LOKAKUU,
20.10.2005
Willinä willaan
Otetaan viisi näppärää naista ja unelma käsityöalan yrityksestä. Vatkataan taidot ja tiedot yhteen, ripotellaan sekaan EU-tukirahaa ja annetaan hautua hyvin. Siinä resepti, jolla syntyy naisten villamattoyhtiö.
 ”Hauskaa olisi, jos tästä joskus saisi vaikka vähän rahaakin”, naurahtavat WilMat-naiset Tuula Soikkala (edessä vasemmalla), Riitta Hienonen (edessä oikealla), Virpi Nikkanen (takana vasemmalla.) ja Irma Riuttanen (takana oikealla). Viisikon viides jäsen Päivi Pihkakoski ei päivätöiltään ehtinyt kuvaan. Kuva Ari Korkala |
”Ja otetaankin, sillä jokaista mattoa on vielä käsin viimeisteltävä ennen kuin ne lähtevät meiltä kauppoihin”, juttelevat Virpi Nikkanen, Tuula Soikkala, Riitta Hienonen ja Irma Riuttanen, neljä viidestä WilMat-naisesta. Se viides, Päivi Pihkakoski, puurtaa paraikaa päivätyössään puutarhalla, mutta saapuu illaksi ideoimaan muiden kanssa, miten matoille löytyisivät juuri oikeat myyjät ja ostajat.
”Kauheasti jännittää!” naiset tunnustavat kuin yhdestä suusta. ”Mutta yhtä sinnikkäästi jatkamme kuin tähänkin asti”, tiivistää tunnelmat tekstiiliartenomi Virpi. ”Monta solmua selvitimme jo ennen kuin viime helmikuussa pääsimme kilistämään maljoja yrityksen perustamisen kunniaksi.”
Toinen yhtä hieno hetki koitti viime kesänä, kun ensimmäinen mattomalli, taiteilija Riitta Nelimarkan suunnittelema Laukaan hirvi, pääsi Oulun asuntomessujen näyttelytalon lattialle ja sieltä sisustuslehtiin ja televisioon.
”Silloin alkoi tuntua, että tästä ihan oikeasti voi vielä tulla jotain!”
Teitä isoäitien
Uuden yrityksen peruspaalut iskettiin 30–40 vuotta sitten. Viisi pientä tyttöä seurasi kuka äitinsä, kuka isoäitinsä tai tätinsä esimerkkiä ja oppi rakastamaan käsitöitä. Ikiaikaista iloa siitä, että saa omin käsin syntymään jotain kaunista ja hyödyllistä. Ja iloa tekemisestä, jossa mieli suunnittelee ja ratkaisee monimutkaisia ongelmia, mutta saa samalla levätä naisen kotiarjen lukemattomista huolista.
”Aina oli tuvassa kangaspuut ja niissä äidillä kesken jotain. Kerran piti uudet matot saada kiireellä saada valmiiksi johonkin juhlaan, mutta äidin ajan vei navetta. Niinpä me lapset kudoimme sillä välin kun äiti oli lypsyllä”, Irma muistaa. ”Koska äiti luotti lapsen taitoon, siihen oppi itsekin luottamaan.”
Vuonna 2000 koitti seuraava suuri askel omaa yritystä kohti. Virpi sai vetopestin laukaalaisessa hankkeessa, joka EU-tukirahan turvin kokosi käsityöihmisiä muuttamaan taitonsa ja intonsa yritysideoiksi. Tuula, Riitta, Irma ja Päivi ilmoittautuivat mukaan.
”Se sopi tällaiselle virkaheitolle tilanemännälle, jolta ovat lehmät ja lapset lähteneet kotoa, mutta jonka täytyisi vielä jostain työtä ja palkkaa löytää”, laukaalainen Irma hymyilee. Hänen kanssaan saman tien varressa asuu Riitta, joka leipätyökseen kokoaa alihankkijana kuulosuojaimia. Riittaa hanke kiinnosti mahdollisuutena laventaa pienyrittäjyyttä käsitöihin.
”Koskaan en ole kangaspuilla kutonut, ja tietysti hanke lähti kulkemaan kohti mattoja”, Riitta naurahtaa. ”Onneksi koneet kutovat sijastamme.”
”Riitta keksi meille WilMat-nimen, jossa yhdistyvät villa ja matot ja joka samalla viittaa myös naisiin”, kertoo toimitusjohtaja-Tuula. Hän kutoo kotonaan Muuramessa tilaustyönä sisustus- ja taidetekstiilejä ja opettaa kudontaa kansalaisopistossa. Laukaan hankkeeseen hänet houkutteli toive uusista ideoista ja saman alan ihmisistä.
Ryhmän viides jäsen Päivi, suolahtelainen kudonta-artesaani ja puutarhuri, lähti mukaan, koska kuuli, että tällä kertaa oikeasti tapahtuu jotain, eikä vain haaveilla.
”Mukana oli monia lahjakkaita käsityöläisiä, ja pienen ryhmän kanssa päätimme keskittyä mattokudonnan salaisuuksiin”, Virpi summaa. ”Halusimme materiaaliksi kotimaisen villan, koska se on niin pehmeä, lämmin ja aito materiaali. Lisäksi se oikealla hoidolla melkeinpä puhdistaa itse itsensä. Mattoidea taas tuli alun perin Laukaan elinkeinoasiamieheltä. Kerran Pohjanmaalla ajellessaan hän katseli mattokutomoja toisensa vieressä ja alkoi miettiä, miksei sama voisi tapahtua yhtä hyvin Laukaassa.”
Uutta oppien
Omaa kutomoa WilMat-naiset eivät perustaneet. He keksivät jotain ihan omaa ja uutta.
”Otimme haasteeksi jacquard-tekniikan, jota Suomessa käytetään paljon pellavakankaissa, mutta ei juurikaan matoissa. Kun käytetään hyödyksi vanhat sidosopit ja jacquardin mahdollisuudet, saadaan mattoon monia värejä ja monimutkaisiakin kuvioita, ja meistä sisustukseen tarvitaan juuri iloa ja leikkimieltä kaiken ruskean ja harmaan sekaan.”
Ensimmäinen WilMat-matto leikittelee sinisellä, turkoosilla, punaisella, ja pinkillä. Pian alihankkijan kutomon koneissa – tietysti Pohjanmaalla – jyskyttää toinen malli terrakotan, vihreän ja keltaisen hehkussa. Eikä kukaan tiedä, mihin tie vielä johtaa.
”Tämä on ihanaa ja jännittävää aikaa”, naiset miettivät. ”Tylsää hetkeä ei ole, sillä aina tulee uusia asioita ratkaistavaksi. Lampaista alkaen”, naiset nauravat ja esittelevät valokuvista mattovillansa lähteet. Juuri oikeanlaisten lampaiden lisäksi he ovat jäljittäneet milloin sopivaa kehräämöä, milloin hyvää värjäämöä. Tai ihmistä, joka osaa tietokoneella siirtää mattomallin reikäkortille, josta kutomakone ohjeensa lukee.
”Tänään jokainen meistä ottaa lähtiessään mattoja mukaansa”, Tuula kertoo. ”Viimeistelemme kaikki mattoja kotonamme. Muita tehtäviä jaamme sen mukaan, kuka meistä parhaiten niitä osaa ja kuka pääsee lähtemään esimerkiksi villaa kuljettamaan. Vähitellen jokainen varmasti oppii hoitamaan kaikkia työvaiheita.”
”Onneksi meitä on viiden hengen ryhmä”, naiset iloitsevat. ”Se on riittävän iso, jotta paras ja järkevin ajatus lopulta pääsee voitolle.”
Teksti: Tuija Manneri
Sähköposti:
Sivun alkuun | Tekstit
10/05 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute
| www.pellervo.fi |