Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

HELMIKUU 21 | 2 | 2002

Kiinaa Pilvistä Etelään

Kun kuuromykkä poika dalilaisessa puistokahvilassa tulee pöytään, tarttuu muitta mutkitta kameraamme ja alkaa kuvata meitä, jotakin lounaisen Kiinan hengestä on läsnä. Yunnanissa elämä tapahtuu kaduilla, ja niillä on sijaa kaikille. Myös entistä useampi turisti on löytänyt Kiinan merkillisimmän maakunnan.

Hevosmieheen törmäsimme, kun olimme kierrelleet Dalia muutaman päivän. Emme oikeastaan koskaan päässeet selville hänen nimestään, vaikka hän jopa kirjoitti sen paperille, tosin kiinalaisin kirjoitusmerkein. Tapasimme hänet pari kertaa, samoilla kulmilla kuin kuuromykän pojankin, ja koska hän ei mitenkään tyrkyttänyt palveluksiaan, lopulta menimme halpaan ja ostimme ratsastusretken kaupungin vierellä olevalle temppelivuorelle.

Halpa ja hintansa väärti se tosiaan oli; kaksi hevosta, Hevosmies ja apupoika lähtivät päivän reissulle noin sadalla Suomen markalla. Hevosmies viljeli muutaman hehtaarin maatilaa, maissia lähinnä, ja hänellä oli osuus yrityksessä, joka ratsastusmatkojen lisäksi vei turisteja kalaan läheiselle Erhai-järvelle. Hän oli toimen mies, ehkä siksikin, että halusi kaksi tytärtään Yunnanin yliopistoon Kunmingiin. Kiinalaisessa sosialismissa siihen eivät riittäneet pelkästään tyttärien lahjat. Piti olla myös rahaa, hyvin paljon rahaa. Lahjoja tyttärillä oli jos isäänsä tulivat; Hevosmies oli oppinut kohtuullisen englanninkielen taitonsakin omin päin.

No hyvä, onhan sitä ennenkin kirkkoon hevosella menty, vanha suomalainen tapa, joten kaupat syntyivät. Hevoset olivat pieniä, jänteviä ja hetkin kiukkuisen itsepäisiä. Nousu vuorelle kesti reilut kolme tuntia, ja alastulo hiukan mutta onneksi vain hiukan enemmän. Köysiratakin temppeliin oli tarjolla, mutta sellaisella voi ajella Pyhätunturillakin.

Voi olla, että vuoren rinne ei noussut aivan 45 asteen kulmassa. Ehkä olisi liioiteltua väittää, että minkäänlaista polkua ei ollut; ainakin hevoset näyttivät tuntevan tien. Ehkä jonkinlaista risusavottaa oli puuhattu siihen aikaan, kun Mao kulttuurivallankumousta teki, ja tuskinpa vain siinä hautausmaalla puolivälissä rinnettä lepäsi uhkarohkeita länsituristeja, vaikka se kieltämättä kävi mielessä. Eikä se rotko, joka aina hetkin ilmestyi polun oikealle puolelle, varmaan ollut aivan kahtasataa metriä, ja sitä paitsi onhan ratsastajalla pudotessaan aina mahdollisuus kierähtää pehmeästi hevosensa päälle.

Hiukan kolkolta siis hetkittäin tuntui, mutta olihan hevosella suitset. Kun vasemmasta nykäisi, jo seuraavan kivilohkareen ja pusikon jälkeen hevonen kääntyi vasemmalle, ihan niin kuin hevoset muuallakin maailmassa tapaavat kääntyä. Sitä paitsi Hevosmies ja hänen apupoikansa olivat valppaita, vähän kuin autokoulun opettajia, jotka huolehtivat, että kokelas ei aja rekan alle.

Joten lopulta tuntui, että juuri tämä on keski-ikäiselle sopiva extreme-laji, tässä sen kummempaa benji-hyppyä tai kalliokiipeilyä tarvita. Matka oli siis hirveä, raskas ja unohtumaton, ja tekisimme sen milloin tahansa uudelleen.

Yunnanin maakunnassa puhutaan paljon ekoturismista, ja ehkä se on tällaista. Maakunnan pääkaupunki, Kunming, on jo siitä pelistä pois, ja poissa myös kulttuurimatkailun pelistä. Kunmingissa kannattaa vierailla lähiaikoina, jos haluaa nähdä häivähdyksen siitä, minkälainen kaupunki oli silloin, kun se vielä oli itsensä näköinen.

Ennen pitkää tämä miljoonakaupunki todennäköisesti on kadottanut tyystin oman leimansa ja muuttunut samanlaiseksi aasialais-länsimaiseksi teräksestä ja lasista tehdyksi liikekeskukseksi, jonkalaisia voi nähdä kaikkialla. Silloin se on ehkä entistä parempi paikka käydä ostoksilla, ja sen asukkaiden elämä on monella tavalla helpottunut, mutta vaikka mukavuuksilla on puolensa, on niillä myös hintansa. Jostakin syystä hinta on usein yhdenmukaisuus ja mielikuvituksettomuus.

Maakunnan pääkaupunki on kuitenkin luontevin paikka aloittaa matka Yunnaniin, Kiinan omalaatuisimpaan maakuntaan, jonka nimi suomeksi on Pilvistä Etelään. Sitä paitsi Kunmingiin pääsee nykyisin entistä helpommin.

Ei niinkään kauan sitten Yunnan oli luonnon eristämä provinssi, mutta sen rikkaudet houkuttelivat. Ranskalaiset rakensivat Hanoista, Vietnamista, rautatietä Kunmingiin ja pääsivät perille 12 vuodessa, vuonna 1910. Japanin sodan aikaista kuuluisaa Burman tietä kaivoi 160 000 kiinalaista melkein paljain käsin vuodet 1937–38. Nykyisin Helsingistä pääsee Pekingiin ja Hongkongiin muutamassa tunnissa, ja molemmista kaupungeista voi ottaa jatkolennon Pilvistä Etelään.

Sen jälkeen pärjää paikallisilla busseilla. Niiden ikkunoista näkee, miten maaseudulla jokainen vapaa neliömetri on viljelty. Aluksi voi lähteä Daliin.

Dali on Naxi-heimon kaupunki ja turismin kaupunki: sen vanha osa on ainutlaatuinen. Nykyisin Kiinan hallitus haluaa korostaa vähemmistökansallisuuksien oikeuksia. Värikkäästi pukeutuneet ihmiset, erilaiset perinnefestivaalit ja julkiset häät ja hautajaiset ruokkivat myös matkailua.

Aivan entisellään naxitkaan eivät enää ole. Heidät on aina tunnettu naisvaltaisesta elämänmenostaan: naiset valitsevat itselleen miehen, tai miehiä, jotka päivisin tekevät töitä äitiensä kotona ja tulevat yöksi vaimonsa luokse. Eron tullessa mies menettää oikeutensa ja velvollisuutensa. Nykyään parisuhteet eivät ole enää yhtä joustavia. Vain jotkut sirpaleheimot noudattavat yhä perinteitä.

Maineikkaimpaan Naxi-kulttuurin museoon täytyy jatkaa bussilla. Matka Lijiangin kaupunkiin kestää kolmisen tuntia, ja vanhan kaupungin kanavien ja kujien keskeltä löytyy herra Xuan Ken koti, josta isäntä on tehnyt Naxi-kulttuurin museon. Xuan on saanut osansa Kiinan historiasta; Maon varhaisten kampanjoiden jälkeen hän vietti vuosikausia työleirillä. Nyt hän kampanjoi itse perinnemusiikin puolesta karaoken latistavuutta vastaan. Museosta löytyy muiden soittopelien lisäksi alkuperäinen persialainen luuttu, jonkalaisella heimo on soittanut omaa musiikkiaan vuosisatoja.

Silmiinpistävintä Dalissa ja ennen kaikkea Lijiangissa on kuitenkin vanhan kaupungin arkkitehtuuri. Kaartuvakattoiset perikiinalaiset rakennukset kohoavat rinteillä hylly hyllyltä. Niiden pihaporttien taakse kätkeytyvät pienet viihtyisät puutarhat: kukkivia köynnöksiä, subtropiikin puita ja pensaita, riveittäin viherkasveja suurissa saviruukuissaan.

Luonto rehevöi: koskaan ei ole läkähdyttävän kuuma ja toisaalta teepaitasillaan tarkenee talvellakin, vaikka Yunnanin maakunta onkin noin kaksi kilometriä merenpinnan yläpuolella. Sadettakin saadaan sopivasti, mikä osaltaan tekee maakunnasta myös puutarhaihmisten matkailukohteen; kamelia, atsalea, magnolia, monenlaiset ruusut, liljat and orkideat ovat täällä luonnonkasveja.

Kasveja kannattaa lähteä katsomaan Yunnanin kauneimmille kulmille. Ehkä sata miljoonaa vuotta sitten Jangtse-joki puski itsensä läpi kahden vuoren välissä olevasta solasta, ja niin syntyi Tiikerinloikan Rotkoksi kutsuttu paikka. Turistibussit vievät matkailijoita vuoristoon niin kauaksi kuin asvaltoitua tietä riittää. Jotkut jatkavat edemmäksi jalkavoimin, patikoimalla. Moni paikka maailmassa markkinoi itseään Sangri La'na, maanpäällisenä paratiisina. Yunnanin ylängöt ja vuoriseudut tavoittavat idean siinä määrin kuin se yleensä mahdollista on.

*Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
*
Kuva: Jarmo Uusi-Rintakoski
*Sähköposti: anna-liisa.huhtala-fiskars@pellervo.fi

Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |