Veljekset tekivät talon ja rupesivat asumaan. Toisin on nyt. Uudet rakennusaineet ovat sellaisia tarkkuustuotteita, ettei hyvän ja terveen kodin pystyttäminen onnistu ilman monipuolista taitoa ja tietoa. Asuminenkaan ei enää ole itsestään selvä asia.

Tampereella on jo jaettu kerrostalon asukkaille ohjeita, miten pitää asua, jotta rakennus säilyisi kunnossa. Ohjeissa ei puhuta ilkivallan ja töhryjen torjunnasta, vaan märkätiloista ja tuuletuksesta. Jatkuvasti lisääntyvät allergiat ja erilaiset ärsytysoireet pakottavat kiinnittämään yhä enemmän huomiota rakentamiseen ja asumiseen.

Ennen vanhaan maaseutuvaltaisessa yhteiskunnassa ihminen oleili työssään ja vapaa-aikanakin paljon ulkona. Nyt vietämme jopa 90 prosenttia ajasta sisätiloissa ja hengitämme sisäilmaa noin 40 kuutiota päivässä. Se on periaatteessa ulkoilmaa, jonka laatua heikentävät mm. rakennuksesta, sen ulkopuolelta ja ihmisestä itsestään peräisin olevat epäpuhtaudet.

Joskus epäpuhtauksien osuus sisäilmassa kasvaa niin suureksi, että viihtyvyys vähenee ja terveys alkaa reistailla. Oireet ja sairaudet ovat jo kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen ongelma. Terveellinen Sisäilma -teoksessa kerrotaan, että kehnosta sisäilmasta aiheutuvien sairauksien hoidosta, työssä poissaoloista ja työtehon laskusta kertyy Suomessa kustannuksia yli neljä miljardia markkaa vuodessa.

Syyllistävää huomiota on julkisuudessa saanut etenkin vanha tuttu home. Koulujen, työpaikkojen ja kotienkin homeongelmat ovat saaneet paljon palstatilaa viime aikoina.

Tutkijat arvelevat, että nykyaikainen rakentaminen ja rakennusmateriaalit antavat paitsi ihmiselle myös homeelle entistä mukavammat oltavat. Nykyaikaisia taloja rakennettaessa

ei aina muisteta kunnon ilmanvaihtoa, ja kun kosteutta alkaa jonnekin kerääntyä, homekin alkaa viihtyä.

Kaikista huonon sisäilman aiheuttamista vaivoista ja rahan menosta ei tosin voida syyttää hometta. Rakentamisessa alettiin ottaa 1970-luvulla käyttöön uusia materiaaleja ja tiiviimpiä lämmön eristeitä energiasäästöjen saavuttamiseksi.

Sisäilman pulmat alkoivat kärjistyä saman tien, kun uusista rakennustarpeista irtosi kaasumaisia ja hiukkasmaisia päästöjä ja ilmanvaihto unohdettiin.

Rakennusmateriaaleista sisäilmaan irtoavia, oireilua ja sairauksia aiheuttavia epäpuhtauksia ovat esimerkiksi formaldehydi, styreeni, ammoniakki, mineraalivillakuidut ja liuotinaineet. Niiden vaikutus ei rajoitu vain ärsytykseen, vaan niillä saattaa olla myös myrkky- tai allergisoiva vaikutus. Ne voivat myös lisätä syöpäriskiä.

Tutkijat korostavat mielellään myös, että tupakointi eli sisätiloissa röyhyttely on yksi pahimmista sisäilman pilaajista. Huoneilman laatua heikentävät myös ilmanvaihtolaitteiden huono hygienia, ihmisen oma toiminta ja maaperän radon.

Jos ilmanvaihto ei ole kunnollinen, rakenteisiin hiipivä kosteus pahentaa tilannetta. Se ei pelkästään yllytä hometta, vaan voi aiheuttaa esimerkiksi betonilattian päällysteissä sisäilmaa pilaavia reaktioita.

Mikrobit pitävät kosteudesta, ja talonrakentamisen tärkein tavoite on pitää kosteus loitolla. Silloin aloitetaan pohjalta.

"Talon tärkein osa on perustus. Sillä on tarkoitus eristää talo maan kosteudesta. Rakennus pitäisi nostaa perustuksella niin korkealle, etteivät valumavedet pääse kostuttamaan sitä", VTT:n erikoistutkija Hannu Viitanen muistuttaa.

Komeimmissa taloissa oli ennen kunnon kivisokkeli, joka teki niistä myös komean näköisiä.

Maaseudulla toinen perinteinen ratkaisu oli Viitasen mukaan ns. maanvarainen multapenkkialapohja, jossa rakennuksen alla oli vain joitakin peruskiviä, seinät ja lattia rakennettiin maan pintaan kiinni. Talon alle jäävä kellarin sisäosa eristettiin maa-aineksella, ettei kylmä tulisi sisään. Tarkoitus oli, ettei talon alle pääse kylmää ilmaa ja lämpö pitäisi maapohjan kuivana.

Vaikeuksia seuraa, jos talon alle pääsee vettä, kuten helposti esimerkiksi Pohjanmaan tulva-alueilla. Vesi pysyy alapohjassa ja alkaa lahottaa lattiaa vähän kerrallaan.

Multapenkkialapohjaa on käytetty etenkin pienehköissä mummon mökeissä. Niiden lahovaurioita korjattaessa on tehty usein se virhe, ettei lahon syytä eli kosteutta ole poistettu maapohjasta. On vain laitettu uutta lattiaa lahonneen tilalle, jolloin entinen tuho jatkuu.

Maanvarainen lattia on pientaloissa yhä yleinen lattiarakenne. "Asukkaat ja rakentajat haluavat lattian sisäpinnan ympäröivän maanpinnan kanssa samalle tasolle asumismukavuuden ja kulkemisen helppouden takia", Viitanen sanoo.

Tällainen mukavuudella perusteltu rakenne on kosteustekniikan kannalta hyvin vaativa, sillä kosteuden eristäminen on vaikeaa. "Ongelmat ovat hieman samanlaiset kuin maanvaraisissa mummon mökeissäkin."

Nykyaikaisen maanvaraisen lattian peruslaatta valetaan maan pinnan alapuolelle, jotta sen päälle mahtuu lämpöeristettä ja lattialaatta pinnoituksineen. Laatan ulkoreunoille tehdään usein valesokkeli eristämään rakenne maasta ja roiskevedestä.

Kun laatta reunoineen varmuuden vuoksi vielä pietään, syntyy tiivis allas. Se pitää ulkopuoliset vedet joten kuten loitolla, muttei päästä pois sinne kertynyttä kosteutta. Sitä voi kertyä kondensoitumalla, pienistä putkivuodoista, mutta ajan mittaan myös maasta. Silloin käynnistyy samanlainen prosessi kuin mummonmökissä ja asukkaat alkavat ihmetellä, miksi sisällä haisee kuin homeelta. Tiiviiden rakenteiden alta on kuitenkin hankalampi etsiä homeen syntysijoja kuin entisaikojen mökkien perustuksista.

"Alta auki oleva ns. ryömintätilainen lattiarakenne on helpompi huoltaa", Viitanen toteaa. Nykyisin rakennusten pitää olla entistä paremmin energiaa säästäviä, ja kaikki rakennusvaiheet halutaan optimoida kustannuksiltaan. Samalla myöhemmät korjaukset käyvät kalliimmiksi.

Uusissa kosteusmääräyksissä otetaan tavallaan askel taaksepäin sikäli, että talot pitäisi nostaa perustuksilla selvästi ylös maanpinnasta. Maanvaraisissa lattioissa lämmön eristeet tulisi sijoittaa peruslaatan alle, ei sen päälle. Suunnittelijat arvelevat kuitenkin, että maan pinnasta irti olevia, portaallisia taloja ei juuri kukaan halua ostaa. Näyttää siltä, että talon hankkijan pitää valita mukavuuden ja homeriskin välillä.

Perustuksen lisäksi kosteusongelmia voivat tuottaa julkisivut: katto, märkätilat ja huono ilmanvaihto. Aukealla paikalla tuuli voi tuoda vettä seinän sisään, jos pienikin rako löytyy. Hyvässä talossa ikkunapeltien tulee olla ulospäin kallellaan niin, että vesi valuu kunnolla pois.

"Jostakin syystä Suomessa tehdään vaakasuoria pellityksiä", Viitanen ihmettelee.

Joskus talosta puuttuvat räystäskourutkin. Silloin vesi valuu pitkin ulkoseinää ja lisää sokkelin vesirasitusta. Sadevedet pitäisi Viitasen mukaan johtaa erilliseen vedenkeruujärjestelmään, ei koskaan taloa ympäröivään salaojitukseen. Siellä vesi täyttää putket ja kostuttaa maan.

Kattojen läpivientisaumausten pitää olla tiiviit. Jos talossa on uuneja, niihin on hyvä laittaa tulta silloin tällöin. Se kuivaa hormit, joiden sisällä sadevesi valuu alas ja kostuttaa hormin lisäksi vähän kerrassaan rakenteitakin.

Viitasen mielestä hormin päälle on syytä asentaa piipunhattu. Se torjuu sadevettä, ja hormi myös vetää paremmin.

Pesutiloissa hankalia ovat muovimattojen saumaukset ja lattiakaivojen liitokset. Jos putkiliitokset eivät ole aivan kohdallaan, niistä vuotaa vettä rakenteisiin, kun putkiin ryntää paljon vettä. Kosteutta karttuu vain vähän kerrallaan mutta vahinkoa syntyy varmasti, vaikkakin hitaasti. Tavallinen lateksimaali ei käy pesutilojen maaliksi. Niissä ja keittiössä on käytettävä kosteutta kestäviä maaleja.

Rakenteiden kosteutta voidaan vähentää hyvällä ilmanvaihdolla. Nykyaikaiset lämmöneristeet ovat tiiviimpiä kuin aikaisemmat, joten kosteuden kuivuminen on niissä hitaampaa. Talon vaipasta voidaan tehdä hyvin tiivis, energiaa säästävä ja silloin tarvitaan tehokasta, koneellista ilmanvaihtoa. Aikaisemmin rakenteet eivät olleet yhtä tiiviitä, ja tuuli saattoi puhaltaa kosteuden pois.

Hannu Viitanen painottaa, että homevaurion korjaamisessa pitää ottaa huomioon homeen laatu ja ongelmien laajuus. Pienet homepilkut yhdessä laudassa eivät haittaa. Ne lähtevät kostealla pyyhkeellä tai harjaamalla. Vian etsintään kannattaa lähteä, jos homeen haju tuntuu. Nuuhkimalla pääsee aika pitkälle, sillä nenä on melko tarkka mittari.

Homeen suoraan paljastavaa tarkkaa mittalaitetta ei toistaiseksi ole. Homeen haistavia koiria on kyllä kehitetty ja jo käytettykin. Tulokset ovat tosin olleet vaihtelevia.

Kosteuden ja homeen jäljille pyritään esimerkiksi puun kosteusmittareilla. Niissä on pitkiä antureita, jotka ujutetaan epäilyttäviin paikkoihin pienistä poratuista rei’istä. Mittari ilmoittaa vain kosteuden, muttei sitä, onko jossakin hometta.

"Mittari ei ratkaise, vaan sen käyttäjän kokemus", Viitanen korostaa. Hyvä asiantuntija osaa päätellä riskikohdat, kun hän on saanut perehtyä rakennuksen piirustuksiin ja rakenteisiin.

Viitasen mukaan pätevää mittamiestä ja kuntoarvion tekijää ei niin vain löydäkään.

Laman aikana moni rakennusalan ihmiset alkoivat opiskella kuntoarvioiden tekoa ja perustivat yrityksiä sitä varten. Nyt parhaimmat ammattimiehet saattavat olla jälleen rakennustöissä, ja kuntoarvioiden tekoon jääneet voivat olla hyvinkin kirjavaa joukkoa. Mittaajien taustoista ja kokemuksesta kannattaa ottaa selvää.

Vian etsinnässä ja korjaamisessa pitää edetä varoen. Viitanen tietää, että joskus on jo tutkimusvaiheessa rikottu rakenteita liikaa, vaikka pienet reiät olisivat riittäneet. Tarvitaan myös malttia selvittää koko ongelman laajuus ja tehdä yksityiskohtainen, pätevään tutkintaan