Pyrkimystä päämäärään
Päämäärä pitää olla, mieluummin useampikin. Eikä päämäärään ole edes pitkä matka: sen kun vain astuu itsensä viereen. Kun sitten katsoo sitä joka entisille sijoille jäi, huomaa, että vanha jo joutikin tekemään uudelle tilaa.
Ihminen on hyvä muuntumaan, muuttumaan ja kaikesta päinvastoin puhutusta huolimatta muutoksiin sekä altis että halukas. Joskus vain uskalluksen puute, saamattomuus ja mukavuudenhalu voivat pistää kieltämään itseltä – ja toisinaan myös muilta – reippaat ratkaisut, ilonkin.
Pelko pois! Muutos on hyväksi. Muuan nainen mietti, ottaisiko kissan vai miehen. Kumpaisellakin on puolensa: kissa on vaivaton, mutta miehellä on helpompi imuroida. Nainen päätyi jälkimmäiseen. Tietääpähän ainakin elävänsä. Marssiminen eteenpäin takaperin voi virkistää kummasti.
En tarkoita, että muutokset elämässä johtuisivat vain vaivaisesta vaihtelunhalusta. Kovin monet, kuka mistäkin syystä, yksinkertaisesti vain joutuvat kovan paikan eteen: on pakko tehdä päätelmiä, uusia suunnitelmia ja aukoa tuntemattomia ovia. Elämme kiivastahtista aikaa, jota arkisellakin tasolla hyvin kuvaa erään helsinkiläissuutarin mainoslause: Pysyvää paikkaa ei kenkään täältä saa. Muutokset ovat siis väistämättömiä, välttämättömiäkin, mutta kukin itse voi vaikuttaa suhtautumistapaansa: lamaantuminen vai loiste.
Tarvitaan raikasta rohkeutta, mutta myös kohtuutta. Eläminen alati ylärekisterissä vie virran verestä. Kohtuuteen liittyy sekin viisaus, että huonotkin juhlat ihminen kestää, kunhan saa pitää arkensa rauhan.
Päämääränä voi olla myös hyväksi ihmiseksi pyrkiminen, se on arvokasta. Irvokasta sen sijaan on, että vain yksi voi olla paras, ainakin näennäisesti. Presidentinvaalien toisen kierroksen alla tulee mieleen, millainen oikeastaan on paras ihminen. Voisiko hän olla maakuntien paras, joka arvovallallaan auttaisi elämänsuonta sykkimään ja säilymään syrjäseuduillakin? Silloin ihmisten ei tarvitsisi jättää kotejaan ja liittyä muuttojonoihin. Kaupunkien parhaana hän huolehtisi, että elämöinti ja ahtaus vähenisivät ainakin pääkaupunkiseudulla. Silloin ihmisten ei tarvitsisi tapella työstä, asunnoista ja leivästä jonoissa.
Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
| Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute
| www.pellervo.fi |