Pellervo


Uusin lehti
Juttuarkisto
Kuvapalvelu
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Julkaisupalvelu
Palaute

Uutiset
www.pellervo.fi
OT-Lehti



Parhaat marjaherkut omasta maasta

Taas on suussasulavien kotimaisten marjojen aika. Ne ovat herkullisia sellaisenaan välipaloina tai jälkiruokina. Niistä valmistuvat myös makoisat leivonnaiset vaikkapa naisten viikon nimipäiväkahveille.

Punaherukkakakku
Pohja:
50 g margariinia tai voita
3 dl kaurahiutaleita
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
Täyte:
8 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
2 tlk (=500 g) maitorahkaa
2 tlk (= 400 g) ranskankermaa
1 dl sokeria
1 1/2 rkl vanilliinisokeria
Päälle:
n. 5 dl punaherukoita
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Sulata rasva ja lisää joukkoon keskenään sekoitetut kaurahiutaleet, jauhot ja sokeri. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15–20 minuuttia.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5–10 minuuttia. Purista vesi pois ja liuota liivatteet kuumaan sitruunamehutilkkaan.

Sekoita rahka ja ranskankerma kuohkeaksi. Sekoita joukkoon sokerit ja jäähtynyt liivateseos. Kaada seos vuokaan jäähtyneen taikinapohjan päälle ja tasoita pinta. Anna tortun hyytyä kylmässä.

Asettele pinta täyteen perattuja viinimarjoja ja tee pinnalle kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan.

Karviaispiiras
1 muna
1 dl sokeria
100 g sulatettua margariinia tai voita
1 dl maitoa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
Päälle:
n. 6 dl perattuja karviaisia
Muruseos:
n. 50 g sulatettua margariinia tai voita
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl fariinisokeria
1/2 tl kanelia

Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon vuorotellen sulatettua rasvaa, maitoa ja jauho-leivinjauheseosta. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 25 sentin piirasvuokaan.

Laita pinnalle karviaiset. Sekoita muruseoksen aineet ja ripottele seos päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia.

Mansikkatorttu
Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
ripaus suolaa
100 g sulatettua margariinia tai voita
Päälle:
100 g taloussuklaata
Täyte:
200 g kevytranskankermaa
1 dl kuohukermaa vaahdotettuna
1 rkl sitruunamehua
3 rkl hunajaa
n. 1 1/2 l mansikoita
n. 1 dl appelsiinimarmeladia

Sekoita jauhot, kaurahiutaleet, sokeri ja suola. Lisää joukkoon sulatettu ja hiukan jäähdytetty rasva. Painele taikina 25 sentin irtopohja- tai piirasvuokaan. Paista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes se on kypsä.

Paloittele suklaa ja sulata palat vesihauteessa. Levitä suklaa pullasudilla jäähtyneen pohjan päälle ja anna kovettua. Suklaa pitää pohjan rapeana, eikä täyte imeydy siihen.

Yhdistä ranskankermaan kermavaahto. Sekoita joukkoon sitruunamehu ja hunaja. Päällystä torttu ranskankermaseoksella ja viipaloiduilla mansikoilla. Sulata marmeladi kattilassa miedolla lämmöllä ja levitä pallasudilla mansikoiden päälle.

Mansikkapiiras
Pohja:
100 g margariinia tai voita
1 1/2 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 muna
3 dl (kevyt)ranskankermaa
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
n. 3 dl mansikoita
(Päälle : mansikoita)

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi.Lisä muna vatkaten ja jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Painele taikina jauhotetuin käsin noin 25 sentin piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa noin 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Vatkaa munasta rakenne rikki. Lisää ranskankerma, sokeri ja vanilliinisokeri. Levitä seos pohjalle. Perkaa ja puolita mansikat ja pane puolikkaat sinne tänne pohjan päälle. Paista vielä 15–20 minuuttia. (Voit vielä halutessasi koristella piiraan puolikkailla mansikoilla).

Nopea mustikkapiirakka
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl rypsiöljyä
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinnjauhetta
1 1/2 tl vanilliinisokeria
1/4 tl suolaa
1 dl hedelmämehua
Pinnalle:
n. 3 dl mustikoita

Sekoita munat ja sokeri. Lisää vuorotellen öljyä, keskenään sekoitettuja kuivia aineita ja hedelmämehua. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 25 sentin piirasvuokaan.

Tasoita pinta ja ripottele mustikat päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia. Peitä pinta paistamisen loppupuolella foliolla tai leivinpaperilla, jos se tummuu liikaa.

Vadelma- ja lakkatorttu
Pohja:
2 munaa
1 dl sokeria
2 1/4 dl vehnäjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
50 g sulatettua margariinia tai voita
Täyte:
1 tlk (1 1/2–2 dl) marjajogurttia
n. 1 l lakkoja tai vadelmia
(Päälle : kiille hyytelösokerista)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sulatettu rasva. Kaada taikina yhteen suureen tai kahteen pieneen voideltuun ja korppujauhotettuun piirakkavuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia.

Levitä jogurtti jäähtyneelle pohjalle ja asettele marjat päälle. Tee halutessasi marjojen päälle kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan.

*Teksti: Pirjo Saastamoinen


| Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |