Kodin Pellervo

Vai on elämä kyliltä kuolemassa

Kuka keksi, ettei maaseudulla ole enää elämää - ainakin paikka paikoin on. Riistaveden Vehkalammilla on eläviä merkkejä siitä, että syrjemmälläkin asutaan ja lujasti. Sen saavat aikaan ihmiset, jotka haluavat perustaa kotinsa maaseudulle ja asettua sinne pysyvästi. Vaikka työt olisivat taajamissa.

Meno on aika vilkasta Aarnin talon pihalla iltapäivällä, kun kello painuu kohti neljää. Perhepäivähoitaja Tuija Vehviläinen paimentaa kuuden lapsen katrasta. Tiina (8), Teemu (7), Tero (3), Toni (1,5), Lotta (6) ja Aapo (3) ovat keksineet pyykkinarun luota parhaan paikan harjoitella Tarzan-hyppyjä.

Kolmevuotias Tero valittaa pahaa makua suussaan ja malttaa välillä pysähtyä sylkemään karvasta makua ulos. Tuija utelee, mitä poika on mahtanut suuhunsa pistää. "Kuusta", Tero vastaa mutta menee jo menojaan. Täytyyhän jokaisen oppia tietämään, miltä pihakuusi maistuu.

Lumessa hyppiminen on lasten mielestä mukavinta pihaleikeissä. Tiina ja Lotta esittelevät lumesta rakennettua kotia: "Tässä on sohva ja olohuone, keittiö ja vessa. Minä istun nyt vessassa." Aapokin tulee sisälle leikkikotiin. "Se istuu lavuaarissa", Lotta tietää.

Talon taakse on jäädytetty luistelupaikka. Tero rientää hakemaan hokkareitaan, koska haluaa esitellä vasta opittua taitoa: pystyssäpysymistä. Potkut ovat pontevia ja luistelu onnistuu hienosti pienten pyllähdysten välillä.

Harjaantuneempi luistelun alalla on isoveli Teemu. Hän käy jo isän kanssa jääkiekkoharjoituksissa ja sängyn vieressä seinällä on Suomi-pelipaita, jossa on Jari Kurrin nimikirjoitus.

Talvinen temmellys lähenee siltä päivältä loppuaan, kun Lottaa ja Aapoa tullaan hakemaan kotiin. Kohta palaavat töistään myös Tiinan, Teemun, Teron ja Tonin äiti ja isä, Arja ja Vesa Aarni. Tuija Vehviläinen valmistautuu myös kotiinlähtöön, tallomaan parin kilometrin matkan kylätietä.

Tämä arkinen iltapäivä tapahtui Pohjois-Savossa Riistavedellä, Vehkalammin kylässä. Riistavesi kuuluu nykyisin Kuopion kaupunkiin, mutta puhdasta maaseutua se silti on. Ellette usko, niin menkää katsomaan.

Hyörinän keskellä, ennen päivähoitajan lähtöä ehditään vaihtaa pari sanaa siitä, onko tämä maaseudun kulmakunta kuolemassa. Ei, jos se näistä ihmisistä on kiinni.

Tornio, Kuopio ja Riistavesi
Arja ja Vesa Aarni ovat asuneet Riistaveden Vehkalammilla vuodesta 1992. Perhe muutti omaan taloon, kun neljästä lapsesta vanhin, Tiina oli noin puolitoistavuotias. Kolme nuorimmaista ovat syntyneet Vehkalammilla.

Yhteinen koti oli perustettu jo aikaisemmin Kuopioon, Jynkän kaupunginosaan. Nuoren perheen maallemuutto ei ollut perinteinen paluu juurille, sillä Arja ja Vesa ovat molemmat syntyisin Torniosta.

"Etsiskelimme tonttia noin 40 kilometrin säteeltä Kuopiosta. Tämä löytyi lehti-ilmoituksen perusteella", Vesa kertoo. Arja nauraa, että ensimmäinen tontin katselmus meni tosin poskelleen, kun ostajaehdokkaat menivät vahingossa väärään paikkaan. Lopulta oikea mäennyppylä löytyi, ja siellä Aarnit ovat nyt asuneet kohta kymmenen vuotta.

"Ajattelimme tonttia aluksi myös Jynkästä, mutta kun sitä ei Kuopion kaupungilta järjestynyt, ryhdyimme katselemaan muualta."

Mikä mahtoi tuoda torniolaisen nuoren parin alun perin Savon sydämeen?

Arjan toi opiskelu. Torniosta katsottuna lähin oppilaitos, jossa pystyi opiskelemaan siivousteknikoksi oli Suonenjoella. Työpaikka löytyi heti opiskelun jälkeen Kuopiosta. Lopun tiedämmekin: Vesan veti Savoon tietysti Arja.

Arja työskentelee edelleen samassa työpaikassa, palvelupäällikkönä kansainvälistyneessä siivous- ja kiinteistöpalvelufirmassa ISS:ssä. Vesa on opiskellut ensin metsäkoneen kuljettajaksi, sitten metsäkoneasentajaksi ja myöhemmin insinööriksi. Nykyisin hän on tuotekehitystehtävissä sylintereitä valmistavassa Hydroline Oy:ssä Siilinjärven Vuorelassa.

Tulimme tänne jäädäksemme
Siitä kun Aarnit ostivat tonttinsa Riistavedeltä kului vuosi, kun omaan hirsitaloon muutettiin. "Talvi ensin suunniteltiin, sitten rakennettiin ja vähän ennen joulua 1992 päästiin muuttamaan", Vesa kertoo.

Aarnit eivät välitä todistella, että talo olisi ollut "viittä vaille valmis", kun kimpsut ja kampsut sinne tuotiin. "Se oli tosiaankin keskeneräinen. Hyvä että lattia ja seinät olivat paikallaan", Arja muistaa. Vesa tähdentää, että uudenvuodenaattona sauna oli kuitenkin kylvettävässä kunnossa.

Talo valmistui sitä mukaa kuin isäntä veljensä kanssa ennätti rakentaa. Nyt, kun perheen koko on kaksinkertaistunut muuttovuodesta, Vesa puhuu jo laajentamisesta.

Työmaalla asumiseen oli samat syyt kuin useimmilla nuorilla perheillä, kun he rakentavat ensimmäistä omaa kotia: yhtä aikaa ei kannata maksaa vuokraa ja talolainoja.

"Yläkerran makuuhuoneisiin mentiin aluksi tikkaita pitkin, monesti lapsi sylissä. Siinä oppivat myös lapset kiipeilemään. Neuvolassakin sanoivat, että motoriikka on hyvin kehittynyt", Arja nauraa.

Onko poismuutto käynyt mielessä?

"Meillä on sellainen suunnitelma, että kaupunkiin muutetaan. Ehkä 20:n tai 30 vuoden kuluttua. Teemu-poika on jo varannut tätä paikkaa itselleen", Vesa virkkaa.

Pitkä matka on suhteellista
Aarnit ovat molemmat päivätöissä ja työmatka onnistuvat samalla autolla. Vesan työpaikalle Vuorelaan kuluu aikaa vajaa puoli tuntia, Arja ajaa Kuopion keskustaan reilussa puolessa tunnissa.

"Työkaverit ihmettelevät joskus matkan pituutta. Suunnilleen sama aika menee, jos joutuisi ajamaan ruuhkaisen kaupungin läpi laidalta toiselle. Ainoa ero on, että täältä pääsee vain omalla autolla. Julkisia kulkuyhteyksiä ei ole", Arja sanoo.

Vaikka Aarnit ovat alkujaan kaupunkilaisia, he ovat oppineet käsittelemään aikaa pohjoisen mitoilla. Esimerkiksi Muoniossa asuville sukulaisille pari-kolmekymmentä kilometriä on hyvin lyhyt matka. Kun Lapissa tarvitset keskussairaalan palveluja, matkaa voi karttua 400 kilometriä.

Moni muu on tehnyt asumisen suhteen samanlaisen ratkaisun kuin Aarnit. Aamulla ja illalla Joensuu-Kuopio-tiellä riittää kulkijoita. Töissä käydään myös saman kylätien varrelta.

Arja on tiehoitokunnan sihteeri ja on laskenut, että Vehkalammentien varrella asutaan parissakymmenessä paikassa. Lapsiperheitä on kymmenkunta.

"Asukkaita ei ihan pysty yhden käden sormilla laskemaan, mutta ei paljon muutenkaan. Se joskus huvittaa kun töissä puhuu naapureistaan, niin tarkoittaa kilometrien päässä asuvia ihmisiä. Kaupunkilaisille niin kaukana asuvat eivät enää ole naapureita."

Lapset kotona päivähoidossa
Työssäkäyvien, maalla asuvien vanhempien lasten päivähoito on järjestetty niin, ettei lapsia tarvitse viedä mihinkään. Kunnallinen päivähoitaja tulee kotiin ja hoitaa myös kaksi vierasta lasta. Samalla järjestyy koululaisten iltapäivähoito.

Arja Aarnin mielestä järjestely on toimiva, eikä hänellä muutenkaan ole valittamista palveluista vaikka vähän syrjässä asuukin. Lääkäri, hammaslääkäri, neuvola, kaupat ja pankki ovat Riistavedellä, jonne pääsee varttitunnissa.

"Kunta on tullut hyvin vastaan esimerkiksi päivähoitoasioissa."

Vehkalammin kyläkoulu on 4,5 kilometrin päässä. Tiina ja esikoululainen Teemu pääsevät vuoden pimeimpään aikaan lokakuusta maaliskuun loppuun kouluun ja kotiin taksikyydillä, syksyllä ja keväällä kouluun on kuljettava muilla keinoilla.

Vehkalammin koulussa on viitisenkymmentä oppilasta ja kolme opettajaa. Muutama vuosi sitten Kuopion kaupunki pelotteli kyläläisiä esittämällä koulun lakkauttamista. Arja kertoo, että lopettamisesitys löytyi kuin varkain kaupungin listoilta. Kyläläisille asiasta ei oltu kerrottu mitään.

"Itse en vielä silloin ollut mukana vanhempainyhdistyksessä. Oppilaiden vanhemmat tekivät silloin suuren työn vastustaessaan lakkautusta ja saivat myös kyläkoulun säilymään."

Vehkalammin vanhempainyhdistys on edelleen aktiivinen. Se on järjestänyt kyläkoululle iltapäiväkerhon ja hankkinut sille ohjaajan. Talkoilla on rakennettu leikkikenttä, luistelupaikka ja kiipeilytelineet.

"Nyt suunnitellaan latuverkon rakentamista. Jos kaupunki tekisi perustamistyöt, vanhempainyhdistys ottaisi ylläpidon huolekseen."

Harrastukset keksittävä itse
Arja ja Vesa miettivät, jäikö heiltä harrastuksia Kuopioon kun he muuttivat Riistavedelle. Yhtään ei tule mieleen, kun kansalaisopiston jumppapiirikin pyörii kyläkoululla. "Nämä kyllä järjestävät sen verran ajankulua, ettei muihin harrastuksiin paljon jää aikaa", Arja viittaa neljään alle kymmenvuotiaaseen.

Vesan mielestä harrastukset on maaseudulla kuitenkin kehitettävä itse. Niitä ei tarjota samalla tavalla kuin kaupungissa. Hänelle itselleen ei tekemisen keksiminen liene tuottanut vaikeuksia, mies on perusteellisesti myyty moottoriharrastukselle. Kesällä se tarkoittaa moottoripyörää, talvella moottorikelkkaa. Tallissa myös viritetään vapaa-aikoina pojalle "monkeyta".

"Moottorikelkka-ajelulle pääsevät kaikki, kun perään laitetaan kaksi pulkkaa ja pienimmät otetaan kelkan kyytiin", Vesa selvittää.

Viime kesänä pariskunta teki moottoripyöräretken sukulaisten luokse Lappiin ja ensi kesäksi Aarnit suunnittelevat Saksan-matkaa kymmenvuotishääpäivän kunniaksi.

Vanhimmat lapset ovat myös löytäneet harrastuksensa. Tiina käy kansalaisopiston kuvataidepiirissä ja Teemu pelaa jääkiekkoa.

Ei puutu muuta kuin katuvalot
Aarnit pitävät maaseutua lasten kannalta hyvänä ympäristönä kasvaa. "Täällä on vähän niin kuin poissa maailman pahuudesta. Minä ainakin olen sitä mieltä", Arja uskoo.

Hänen mielestään lapset keksivät paremmin tekemistä, kun ulkona on muitakin virikkeitä kuin pieni hiekkalaatikko. "Maalla asuminen asettaa myös vanhemmille vaatimuksia. Muut samanikäiset ovat kauempana, ja lapsia on välillä kuskattava kavereita tapaamaan."

Aarnit eivät muuttaneet maalle pelkästään lasten takia. Vesa sanoo asian yksinkertaisesti niin, että "kerrostalossa ei keksi mitään tekemistä". Omakotitalossa ja pihassa on aina jotakin puuhasteltavaa.

"On helpottavaa tulla työn stressistä tähän kotipihalle. En tiedä johtuuko se siitä, että on tottunut asumaan omakotitalossa vai onko se itsekkyyttä", Arja pohtii.

Kun Aarnin pariskunnalta pariinkin otteeseen kysyy, mitä Riistaveden Vehkalammin kylältä puuttuu, he eivät keksi muuta kuin katuvalot.

"Pimeys oli ensimmäisenä syksynä suurin järkytys on sitä edelleen. Katuvalot kylätielle olisivat enemmän kuin tarpeelliset."

Teksti: Teemu Pakarinen
Sähköposti: