Pellervo

Värien ja tuoksujen sinfoniaa

Aiotko istuttaa pihallesi ruusuja? Tai ehkä vanha ruusuryhmäsi kaipaa paikkaistutuksia tai kokonaan uusimista. Kukkien kuningatar vaatii hieman hemmottelua ja hellää huolenpitoa.

Ruusujen viljely ja uusien, yhä kauniimpien kukkien jalostaminen on kiehtonut ihmisiä jo vuosisatoja. Ja vaikka ruusut eivät ole näillä pohjoisilla leveysasteillamme ihan helpoimpia kasvatettavia, on moni sitä mieltä, että ruusuja ei voita mikään.

Jotta pihapuutarhuri pääsee nauttimaan kauniista ja näyttävästä kukkaloistosta, on ruusuille valittava pihan lämpimin ja aurinkoisin paikka. Kasvualustan tulee olla kunnossa, monet vaanivat taudit ja tuholaiset on koetettava pitää loitolla ja syksyllä on huolehdittava vielä talvisuojauksesta. Kaiken vaivannäön palkaksi kasvit kehittävät nuppuja toinen toisensa perään ja avaavat upeat kukkansa vaalijansa suureksi ihastukseksi.

Erilaisia ryhmäruusuja
Ryhmäruusuiksi kutsutaan matalia, usein myöhään syksyyn saakka kukkivia lajeja, joiden jalo-osa on vartettu perusrunkoon. Näihin kuuluvat suurikukalliset jaloruusut, tertturuusut ja maanpeiteruusut. Myös runkoruusut ja monet köynnösruusut ovat vartettuja ja ne ovat yhtä vaateliaita kuin muutkin jaloruusut. Eri lajikkeita on valtavasti, niin vanhoja, tuttuja kuin uusia, taudin- ja talvenkestäviä.

Suurikukallisten ryhmäruusujen yksittäin versojen latvoihin ilmestyvät isot kukat ovat myös erinomaisia maljakkokukkia. Niillä on yleensä tanakat, melko korkeat, suorat varret ja kiiltävät, kauniit lehdet. Suurikukallisia lajikkeita ovat muun muassa tutut vaaleanpunakukkainen Queen Elizabeth, keltakukkainen Peace sekä tummanpunakukkaiset Ingrid Bergman ja Hanne.

Tertturuusuihin kuuluu joukko eri tyyppisiä lajikkeita, joiden kukat ovat terttumaisissa kukinnoissa. Kukat ovat keskikokoisia ja lehdet kiiltävän tummanvihreitä. Tertturuusujen talvenkestävyys on yleensä jonkin verran parempi kuin isokukallisten lajien. Tertturuusuihin kuuluvat muun muassa suosittu punakukkainen Europeana, keltakukkainen Allgold, valkoinen Schneewittchen, oranssinpunainen Montana ja vaaleanpunainen Tom Tom.

Maanpeiteruusut ovat nimensä mukaisesti matalakasvuisia, rento- ja tiheäversoisia. Ne sopivat istutettaviksi rinteisiin ja luiskiin, joissa ei kävellä. Suositut pienikukkaiset ja -lehtiset maanpeiteruusut ovat yleensä talvenkestäviä, sillä niiden matala kasvusto jää usein lumipeitteen alle. Mirato ja Satina ovat runsaskukkaisia vaaleanpunaisia lajikkeita. Vaaleanpunakukkainen Sommerwind on yksi parhaimmista maanpeiteruusuista. Rote Max on tummanpunakukkainen.

Kasvupaikan valinta
ja maan kunnostus
Kaikki ryhmäruusut tarvitsevat runsaasti valoa ja lämpöä menestyäkseen. Puutarhassa niille varataankin paras paikka, joka saa olla aurinkoinen, mutta keskipäivän paahdetta olisi hyvä lieventää hiukan varjostavilla kasveilla. Tuulelle alttiita ja vähälumisia talojen kulmauksia sekä räystään aluksien kuivia kasvupaikkoja kannattaa välttää.

Parhaiten ruusut menestyvät kuohkeassa, ravinteikkaassa ja hyvin ojitetussa maassa, joka kuitenkin pidättää runsaasti kosteutta. Sellainen on esimerkiksi turpeella parannettu, hieman savipitoinen ja kalkittu kasvualusta. Multakerroksessa, jonka paksuus on noin 50 senttiä, ruusut viihtyvät hyvin. Salaojitukseksi tiiviillä kasvupaikalla saattaa riittää 20 sentin kerros kivimurskaa tai karkeaa soraa multakerroksen alla. Ruusuryhmää uusittaessa kannattaa kasvualusta vaihtaa kokonaan.

Taimet kannattaa
valita huolellisesti
Jaloruusujen taimet tuodaan meille Keski-Euroopan maista suurilta tuottajilta. Taimimyymälöissä ruusut myydään joko paljasjuurisina, esipakattuina tai astiataimina. Kevätistutuksiin käytetään paljasjuurisia tai esipakattuja taimia, joiden silmut ovat lepotilassa.

Myymälöissä paljasjuurisia taimia ei saa säilyttää lämpimässä tilassa niin pitkään, että versot lähtevät kasvamaan. Pitkällä kasvussa olevia paljasjuurisia taimia ei saisi olla myynnissä. Astiataimi, joka on jo juurtunut kasvualustaan, saa olla myytäessä täydessä lehdessä ja niitä voidaan istuttaa myös kesällä.

Esipakattu taimi ei ole astiataimi, vaan sen juuret on suojattu turpeella ja yleensä muovipussilla myynnin ajaksi. Esipakattuja taimia kohdellaan kuten paljasjuurisia taimia. Viime vuosina on myyntiin tullut istutuskuntoon valmisteltuja taimia, joiden juuret ja usein myös versot on leikattu jo valmiiksi. Juuret on suojattu turpeella ja maatuvalla ruukulla, joka voidaan jättää istutettaessa maahan.

Hyvän taimen tuntee terveistä silmuista, jotka ovat joko punertavia tai vihreitä, ja hyvin haaroittuneesta, elinvoimaisesta juuristosta. Usein versojen ja silmujen päällä näkee vahaa, jolla taimet on käsitelty haihtumisen vähentämiseksi. Vaha tippuu itsekseen, eikä sitä tarvitse poistaa erikseen. Ruusun taimet myydään joko yksittäin tai muutaman taimen nipuissa.

Istutus ja leikkaus
Paljasjuurisia ja esipakattuja taimia voi istuttaa keväällä heti kun maa on saatu kunnostettua istutusta varten. Ennen istutusta paljasjuuriset taimet upotetaan kokonaan veteen muutamaksi tunniksi. Astiataimet kastellaan hyvin, minkä jälkeen muoviruukku tai -pussi poistetaan. Taimet istutetaan maahan niin syvälle, että jalostuskohta joutuu 10–20 senttiä maan alle. Jalostuskohta erottuu muhkurana juurten ja varren välissä. Se onkin ruusun arin osa ja siksi sen on oltava riittävän syvällä maassa. Melkein aina multakerros painuu ajan myötä niin, että jalostuskohta tulee pintaan. Multaa onkin muistettava lisätä silloin tällöin. Istutuksen jälkeen taimet kastellaan hyvin, vähintään 10 litraa vettä yhdelle taimelle. Ruusut istutetaan lajikkeesta riippuen 30–50 sentin välein.

Keväällä istutettavat ruusut leikataan aina istutuksen yhteydessä. Kasvussa olevia astiataimia ei enää leikata, sillä versot on jo leikattu ennen kasvuun lähtöä. Istutusleikkauksessa taimeen jätetään 3–5 vahvinta versoa ja kuhunkin versoon 3–5 silmua. Verso katkaistaan oksasaksilla noin sentin päästä viimeisen jätettävän silmun yläpuolelta. Ohuet, heikot versot poistetaan kokonaan, sillä ne eivät jaksa kasvattaa kukkia. Kovin laajaa juuristoa voi lyhentää ennen kuin se asetellaan istutuskuoppaan.

Kuihtuneet kukat poistetaan Ryhmäruusujen kesähoito
Istutuksen jälkeen huolehditaan taimien riittävästä kosteudesta. Liian kuivassa kasvualustassa taimet juurtuvat huonosti. Lisäksi taudit ja tuholaiset iskeytyvät helposti kuivuutta kärsiviin kasveihin. Kirvat ovat lähes aina ruusujen riesana. Onneksi niitä on helppo torjua ihan myrkyttömillä keinoillakin. Nuppuja ja lehtiä pilaava ruusuhärmä kiusaa usein kasvustoja loppukesällä. Kuivuus ja muu huono hoito altistavat kasveja härmäsaastunnalle ja muille kasvitaudeille. Elinvoimaiset ja hyvin hoidetut kasvit selviävät parhaiten kasvintuhoojien hyökkäyksistä.

Voimakaskasvuiset ryhmäruusut tarvitsevat melko runsasta lannoitusta, mutta liian rehevä kasvu johtaa valitettavasti huonoon talvenkestävyyteen. Ruusujen talvenkestävyyttä voidaankin parantaa oikealla lannoituksella. Keväällä käytetään typpipitoisia lannoitteita. Juhannuksen jälkeen typpeä annetaan jo vähemmän ja heinä-elokuun vaihteessa lannoitetaan vähätyppisellä syyslannoitteella.

Kasvukaudella kukkineet versot leikataan kolmen kunnollisen lehden yläpuolelta, jotta kukinta jatkuisi mahdollisimman pitkään. Rotevakasvuiset, hailakan vihreät ja piikkiset villiversot, jotka kasvavat perusrungosta, poistetaan mahdollisimman syvältä.

Talvisuojaus tarpeen
Koska ryhmäruusut ovat talvenarkoja, ne on lähes poikkeuksetta suojattava talveksi, jos niiden halutaan kasvavan monivuotisina. Syksyllä ruusukasvusto tasataan noin 25 sentin korkuiseksi ja tyville levitetään noin 10 sentin kerros kuivaa turvetta, esimerkiksi öljyntorjuntaturvetta tai pelkkää hiekka-multaseosta. Päälle levitetään muovi, joka ei saa olla kuitenkaan umpinainen, sillä tiivis muovipaketti kerää liikaa kosteutta alleen. Lopuksi kasvuston päälle levitetään havuja tai pakkaspeite. Talvisuojaus kootaan vasta pakkasten tultua. Liian aikaisin tehdystä talvisuojauksesta on pikemminkin haittaa kuin hyötyä, kun kasvusto mätänee sen alla. Ruukuissa kasvatettavat runkoruusut ja muut ruusut säilytetään talven ajan nolla-asteisessa kellarissa.

Keväällä turve- ja multakasat poistetaan, jotta maa sulaisi mahdollisimman nopeasti. Pakkas- tai havupeite saa olla vielä kasvuston päällä roudan sulamiseen asti, sillä peite suojaa taimia kevätahavalta. Versot leikataan ennen silmujen puhkeamista noin 10 sentin korkeudelta, vahvan silmun yläpuolelta. Kuolleet ja heikot versot poistetaan kokonaan.

Teksti: Leena Nurmi