Puulämmitys on monessa, varsinkin sähkölämmitystalossa kakkosvaihtoehto; puulla lämmitetään tunnelman ja sähkölaskun pienennyksen vuoksi. Suomalaisissa kodeissa poltetaan vuodessa viisi ja puoli miljoonaa kuutiota puuta.

Syystalven myrskysäillä se taas huomattiin: tulisijalla varustettu talo ei käy asuinkelvottomaksi pitkänkään sähkökatkon sattuessa, vielä parempi, jos asunnossa on myös puuhella: lämmintä ruokaakin järjestyy.

Puulämmitys ei edistä kasvihuoneilmiötä eikä oikein käytettynä muutakaan luonnon turmelusta, sillä kun puu palaa, siitä vapautuu vain saman verran hiilidioksidia kuin jos se lahoaa metsässä. Haitalliset pienhiukkaspäästöt pysyvät kurissa, kun liekki saa tarpeeksi happea: sytytetään pienillä puilla, eikä isojakaan halkoja survota tulipesän täydeltä. Puulämmitys tarjoaa myös hyötyliikuntaa, vallankin jos pilkkeet tekee itse.

Puuhella palvelee

Sähkökatkoksen sattuessa Suihkot eivät jää päiväkahvitta. Päin vastoin: Pekka Suihko on joskus soittanut sellaisen sattuessa naapuriinkin, että tuokaapa vain pannu meidän hellalle kiehumaan!

Leena Suihko on ikänsä tehnyt ruokaa puuhellalla – ja tekee vieläkin. Ilomantsin Sonkajan kylälle aikoinaan miehensä Pekan kotitaloon miniäksi tullut Leena tykkää vieläkin kokata monen kattilan ruokalajit perinteisesti puuhellalla. "Vaikka onhan tuo sähköhella kyllä sukkela. Mutta jos teen enemmän ruokaa tai pitkän haudutusajan vaativia keittoja, lämmitän aina puuhellan. Ja jos on viluinen olo, se antaa niin mukavan lämmön nopsasti."

"Keitän puuhellalla myös sienet ja mehutan marjat. Olen kyllä pikkuisen suunnitellut sitäkin, että muurauttaisimme niitä varten yhden hellan ulos, kun loppukesästä tulee niin kuuma mehuja keitellessä, sillä tämä keittiö on etelän puolella."

Suihkot ovat kerenneet välillä asua Ruotsissakin kymmenkunta vuotta, ja kun sieltä palattiin 80-luvun alussa, talo oli ehtinyt yksinänsä rapistua. Silti Leena ei halunnut luopua puuhellastaan, vaan remontin yhteydessä entisten metalliosien ympärille tehtiin uudet muuraukset. Samalla tehtiin yläpuolelle peltinen kupu, joka muistuttaa vanhojen tupien muurattuja esikuviaan. Leena säilyttää kattilankannet ja pannunaluset kauniisti jo Carl Larssonin maalauksista tuttuun tyyliin kuvun reunuksella.

Samassa votakassa keittiöstä meinasi lähteä vanha kippimallinen puulaatikko. "Enhän minä sitä voinut pois antaa! Se on kätevä ja hyvä, puusepän tekemä."

Leena tekee hellalla vieläkin vanhanajan piimävelliä. Ruisjauhoista keitetään löysä puuro, johon tunnin haudutuksen päätteeksi lisätään kokkelipiimän kokkareet ja kiehautetaan sekä höystetään voilla, kermalla ja suolalla. Tätä Leena muistaa syöneensä jo kotona Iisalmessa mummon laittamana, ja myös ilomantsilaissyntyinen Pekka tuntee ruuan ja tykkää.

Kamarin ja olohuoneen puolellakin vanhat pystyuunit lämmitetään edelleen pakkaskaudella joka päivä. Ja hyvin ne lämpöä antavatkin.

Mummon sultsinan kuoret

Suihkojen lapset ovat jo omillaan, osa jäi Ruotsiinkin, eikä eläkeläisiä enää mikään pakko pidättele maalla. "On meillä asunto kirkollakin, rivitalossa. Mutta ei sinne ole vielä tarvinnut lähteä. Tässä kävi yksi melkein kahdeksankymppinen tuttava, joka sanoi, että kyllä siellä kirkolla on ikävää, kun ei voi muuta tehdä kuin ikkunasta ulos katsella."

Pekka on jo aikoja sitten tehnyt omasta metsästä polttopuita monen vuoden tarpeiksi. Vieläkin on pinoja kuivumassa pressun alla, ja kun liiteriin tulee tilaa, ne siirretään sinne. "Lapset ovat kesälomalla porukalla ottaneet niitä liiteriin."

Hellan leivinuunia Suihkoilla lämmitetään lähinnä lämmityksen vuoksi, sillä uuni ei ole kovin hyväpaistoinen eikä kahden hengen taloudessa leipääkään niin paljon kulu. "Mutta kun lapset oli pieniä, paistoin minä leivätkin. Nykyään tulee tehtyä peruna- ja kalakukkoa sekä kukkosia." Kukkosia syntyy sämpylänleivonnan sivutuotteena: pellille nostettu ja kohotettu sämpylä painetaan litteäksi ja täytetään riisipuurolla ennen uuniin panoa.

Kun Leena Suihko on ruuanlaittopuuhissa paistamassa kunnon jauhelihapihvejä valurautapannulla, keittiössä piipahtaa myös poika Pertti, joka on talvilomallaan käymässä. Hän muistaa hyvin, kuinka mummo joka sunnuntai paistoi sultsinoita. "Sitä katsottiin tarkkana vieressä."

Sultsinan kuoret paistetaan suoraan hellan levyllä, oikeastaan ohuiksi kaulitut ruistaikinalevyt vain käytetään hellalla. Sitten ne täytetään löysällä ruispuurolla. Herkku on mahtava, ja on hauska huomata myös, kuinka paljon sillä on paljon yhteistä intialaisten jokapäiväisen chapati-leivän tai jopa länsimaissakin suositun meksikolaisen tortillan kanssa. Missä tuli, siellä koti. Missä koti, siellä leipä.

Oma kaukolämpölaitos

Ari Vaittinen muuttaa perheensä kanssa uuteen kotiin, entisen viereen rakennettuun toukokuussa. Uudestakin timpuri lähti jo helmikuun alussa, mutta pientä sipistelyä aikoo isäntä itse tehdä. Metsätilan päärakennukseen Rääkkylän Jaaman kylälle tuli ilman muuta puulämmitys.

Vaittisten mallissa vesikiertoisen keskuslämmityksen kattila on sijoitettu entisestä navetasta tehtyyn huoltorakennukseen. Maan alla kulkeva putki vie lämmintä vettä 28 metrin matkan itse taloon. "Tuleehan siinä lämpöhävikkiä ehkä noin yhden halkomotin verran vuodessa, mutta tykkäsimme, että on mukava saada tämmöinen tekninen tila erilleen asuintiloista. Ja onhan se turvallisuustekijäkin."

"Sitä paitsi tästä tuli samalla tämmöinen isännän yksiö," Ari Vaittinen esittelee. Pannunhuoneen yhteydessä on myös suihku ja työvaatteiden pesu- ja kuivauspaikat. "Kun lokakuisena aamuna rätkii räntää, minä tulen tänne ja vedän lämpimät ja kuivat kamppeet ennen metsään lähtöä niskaan. Vaikka jo puolen tunnin päästä olenkin metsässä ihan märkä, ei se haittaa, mutta aamusella nihkeiden kamppeiden kanssa taisteleminen ei ole mistään kotoisin. Illalla voin käydä tässä suihkussa ja pistää likaiset vehkeet pesukoneeseen."

Puulämmitys vaatii viitseliäisyyttä, vallankin jos myös käyttövesi lämpiää myös puulla. Vaittisillakin Arin on vähintään kerran päivässä heitettävä pari pesällistä keskuslämmityskattilan kitaan, pakkasella aamuin illoin. "Mutta saa palkkansakin. Olen laskeskellut, että vähintään 500 markkaa kuukaudessa tässä tienaa omalla työllä."

Vaittisen Ari tekee pilkkeitä myös muille. "Olen käynyt polttopuukauppaa seitsemisen vuotta, viimeiset kolme, neljä vuotta kysyntä on kasvanut koko ajan."

Koko lämmitysjärjestelmä maksoi piipun muuraustöineen, kattiloineen, lämpöputkineen päivineen 80–90 tuhatta markkaa. Talossa on myös leivinuuni ja takka.

Sähkökatkon varalta joudutaan silti Vaittisillakin olemaan valppaana. Lämmitysjärjestelmä, eritoten sen kiertovesipumppu, toimii sähköllä. Jos sähkön saanti keskeytyy, vesi voi kuumentua kattilassa liikaa. Vaittisen Ari saakin automaattisen ilmoituksen matkapuhelimeen, kun sähköt menevät poikki. Silloin talonmiestä taas viedään.

Pihassa sahatut uunikivet

Missä tuli, siellä kahvi. Pihlajavaaran entisen koulun entisen keittolan kuusikymmenlukulaisella Tarkkuus-merkkisellä puuliedellä kiehuu espresso. Martti Honkasen ja Pirkko Lempisen seitsemänhenkisessä huushollissa kaikki kokoontuvat illan mittaan keittiöön, jonka hellassa palaa melkein ikuinen tuli. Lapset tekevät läksynsäkin keittiön pöydän ääressä, vaikka koulupöytiä ei talosta puutu.

Martti Honkanen tekee tutkimushommiaan paljon kotosalla, niinpä hän joutaa ja joutuu myös lämmittämään. 350 neliötä pidetään lämpimänä pääasiassa puun voimalla.

Juuan Pihlajavaaran kansakoulu rakennettiin vuonna 1936. Aluksi lämmitettiin pönttöuuneilla, mutta niiden lämmitysteho osoittautui riittämättömäksi: pakkaspäivinä oppilaat istuivat pulpeteissaan talvipompat päällä. Niinpä 50-luvulla vaihdettiin järeämpään eli oman kunnan vuolukiveen.

Paikkakunnalla ei tuohon aikaan ollut vuolukiviteollisuutta. Entiset olivat lopettaneet ja uudet eivät olleet vielä aloittaneet. Kansa kävi itse irrottelemassa kivenkimpaleita louhokselta, josta sahattiin sopivia uunikiviä rakennuskohteen pihassa. Vieläkin Pirkon ja Martin pihan ojista löytyy sahausjätettä.

Tämän talon uunit on muurattu tukevan luonnonkiviperustuksen päälle. Se ulottuu routarajan alapuolelle. Suurin, salin uuni, on kaksi ja puoli metriä korkea, metri viisitoista leveä ja 80 senttiä syvä. Painoa on vain arvailtu, mutta paljon se varmasti on.

Nykyään enemmistö tykkää, että vuolukiven pinta näkyy. 50-luvulla sitä hävettiin. Pihlajavaaran koulunkin tuliterät vuolukiviuunit maalattiin vaaleiksi. Maalin koostumuksesta ei ole enää tietoa.

Tänä talvena Pohjois-Karjalassa on pitänyt niin ravakoita pakkasia, että uuneja on saanut lämmittää tosissaan. "Jos pakkasta on yli kymmenen astetta, lämmitämme päivittäin, jos alle, joka toinen päivä riittää. Niin täällä säilyy 18 asteen lämpö, joka joskus aamulla saattaa olla 17," selvittää Martti.

Kylmyyttä Pirkon ja Martin poppoo ei ainakaan tunnusta valittavansa, eikäpä vieraankaan nahkaan järeä hirsitalo holotnalta tunnu. "Lapset kyllä haaveilevat keskuslämmitystalosta, vaikka ovatkin tottuneet tähän jo pienestä", Martti paljastaa, "mutta pääasia, että kukat viihtyy. Ja kyllä ne viihtyvätkin. Salissa on kuusikymmentä eri kasvilajia, monet mukavan vanhanaikaisia ja erikoisen hyvin talon tunnelmaan sopivia: peikonlehtiä, eri fiikuslajeja sekä muutamia palmuja.

Uunit kuin kotieläin

"Tämä on nyt kymmenes talvi. Olemme sairastaneet näinä vuosina paljon vähemmän kuin rivitalossa Outokummussa", sanoo Pirkko. Ennen kuin esikoinen Max meni kouluun, perhe saattoi viettää talvisin paljon aikaa Helsingissä, missä Martti kulki usein työkeikoilla. Nykyään Pihlajavaarassa eletään tiiviisti talvetkin.

Vilukissan olo saattaa iskeä illalla, mutta silloin voi mennä lämpimään kylpyyn tai uunin kupeeseen. Kylpyhuoneeseen, joka tehtiin alakoulun opettajan keittiöön, on jätetty puuhella. Jos sähkön saanti keskeytyisi, vedet voisi lämmittää liedellä. "Talvella pihasauna ei juuri kiinnosta, tässä saa puuhata näiden lämmitysasioiden kanssa ihan tarpeeksi muutenkin. Mutta ainahan voi panna vaatetta päälle," Pirkko muistuttaa.

Lempisen – Honkasen perheessä käyttövesi lämpiää sähköllä, mutta asumiskustannukset pysyvät silti erittäin kohtuullisina. Martti on laskenut kaiken tarkkaan. "Se, mikä muualla olisi yhtiövastike, eli lämpö, sähkö, vesi ja jätevesi, kiinteistövero sekä kadun kunnossapito, auraus maksavat yhteensä tuhat markkaa kuukaudessa. Jos tämä talo lämpiäisi sähköllä, meillä menisi varmaan kaksi, kolme tuhatta markkaa enemmän."

Sekä Pirkolla että Martilla on kokemusta lämmitysurakoista, sillä kun lapset olivat pienempiä, Pirkko oli kotona. Nyt Pirkko käy musiikinopettajan toimessaan parinkymmenen kilometrin päässä Poikolan koululla ja kun ope ehtii kotiin, päivän lämmitystupru on jo takanapäin.

Puulämmitys sitoo. "Enemmän se sitoo kuin kissa, mutta vähän vähemmän kuin lehmä. Muutenkin uuni on kuin kotieläin. Sen äänistä kuulee, vaikka ei kuuntelekaan aktiivisesti, joko peltiä pitää mennä pienentämään tai jos tuli ei olekaan syttynyt," Pirkko sanoo.

"Kun huhtikuuhun päästään, ollaan tosi iloisia. Pitkät pakkaset koettelevat hermoja. Mutta tämähän on elämäntapavalinta. Olisi tästä jo kymmenessä vuodessa luopunut, jos muuta haluaisi," Pirkko ja Martti nyökyttelevät yksissä tuumin.