













|
|
22 | 03 | 2001

Epätoivoa mielikuvamaailmassa
Psykiatri Pekka Roponen sanoo, että koko julkista
terveydenhuoltoa ajetaan alas ja siirrytään yhä enemmän yksityisten palvelujen varaan.
Roposen mukaan huhut väittävät, että näin tehdään tarkoituksella, ja
siinä vedotaan välttämättömyyden pakkoon esimerkiksi lääkäripulan vuoksi samalla
tavalla kuin välttämättömyys ja markkinavoimat sidotaan yhteen.
Muutamat epätoivoiset murhenäytelmät viime aikoina ovat mietityttäneet
ihmisiä. Miksi joku tekee niin? Paljon voi tapahtua ihmisluonnon häilyvyyden takia,
paljon tapahtuu myös ympäristösyistä yhteiskunnassa, jossa ei tunnuta arvostavan
enää edes tavallisen ihmisen rehellistä työtä.
Lue lisää
Italiasta tattikauppiaaksi
Kiihtelysvaaraan
Pakkanen säikäytti. Sen myöntää italialainen Loreno Dalla Valle,
joka kokee talvea Kiihtelysvaarassa. Entinen huumepoliisi ryhtyi välittämään
herkkutatteja kotimaahansa. Viime vuoden koko lasti oli uskomattomat 420 000 kiloa.
Kysy pois -palstalla
muunnetaan tällä kerralla kodin olotilaa yläkerran aulassa lapsille viihtyisäksi. Talo
on vuodelta 1955.
Tuli uusia kalusteita, valaistusta muutettiin, tilaan tuntuun vaikutettiin
mm. uusilla sälekaihtimilla, puulattia hiottiin ja lakattiin.
Voiko kurkun säilöntäliemessä vihreäksi muuttuneita valkosipulinkynsiä
syödä? Kyllä voi, vastaa asiantuntijamme.
Kysy pois -palstalle voi lähettää kysymyksiä osoitteella Pellervon
toimitus, Kysy pois, PL 77, 00101 Helsinki.
Asiantuntijat vastaavat aiheista antiikki, eläinlääkintä, kankaankudonta,
kotipiha, lakiasiat, peruskorjaus, ruoka, sisustus.
Ruoka piristää
Tänä pääsiäisenä harppaamme lampaan yli ja laitamme pääsiäispöytään
broileria, munia, salaattia. Broileria hedelmäkastikkeessa... hm.
Väri ei vähene kun pöytään kiikutetaan jälkiruo´at:
appelsiinimuffinit, valkosuklaatorttu, rahkakakku. Maalattuja kananmunia ei näy, mutta
suklaamunissa on vielä kirjava kuori päällä.
Eturuokaohjeet
Jälkiruokaohjeet
Pellervon vuoden 2001 koko paketissa on:
12 Kodin Pellervoa
10 Maatilan Pellervoa
ja kaikille tilaajille Iso Kalenteri.
Tilaajapalvelu
Pellervosta myös
muuta lukemista
| Sivun alkuun | Arkisto
| Tilaajapalvelu | Mediatiedot
|
| Toimitus | Julkaisupalvelu
| Palaute | Pellervon
etusivu | |