Mansikka on vain yksi esimerkki sesonkituotteiden muuttumisesta ympärivuotiseksi. Kuka muistaa, kun kurkkua sai kaupassa ensin maistaa ja sitten ostaa vaikka kymmenen sentin pätkän? Ensimmäiset kurkut olivat keväällä niin harvinaista herkkua, ettei kukaan uskaltanut ottaa riskiä saada karvasta kurkkua. Nyt kurkkua saa ympäri vuoden. Ehkä osittain siitäkin johtuu, että kuluttajat jatkuvasti moittivat sen laatua ja sanovat, ettei se maistu samalle kuin ennen. Harvinainen herkku maistuu paremmalle kuin aina saatavilla oleva ruoka.

Myönteisenä tämä ilmiö näkyy myös paikallisten erikoisuuksien ja lähiruokien suosion kasvussa. Kun pitsaa ja hampurilaisia saa jo joka maailman kolkasta, ovat hyvän ruuan ystävät iloisia saadessaan maistaa paikkakunnan omia erikoisuuksia tai ainakin paikallisista raaka-aineista valmistettuja ruokia. Porissa maistuu satakuntalainen makkara, Rovaniemellä poronkäristys ja Kuopiossa kalakukko. Maistuvat ne toki Helsingissäkin, mutta aivan erityisen hyviltä omilla synnyinsijoillaan.

Hyvät tuotteet ansaitsevat laajat markkinat. Suomalaisena tietysti toivoo, että karjalanpiirakat jatkavat maailmanvalloitustaan. Myös sesonkituotteiden ympärivuotisille markkinoille varmasti löytyy ostajia.

Yhä pienempiin kohderyhmiin jakautuvilla elintarvikemarkkinoilla on kuitenkin vielä tilaa sellaisille tuotteille, joita saa vain pääsiäisenä tai jouluna. Tilaa on myös tuotteille, joita saa vain sieltä missä niiden raaka-aineet kasvavat. Onneksi meillä on mämmi ja rössypottu.