Pellervo

"Jäsenyys ostettiin projektirahoilla"

Tällä vuosikymmenellä suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa on tapahtunut suuri käänne. Maaseudun tyhjeneminen on hyväksytty, ja aluepolitiikka on jäänyt Euroopan unionin projektien varaan.

EU-Suomella menee hyvin. Talous kasvaa, vaihtotase positiivinen ja korot alhaalla. Suunta on valittu, ja nuorekas, koulutettu ja kaupunkilainen Suomi uskoo tietokoneisiin niin kuin Koskelan Jussi uskoi kuokkaan. Unionin vuodet näyttävätkin vaientaneen ne, jotka näkivät liittymisessä uhkan itsenäisyydelle, työllisyydelle, maataloudelle, kulttuurille, kaikille noille asioille joiden ympärillä nyt on oudon hiljaista.

Kyse ei ole siitä, että valittu Eurooppa-linja olisi väärä: sellaisen arvion tekoon ei ole välineitä, ja perustelut valitun linjan puolesta saattavat omista lähtökohdistaan olla osuvia. Kyse on siitä, että myös tappio on yksityistetty. Tappiolla ei ole ääntä.

Tappiolla on edusmiehensä kuten piispojen julkilausuma osoitti, mutta se perustuu enemmän hyvään tahtoon kuin politiikkaan, ja kun viiden prosentin talouskasvu ei merkitse työllisyyden merkittävää paranemista, ei osa kansaa enää kuulu kansan talouden eikä politiikan piiriin.

Hiljaisuuden takaa löytyy ratkaisuja, joilla on tehty politiikan suuri U-käännös. Timo Keski-Petäjä, aluetieteen tutkija Tampereen yliopistosta, esittää yhden tulkinnan siitä, mitä maakuntien näkökulmasta on tapahtunut:

"Koko maan asuttuna säilyttäminen ei enää ole arvossa. Niin kauan kuin se oli arvo, se onnistui. Nyt kansallinen aluepolitiikka on lopetettu ja asioita hoidetaan pikkuprojektien politiikalla, jolla muuttovirtoja ei kyetä tammeamaan."

"Maaseudun arvon tuhosi lama. Vanha politiikka nähtiin kalliiksi, eikä tässä ole puhtaat jauhot pussissa Esko Ahon hallituksellakaan. Käytännössä unioniin meneminen merkitsi sitä, että unioni hyväksyttiin keskeisimmäksi aluepolitiikan tekijäksi. Toinen linjaratkaisu oli Paavo Lipposen hallituksen tietoyhteiskuntastrategia vuodelta 1995. Siinä sitouduttiin kasvukeskusajatteluun siten, että se tapahtuu menestyjien ehdoilla."

"Padottu paine on vapautettu"
Ennen työpaikkoja pyrittiin synnyttämään sinne, missä oli väestöä. Nyt väestö muuttaa työpaikkojen luokse. Pääomat ja työvoima liikkuvat vapaasti, mutta politiikan teko on kahleissa. Keski-Petäjä on vakuuttunut, että suuri muutto on tietoisen antautumisen tulos:

"Olisi tietysti salaliittoteorian mukaista väittää, että suuresta muutosta on jokin poliittinen päätös. Sen sijaan on ollut poliittista tahtoa olla estämättä sitä."

EU on moniaineksinen järjestelmä, jossa etuja myydään ja ostetaan rahalla. Keski-Petäjän tulkinnalla Suomen tilanteesta pelkistyy mielenkiintoinen kuvio. Kun liittymispäätös piti hyväksyä, yhdeksi ehdoksi nousivat maakuntien projektirahat. Näin siitä kuudesta miljardista, jotka Suomi unionille maksaa, neljä tulee tavalla tai toisella takaisin. Keski-Petäjän mukaan "kansallisen tuen lisääminen olisikin nyt siinä mielessä järjetöntä, että EU:n kautta tukea saadaan, ja se onkin yksi harvoja tapoja, jolla voimme imeä takaisin sinne maksettuja rahoja."

Agenda 2000 -ratkaisun myötä projektirahoitus alkaa kuitenkin vähetä.Unionin rahat suunnataan Keski- ja Itä-Euroopan (KIE-maat) uusien jäsenmaiden modernisointiin, "joten kun siellä lisäksi on hedelmällisiä maaseutualueita, tilanne on se, että jos Suomen nyt pitäisi liittyä unioniin, se olisi paljon vaikeampi perustella."

Projekteja tarvittiin, jotta jäsenyys hyväksyttiin, mutta kasvukeskuspolitiikkaa niillä ei kyetä estämään. Agendan myötä kaikki on kuitenkin sikäli onnistunut, että maatalouden väistämätön rakennemuutos menee ulkoisten pakkojen tiliin, "ja saattohoito on voitu hoitaa unionissa, ja vielä sitoutumattoman maatalousministerin toimesta."

Rahanjakopolitiikan vastustaminen on ollut viime vuosien poliittisia iskulauseita, mutta kierolla tavalla juuri siihen politiikkaan on hetkeksi palattu:

"Rahaa ei ole, ellei ole hakemuksia, ja nyt projekteja on usein polkemalla poljettu esiin. Usein ne ovat tehottomia, ja kun ei ole yhtenäistä menetelmää, jolla niitä arvioitaisiin, on palattu 1960- ja 70-lukujen tilanteeseen. Silloin kaadettiin rahaa maakuntiin miettimättä, mihin ne menee. Nyt maksetaan unionille jäsenmaksuja ja sitten haetaan tätä omaa rahaa kaiken maailman projekteilla takaisin."

"Suomi on oudossa välitilassa
"Hallituspolitiikan ongelma on, että ei ole linjattu aluepolitiikan kansallista painopistettä. Juuri tästä muuttoliike kertoo omaa kieltään. Aluepolitiikan tietysti täytyy tietyllä tasolla olla pistemäistä, jotta se kohtaa ihmiset, mutta tällaisena murrosaikana se on liian voimaton keino."

Keski-Petäjän loppuarvio on tyly: "Minulla on sellainen olo, että näitten suurten muuttovirtojen patoaminen on jo liian myöhäistä."

Jännittävää kyllä Keski-Petäjä näkee maauskon ja protestanttisen etiikan yhä pitävän suomalaista maanviljelyä pystyssä. Hän viittaa yhdysvaltalaiseen käsitteeseen freedom to farm, jonka mukaan viljelijälle voidaan maksaa tukea kylvipä hän tai lähti sapattivapaalle.

"Suomi on oudossa välitilassa, kun viljelijä ei saa työstään juuri penniäkään, vaan tulot ovat 75–80 prosenttisesti tukea. Joku sanoikin iloisesti, että kannattaisi polttaa ohraa öljypannussa, koska kolme kiloa ohraa maksaa vähemmän kuin litra öljyä ja polttoarvo on sama."

Suomalaisesta maauskosta johtuu, että ohran poltto on vielä katkera vitsi.

Teksti: Jarmo Uusi-Rintakoski
S-posti: uusi-rintakoski@yritys.tpo.fi