Keskustelu maaseudun ja luonnonsuojelun suhteista sai tulta vuodenvaihteessa, kun Maataloustuottajain keskusjärjestö MTK päätti jättää Suomen luonnonsuojeluliiton viimevuotisen jäsenmaksun maksamatta. MTK on ollut luonnonsuojeluliiton ulkojäsen useita vuosia.

"Olemme olleet tyytymättömiä ennen kaikkea luonnonsuojeluliiton nuorisojärjestön Luonto-Liiton toimintaan. Eripuraa herättävät lähinnä Luonto-Liiton suhtautuminen yleensä suomalaiseen metsätalouteen, kannanotot Naturaan ja suhtautuminen metsien PEFC-sertifiointiin. Mielestämme Luonto-Liitto levittää maailmalle väärää tietoa ja toimii samalla kilpailijoidemme eduksi", MTK:n ympäristöjohtaja Markku Tornberg sanoo.

Suomen luonnonsuojeluliitto erosi puolestaan viime syksynä Suomen metsäyhdistyksestä.

"Metsäyhdistyksen valistuskampanja, jota levitettiin muun muassa kouluihin, oli suunniteltu liiaksi metsäteollisuuden ehdoilla", sanoo luonnonsuojeluliiton tuore puheenjohtaja, Joensuun yliopiston tutkija, biologi Heikki Simola.

Tornbergin mukaan riita on turhan vahva sana kuvaamaan vallitsevaa tilannetta.

"Kyseessä oli kuitenkin tietoinen provokaatio. Tapahtuma oli kerrallinen, ja tämän vuoden jäsenmaksuista päätetään aikanaan erikseen."

Heikki Simola toivoo, että molemmista irtiotoista kasvaisi hedelmällinen vuoropuhelu.

"Ero on selkeämpi asetelma kuin näennäinen konsensus. Jos asioista päästään keskustelemaan puhtaalta pöydältä, voidaan ongelmakohtiin käydä käsiksi ja löytää aito yhteisymmärrys."

MTK:n ja luonnonsuojelijain näkemyserot koskevat nimenomaan metsäpolitiikkaa. Markku Tornberg väittää, että metsien suojelu on mennyt Suomessa liiallisuuksiin.

"Noin 40 eurooppalaista tiedemiestä totesi hiljattain, että Suomessa on enemmän kuin missään muussa maassa kansainvälisen luontojärjestön IUCN:n kriteerien mukaan tiukasti suojeltuja metsiä. Se, onko suojelu kohdistettu oikein, on hyvä kysymys, ja jos Etelä-Suomessa metsiä joudutaan suojelemaan lisää, idän ja pohjoisen ylisuurta suojelua on vastaavasti purettava."

Heikki Simola sanoo, että suojelutarvetta - ja ylipäätään koko luonnonsuojelua - ei pitäisi määritellä taloussuhdanteiden tai muissa maissa harjoitetun politiikan mukaan. Niinikään "se, mikä ihmisistä tuntuu mukavalta" tai se, minkä verran esimerkiksi suojelumäärärahoja on käytetty edellisiin vuosiin verrattuna, ovat epämääräisiä ja pettäviä lähestymistapoja.

"Suojelu olisi aina määriteltävä ensisijaisesti ekologisin perustein. Pitemmällä tähtäyksellä kysymys on uudesta ajattelutavasta: talous olisi sovitettava luonnon kantokyvyn rajoihin sen sijaan, että luontoa yritetään pakottaa kulloinkin vallitsevaan yhteiskuntapolitiikkaan tai talouskäsityksiin."

Tornberg sanoo, että ennen kuin uusia alueita vaaditaan suojeltaviksi, pitäisi tutkia, onko vanhoista suojelualueista ollut hyötyä.

"Edes Etelä-Suomen metsien suojelua selvittänyt Ruuhijärven työryhmä ei pystynyt siihen. Pelätäänkö tutkimista siksi, että huomattaisiinkin, että lajien säilyminen riippuu muista asioista kuin suojelun määrästä?"

Simolan mukaan Suomen metsissä on nykyisin noin 700 välittömästi uhanalaista eliölajia.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö piti muutama vuosi sitten kuuluisan ötökkäpuheensa, jolla hän saavutti suurta suosiota. Niinistö kyseenalaisti kaikkien pieneliöiden suojelun mielekkyyden.

Heikki Simola arvioi, että puhe ja sen huvittuneen hyväksyvä vastaanotto osoittivat, ettei luonnon monimuotoisuuden tarvetta ole oikein ymmärretty. Hänen mukaansa asiasta olisi levitettävä enemmän tietoa.

"On masentavaa, että päättäjät ikään kuin vitsinä voivat päästellä suustaan tällaisia älyttömyyksiä. Ollaan hyvin vaarallisella tiellä, jos väitetään, ettei jokin aarnimäihiäinen tarvitse suojelua."

Simolan mukaan eliölajeilta on kestänyt miljoonia vuosia kehittyä nykyiseen tilaansa ja löytää oma tehtävänsä ekosysteemissä. Jos ihminen noin vain tuhoaa luonnon aikaansaannokset, sillä voi olla ennen pitkää kohtalokkaat seuraukset myös hänelle itselleen. Simola korostaa sitä, ettei ekosysteemien mutkikkaita vuorovaikutussuhteita tunneta likikään riittävästi.

"Siksi pitäisi mieluummin noudattaa varovaisuusperiaatetta kuin lähteä ottamaan vakavia ekologisia riskejä lyhytnäköisen taloudellisen edun nimissä."

Tornbergin mukaan monimuotoisuus on kyllä MTK:n tiedossa, ja järjestö on perustanut sitä varten oman ohjelman.

"Luonnonsuojelujärjestöt eivät vain jostakin syystä pidä sitä minkään arvoisena", hän ihmettelee.

Hän sanoo, ettei yksittäisten lajien suojelussa ole mieltä niiden luontaisten esiintymisalueiden ulkopuolella, jos laji ei ole muualta vaarassa hävitä.

"Esimerkkinä Hämeestä äskettäin löytynyt kuukkelipariskunta. Epäilen jopa vahvasti, että joku oli tuonut linnut sinne repussaan voidakseen vaatia alueen suojelua. Pohjoisessa kuukkeli on kuitenkin varsin yleinen lintu eikä sillä ole hätää."

Erimielisyyksistä huolimatta Simola arvioi, että MTK:n ja luonnonsuojelujärjestöjen näkemykset metsänkäytöstä eivät ole niin kaukana toisistaan kuin äkkiseltään kuulostaisi.

"MTK:lla kyse lienee paljolti valtapolitiikasta. MTK on menettänyt EU:n aikana asemiaan, ja kovat puheet ovat etujärjestöjen perinteinen konsti tehdä itsensä näkyväksi. Ainakin tavalliseen maaseutuväestöön verrattuna niissä on ylimääräistä ruutia."

Markku Tornberg nostaa esiin viime keväänä tehdyn tutkimuksen, jossa metsänomistajilta kysyttiin, tarvitaanko Suomessa lisää metsiensuojelua.

"Kokonaismäärästä 77 % oli sitä mieltä, ettei lisäsuojelua tarvita, 16 % oli sitä mieltä, että tarvitaan, ja 7 % ei osannut sanoa kantaansa. Viljelijämetsänomistajista 87 % vastusti lisäsuojelua ja vain 5 % oli sen kannalla. Kaupunkilaismetsänomistajistakin vain 21 % kannatti lisäsuojelua."

Simola arvelee, että rantojensuojeluohjelma tarjosi aikoinaan MTK:lle oivan tilaisuuden nostaa profiilia ohjelman äänekkäällä vastustuksella, ja että Natura-valitusten rumba polkaistiin pystyyn samalla sabluunalla.

"On annettu ymmärtää, että olisi tapahtumassa suuri vääryys. Suojelukorvaukset ovat kuitenkin olleet asiallisia, ja useimmat metsänomistajat ovat olleet niihin täysin tyytyväisiä. Uskon, että kunhan tunnekuohu laantuu, likimain kaikki hyväksyvät lopputuloksen."

Markku Tornberg myöntää, että jotkut ovat pitäneet korvauksia jopa erittäin hyvinä. Mutta eivät kaikki.

Heikki Simolan mielestä suojelukiistat ovat nousseet itseään suuremmaksi asiaksi. Hän muistuttaa, että avainbiotooppien suojelu koskettaa enimmilläänkin vain muutamaa prosenttia Suomen metsämaasta, eikä se voi uhata sen enempää metsäteollisuutta kuin metsänomistajiakaan.

"Kysymys on mielikuvien kamppailusta. Joskus medioissa annetaan joko tahallaan tai puutteellisin tiedoin semmoinen kuva, että luonnonsuojelijat olisivat ajamassa koko metsätaloutta alas. Se ei pidä paikkaansa - tottakai metsiä on voitava käyttää."

Simola tähdentää, että metsätalous on hoidettava kuitenkin ekologisesti kestävällä tavalla.

"MTK:n ja metsäteollisuuden ajama PEFC-sertifikaatti, joka voidaan myöntää käytännössä kaikelle puuntuotannolle, ei turvaa lajeja läheskään yhtä hyvin kuin luonnonsuojelujärjestöjen kannattama FSC-merkki."

Simolan mukaan neuvontajärjestöillä on ollut sekä Suomen metsä- että maataloudessa runsaasti valtaa.

"Valistus on ollut tehoperäistä, korostanut hyödyn maksimointia. Neuvontajärjestöt ovat painottaneet mieluusti sitä, että heidän oppinsa ovat ainoa oikea tapa toimia, ja usein ohjaukseen on liittynyt myös taloudellisia pakkokeinoja."

Luonnonsuojelussa on kysymys myös koulutuksesta ja kulttuurista. Simola pohtii, että suomalaisten käsitykset hyvästä metsästä pohjautuvat jo kansakoulussa alkaneeseen metsävalistukseen.

Simola uskoo, että luonnonsuojelujupakoissa puretaan usein paineita, joiden aiheuttajat ovat vallan muualla.

"Pohjimmiltaan kyse on siitä, että teollisuuden tuottavuus on nimenomaan automaation myötä noussut viime vuosikymmeninä huimasti, ja kansantuotteen ja elintason kasvu on heijastunut myös palvelualoille. Mutta peruselinkeinot, kuten maa- ja metsätalous, ovat jääneet junasta, koska ekosysteemien tuottoa ei kerta kaikkiaan voi rajattomasti lisätä. Maaseudun asukkaat ovat oikeutetusti huolissaan toimeentulostaan - kirjaimellisesti leivästään."

Simola sanoo, että nyt tarvitaan aivan uudenlaista, kestävää maaseutuajattelua. Hänen mukaansa välineitä ja keinoja kyllä löytyy; eniten vaadittaisiin poliittista tahtoa.

"Suurimmat haasteet - ne ovat maailmanlaajuisesti todella isoja kysymyksiä - tarjoaa energiahuolto. Esimerkiksi pienpuun korjuu ja poltto pienissä energialaitoksissa monipuolistaa metsäsektoria ja luo varmasti uusia työpaikkoja."

Simola visioi myös maataloustuotannolle uusia näköaloja.

"Fossiilisten polttoaineiden kuten öljyn korvaaminen uusiutuvilla energiamuodoilla käy yhä tarpeellisemmaksi. Karjanlannan ja ja teurasjätteiden biokaasua on kokeiltu pienimuotoisesti, ja tekniset ratkaisut alkavat olla hallinnassa. Tämä on erittäin lupaava alue, jolla maatilojen energiaomavaraisuutta voidaan lisätä ekologisesti terveellä tavalla."

Rypsiöljyä käytetään koneöljynä jonkin verran Suomessakin. Sen sijaan biomassa-alkoholi, joka on yleinen bensiinin korvike muun muassa Etelä-Amerikassa, on jäänyt Simolan mukaan valitettavan vähälle huomiolle.

"Ylijäämäviljasta olisi järkevää tislata polttoainealkoholia, mutta se edellyttää myös autotekniikassa uusia ratkaisuja."

Yli 100 vuotta vanhaa bensiinimoottoria pidetään yhä ainoana vaihtoehtona. Simola arvioi, että se on pitkälti öljy-yhtiöiden kaupallisten intressien ja tehokkaan markkinoinnin ansiota.

Mutta maataloutta tarvitaan Simolan mielestä yhä myös ruoantuotantoon. Hän ei oikein lämpene peltojen metsitykselle, vaikka esimerkiksi energiapajulle on povattu valoisia tulevaisuudennäkymiä.

"Peltomaa on arvokas luonnonvara, jonka biologisen rakenteen kehittyminen kestää vuosia. Jo tuotantokyvyn säilyttämisen takia olisi hyväksi, että pelloilla viljeltäisiin edes jotakin."

Tehomaataloudessa piilevät samat vaarat kuin metsätaloudessa. Simola puntaroi, ettei ylilannoitus ole Suomessa vielä niin paha ongelma kuin monessa muussa Euroopan maassa. Luomun laajenemista hän pitää silti erinomaisena asiana.

Markku Tornberg myöntää, että maatalouden ja yleisen maaseutupolitiikan puolella MTK:n ja luonnonsuojelujärjestöjen näkemykset ovat olleet hyvin lähellä toisiaan.

"Luomutuotantoa voisi meidän puolestamme olla niin paljon kuin markkinat kestävät", hän sanoo.

Ravinnontuotannossa ei Suomessa ole oltu omavaraisia enää pitkään aikaan. Simola sanoo, että sen puolesta maataloutta voitaisiin vaikka lisätä, vaikka EU:n puristuksissa tulevaisuus näyttääkin paikoin vaikealta.

Heikki Simola arvioi, että maaseutuelämä antaa viljelijälle kelpo lähtökohdat ymmärtää luonnon prosesseja. Hänen mukaansa taloudellinen ohjaus on silti kaikkialla yhteiskunnassa välttämätöntä, jotta ihmisten asenteet kääntyisivät nopeammin. Luonnonvarojen tehostunut käyttö takaa sen, että ristiriitoja ja jännitteitä syntyy aina. Jopa julkisen hallinnon sisällä kiskotaan venettä usein eri suuntiin.