![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
HEINÄKUU 05
| 07 |
2001
Monelle Maaseudun Kone, Pellonpaja, Lillbacka, Woikoski tai Exel on se "nokia", joka takaa työtä ja toimeentuloa. Niiden isäntä voi sitten ollakin oikea Nokia tai Valtra tai jokin muu. ![]() Hautamäki toteaa, ettei maaseutu voi olla muuttumatta eikä hänestä olekaan oikein, että ihmisiä lupauksilla houkutellaan pysymään maalla. Syrjäisimmät kolkat näivettyvät kuitenkin tarjoamatta asukkailleen mitään erityistä siihenkään asti. Etätyökeskuksille saattaisi olla kysyntää. Kesän aromit ja vitamiinit talveksi Heinäkuulta se yleensä alkaa, kesän sadon varastoiminen talveksi. Yrttejä on ehditty varastoida sitä ennen. Helpointa on pakastaminen, muu säilöminen hieman enemmän osaamista ja vaivaa vaativaa. ![]() Seuraavaksi marjojen kimppuun. Pakkasella ja pimeällä voi herkutella lämpimällä puurolla marjojen kera tai vaikkapa rommiruukulla. Saman tien tulee marjoista nautittua kesällä tuoreena. Teemme leivonnaisia herkullisten koristeiden alle. Lääkäri ja hyvää tekevät sanat Omalääkärimme mielestä kiire on vain silloin, kun on kyse hengestä. Muulloin on vara miettiä asioita rauhassa ja heittää ystävällinen sana toiselle ihmiselle kun siihen tilaisuus tulee. Syötävät koristekasvit Piha näyttää kauniilta, mutta myös maistuu hyvältä, sillä monet kasvit ovat syötäviä ja jopa herkullisia. Leena Nurmi on koonnut listan yleisimmistä syötävistä kasveista ja antaa myös käyttöohjeita. Onko tullut laitettua orvokkeja tai kehäkukkia ruokiin?
Pellervon vuoden 2001 koko paketissa on: | Sivun alkuun | Arkisto
| Tilaajapalvelu | Mediatiedot
| |