkeitä ja hoitotapoja, joilla voidaan parantaa sairauksia tai ainakin helpottaa sairaiden oloa.

Yhtä tärkeää olisi kuitenkin myös asenteiden kehittyminen siihen suuntaan, että sairaudet arkipäivästettäisiin ja hyväksyttäisiin ne vaivat, joita ei vielä pystytä parantamaan. Tämä edellyttää avoimuutta ja rohkeutta sekä potilailta että omaisilta. Kipu ja sairaus ei ole toivottavaa kenellekään, eikä kärsimys jalosta. Jokainen meistä joutuu kuitenkin ne jossain muodossa joko omalla tai läheisen kohdalla kohtaamaan, eivätkä ne tee ihmisestä sen huonompaa yhteiskunnan jäsentä.