Pellervo


Uusin lehti
Juttuarkisto
Kuvapalvelu
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Julkaisupalvelu
Palaute

Uutiset
www.pellervo.fi
OT-Lehti

syyskuu.gif (1268 bytes)

Missä on nainen?

Suomalainen osuustoiminta viettää lokakuun toisena päivänä satavuotisjuhliaan. Sen historiaan mahtuu monia menestystarinoita, jos toki epäonnistumisiakin on ollut. Suomalainen yhteiskunta on tuona aikana kulkenut suuntaan, johon osuustoiminnan perusarvot tähtäävät. Kohti uutta vuosisataa ja vuosituhatta voimme lähteä hyvillä mielin.

Mutta parantamisen varaakin on. Suomen osuustoiminnan äiti Hedvig Gebhard julisti Pellervon päivillä vuonna 1907: "Tarjotkaamme, missä vain mahdollista on, osuuskuntiemme palvelukseen, esimerkiksi niiden hallitusten jäseniksi, kykeneviä naisia ja yrittäkäämme saada heidät myös siihen toimeen valituiksi!"

Melkein sata vuotta on kulunut ja edelleen osuuskunnissa on naisia vain näytteeksi. Selitykseksi on arveltu naisten omaa haluttomuutta, ajan tai tiedon puuttumista tai jopa keskinäistä kateutta.

Sama ilmiö on tuttu myös muissa Pohjoismaissa. Tämänkesäisessä Pohjolan talonpoikien kokouksessa asiasta raportoivat myös muiden maiden edustajat. Todistetuksi tuli, että asialle voidaan tehdä jotakin, jos toimeen tartutaan.

Ruotsissa LRF:n, tuottaja- ja osuustoimintajärjestön, Emilia-projekti on pyrkinyt nostamaan naisten osuutta hallintotehtävissä. Siinä onkin onnistuttu. Se on vaatinut sitkeää työtä: seminaareja, koulutusta, lobbausta ja verkostoja. Tärkeintä kuitenkin on ollut tasa-arvoinen yhteistyö. Pohjoismaiseen yhteiskuntaan eivät kuulu kovat taisteluotteet tälläkään alueella, vaan rauhanomainen rinnakkaiselo ja yhdessä työskentely.

Itsestään asiat eivät etene. Yksi uuden vuosituhannen tärkeistä painopisteistä suomalaisessa osuustoiminnassa löytyy helposti: naiset mukaan päättämään. Pellervossa on aloittanut toimintansa työryhmä. Se pyrkii Hedvigin antaman mallin mukaan löytämään keinoja, joiden avulla kannustaa naisia päättämään yhteisistä asioista.

Moni on kysynyt, onko meillä varaa olla käyttämättä tällaisia voimia. Vastaus on helppo antaa. Ei ole! Yhteistyöhön tarvitaan kaikki mahdolliset tahot ja ennen muuta kaikki asiasta huolestuneet miehet ja naiset.

*Teksti: Kaisu Räsänen
*Sähköposti: kaisu.rasanen@pellervo.fi


| Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |