













|
|
LOKAKUU, 20.10.2005

Äänestä
lehden kiinnostavin
juttu. Tämän numeron sisällysluettelo |
Omasta
päästä
Perheen vaateostoksissa toisten mielestä
epäonnistunut nainen tarttui puikkoihin ja neuloi itselleen puseron
"omasta päästä".
Siitä tulikin myyntimenestys.
 Kuin
valmista liiketoimintaa
Poikien ja isän puolustaja
Jari Sinkkonen on lastenpsykiatri ja kirjailija, Kontiolahdella
syntynyt pääkaupunkilainen.
Kodin Pellervon haastattelussa Sinkkonen peilaa
ajatuksiaan paljon omaan lapsuuteensa ja elämänkokemukseensa
miehenä, mutta myös tutkimuksien tietoon.
Sinkkonen tuo esiin, että pojilla ja miehillä on
paineita, mutta ne jäävät huomiotta.
|

Anna-Liisa Huhtala-Fiskars ja Tapani Lepistö
|
Miehen asemaan Sinkkonen puuttuu myös pohtiessaan lakia
keinohedelmöityksestä, sellainen laki on tulossa eduskunnan käsittelyyn.
Sinkkonen katsoo, että asiassa ei ole mietitty kaikkia
ulottuvuuksia ollenkaan tarpeeksi.
Lue
lisää >>
Keinohedelmöityksestä
erikseen >>
|
Valoa
syksyyn

Pylväsvalaisimet
eivät häikäise eivätkä jätä katveita. Kuva Leena
Nurmi |
Pimeä antaa mahdollisuuden muokata maisemaa valoilla, jotka
korostavat syksyn värejä tai talven muotoja maastossa,
pensaissa, puissa.
Leena Nurmi antaa vinkkejä valaisimista ja
kertoo, mikä vaikutelma eri valaisimista tulee.
Nurmi myös neuvoo valmistelemaan pihalla kasvit
talviteloille. Osa kasveista suojataan maan pintaan, toisille
laitetaan lämmintä ylle ja jyrsijöiden hampaita vastaan on
omat niksinsä.
Kohteita
ja valaisimia
|
Fileetä
ja vihanneksia

Yrttipekonifilee.
Kuva Pekka Haraste
Kokataan taas!
tilauskuponki
>> |
Fileetä possusta, naudasta tai broilerista, maukas kastike
päälle ja vihanneksia viereen. Mitä muuta sunnuntaiateriaksi
kaipaisi!
Leipojat loihtivat nyt herkkuja serkkuineen:
kuorrutettua porkkanakakkua, tryffelirullaa,
appelsiini-tascoruutuja, omenapiirakkaa. Nämä eivät ole
sesonkireseptejä, näillä herkutellaan mihin aikaan vuodesta
tahansa.
Ateriareseptit
Kahvipöydän
herkkuja
|
Käsityösivuilla
kauniita ideoita

Pitsiliina. Kuva
Tapani Lepistö |
Kodin Pellervon vuoden käsityönumerossa
tehdään iloa silmälle ja mukavuutta arkeen. Pitsiliinan
viehätys on kestänyt sukupolvelta toiselle. Perinne saa taas
jatkoa.
Sivuilla on myös kirjailuohjeita, pehmoisen
neulepeiton ja tyynyn ohjeet. Tabletteja syntyy narusta.
Tilkkutyössä pupu koreineen tepsuttaa
porkkanapellossa.
Tapaamme myös Kalevan Korun
pääsuunnittelijan ja naiset, jotka tekivät itselleen
ansiotoiminnan villamatoista.
Villamattoja
WilMoilta
|
|
Kalenteri lehden mukana tai
erikseen

Iso Kalenteri
2005 sisältyy Pellervon tilaukseen.
|
Pellervon Iso Kalenteri 2005 soveltuu maatilan kalenteriksi sekä joka kodin
pöytäkalenteriksi. Kalenteritietojen lisäksi siinä on runsaasti
ammattiartikkeleita kotieläintaloudesta, peltoviljelystä ja
metsätaloudesta. Se sisältää tietoa myös kodin ja puutarhan hoidosta.Seuraava
Kodin Pellervo ilmestyy 10.11.
Pellervon Iso Kalenteri 2006 ilmestyy 24.11. ja
Maatilan Pellervo 1.12.2005.
Tilaajapalvelu
Pellervosta myös
muuta lukemista
|
|
| Sivun alkuun | Arkisto
| Tilaajapalvelu | Mediatiedot
|
| Toimitus | Julkaisupalvelu
| Palaute | Pellervon
etusivu |
|