MARRASKUU 4. 11. 2004

Täyskäännös

Saara ja Turkka Rantanen jättivät hyvin palkatut ammattinsa. Peräänantamattomuus oli viranomaisillekin liikaa ja niin Rantasista tyttärineen tuli kuin tulikin ypäjäläinen viljelijäperhe.

"Kehä kolmosen sisäpuolella on jo hyvän aikaa ollut käynnissä myllerrys, joka ei juuri ota ihmistä huomioon. Ehdimme muutamassa vuodessa kokea niin monta yritysfuusiota, ettemme oikein pysyneet mukana laskuissa. Tulevaisuus tuntui koko ajan epävarmemmalta", juttelee Saara Rantanen, luomunauta- ja vuohitilan tuore emäntä Ypäjältä.

"En silti ihan varma ole, että tarkoituksemme oli kertaheitolla muuttaa koko perheen elämä näin täydellisesti ja sanoutua irti kaikesta entisestä. Kyllä kai alun perin ajattelin, että olisin voinut käydä vielä töissä, mutta sepä ei silloin maatalousviranomaisille sopinut", selvittää isäntä Turkka Rantanen ja tarkoittaa entisellä ilmeisesti lähinnä oivallisia tilipäiviä.

Puhetta on helppo ymmärtää. Puhuja on entinen suuren puuteollisuusyrityksen dealing-huoneen vetäjä, UPM-Kymmenen korkoriskiasiantuntija ja Silja-konsernin "toimitusjohtajan laskukone", muun muassa, koulutukseltaan laskentatoimen ja rahoitusalan ekonomi. Lisäksi hän on suorittanut MBA-tutkinnon englantilaisessa yliopistossa.

Saara, syntyperäinen vantaalainen, on työskennellyt mm. mainostoimistossa, lehtityössä, Nokia Datalla, ICL:ssä ja lopulta tuotepäällikkönä lääketeollisuudessa, mm. Orion-konsernissa.

"Lääkebisnes on nykyään kovaa. Kun rupesin odottamaan toista lastani, Siiriä, aloin miettiä työssäkäyvän äidin ja perheen osaa. Matkapäiviä oli valtavasti, tunsin olevani aina poissa kotoa", muistelee Saara.

Taloudellisesti hyvin toimeen tuleva perhe asui tilavassa rivitalokodissa Nurmijärvellä.

"Siellä kotinurkilla, missä isännät vielä tulivat puimurilla kauppaan, syntyi ajatus maallemuutosta. Tuntui, että maalta saattaisimme löytää elämän, jossa ihminen itse sanelee elämisensä ja tekemistensä reunaehdot eikä fuusioilla ole suurtakaan merkitystä."

Niin nuori, paljon ehtinyt pariskunta ryhtyi miettimään uusia mahdollisuuksia. Kumpikaan ei koskaan ollut ansainnut leipäänsä maataloudesta. Ajatus kuitenkin kiehtoi sitä enemmän, mitä pitempään asiaa pohdittiin.

Melko pian kävi selväksi, että helposti ei elämänmuutos onnistu. Laskentaekonomi pyöritteli numeroita ja tulos alkoi kirkastua: unelmille tarvittaisiin noin 30 peltohehtaarin tila Lahti–Jyväskylä-linjan eteläpuolelta, koska tarkoituksena oli perustaa luomunautatila. Saara tahtoi myös muutaman vuohen, koska sekä hänellä itsellään että hänen äidillään ja siskollaan on maitoallergia, mutta vuohenmaito ja -juusto sopivat kaikille.

"Halusimme pysytellä kohtuullisen ajomatkan päässä omistamme; sukulaiseni asuvat pääasiassa Tampereen seudulla ja Turkan suku Huittisissa."

Maatilaa etsimässä

Alkoi soittelukierros alan virastoihin ja neuvontajärjestöihin.

"Suhtautuminen oli tylyä. He olisivat kyllä auliisti auttaneet, jos me olisimme etsiskelleet parin, kolmen hehtaarin harrastustilaa hevosten ja muutaman lemmikin pitoon. Mutta kun halusimme elinkelpoisen tilan, koska vaihdamme ammattia, meitä kehotettiin suurin piirtein tulemaan järkiimme ja pitämään visusti kiinni vanhoista töistämme ja ammateistamme", kertoo Turkka Rantanen.

Rantaset lähettivät "toivomusaloitteita" kymmeniin eteläisen Suomen kuntiin. "Tiloja ei yleisesti ollut tarjolla. Useimmista luopujienkin tiloista oli pellot myyty lisämaiksi naapureille. Jäljellä oli vain talouskeskus ja sen ympärillä se pari hehtaaria peltoa."

"Sitten tuli soitto Ypäjältä. Tanhuanpään tilan isäntä harkitsi kauppoja ja oli saanut yhteystietomme maatalousasiamieheltä. Siitä se sitten lähti."

Tilalla oli lypsykarjaa ja hyvin hoidetut pellot. Isännän allergiat ja edessä oleva suuri lonkkaleikkaus eivät viranomaisten mielestä olleet maitotalouden harjoittamisen este – eikä sekään, että isäntää lonkkaleikkauksen jälkeen oli kielletty nostamasta 40 kilon säkkejä. Piti kuulemma hankkia pienempiä säkkejä. Luopumistuki vaihtoehtona sopi hänelle; piti siis odotella, että 55 vuoden luopumisikä tuli täyteen.

Koska Saaralla sen paremmin kuin Turkallakaan ei ollut maatalouden ammattitaitoa eikä koulutusta, päätti Saara hakeutua maatalousalan oppilaitokseen suorittamaan kahden vuoden perustutkintoa. Tukien saamiseksi oli pakko.

"Kun olin menossa suorittamaan kynnön näyttökoetta, kävi kyllä pari kertaa mielessä, että mitähän tässä oikein on ruvettu hääräämään. Olin Porvoossa harjoittelemassa ja muistan koko ikäni sen arvokkaan, kypsään ikään ehtineen isäntämiehen, joka minut suuren traktorin hytistä kapuamassa nähdessään pysähtyi siihen paikkaan, työnsi lippiksen takaraivolleen, kynsäisi päänahkaansa ja tokaisi: 'Är det kvinnan, som kommer ut?' ('Nainenko sieltä tulee ulos?') muistelee pienikokoinen, hento Saara tasa-arvokokemuksiaan. Ypäjällä meno on toinen. Siellä naapurienkin emännät kyntävät ja äestävät.

Byrokratia pyörittää

Rantaset tekivät kauppakirjat huhtikuussa 2001. "Tila oli siihen mennessä ollut tiedossamme jo vuoden ja olimme ehtineet suunnitella kaiken valmiiksi. Investointitukihakemukset olivat sisällä, kun kauppakirjan kopiot lähtivät TE-keskukseen", Turkka kuvailee.

"Mutta missään vaiheessa emme kokeneet, että maaseutu olisi meitä kaivannut. Kyllä ne 'Tervetuloa maalle' -puheet ovat pelkkää sanahelinää. Maaseutukeskus ei nyt varsinaisesti äitynyt jarruttamaan, mutta yhtään kannustuksen sanaa emme muista kuulleemme."

Yllätys oli, kun Mela edellytti, että molemmat ovat ennen luopumistukipäätöksen käsittelyn aloittamista irtisanoutuneet entisistä työsuhteistaan.

"Melahan myönsi entiselle isännälle luopumiseläkkeen, mutta jo käsittelyn ehtona oli, että molempien meidän työsuhteiden piti olla päättynyt. Olimme siis puoli vuotta kirjaimellisesti täysin tyhjän päällä viranomaispäätöksiä odotellen", muistelee Turkka, jolla asemansa vuoksi oli pitkä irtisanomisaika.

Asuinrakennuskin piti remontoida melko raskaasti, uudistaa keittiö ja yläkerta ja tehdä kodista viisihenkisen, modernin rivitalon mukavuuksiin tottuneen perheen vaatimusten mukainen.

Seuraavaksi Mela edellytti, että Turkan oli muutettava isännöimäänsä taloon heti, oli remonttia tai ei. "Tulin kiltisti patjan ja peiton kanssa kutterilastujen keskelle. Ihme, ettei kukaan tullut tarkastamaan, nukuinko todella täällä."

Mutta pariskunta ei lannistunut. Samalla viikolla, kun kauppakirjat oli tehty, tulivat metsäkoneet kaatamaan pihaton ja kuttulan rakentamisessa tarvittavia puita omasta uudesta metsästä. 600 neliömetrin pihattonavetta valmistui marraskuussa.

"Aika tarkalle kaikki meni. Kas, kun entinen isäntä pani lypsykarjan pois maaliskuun lopussa ja uudet elukat voitiin ottaa sisään vasta, kun navetta oli valmis, eivät laskennalliset päivät herrojen mielestä riittäneet. Järjen ääni on hiljaista ininää, kun byrokratia puhuu. Saimme selittää ja selittää, että kyseessä on tauko eläinten pidossa eikä muutos kasvinviljelytilaksi, joksi meinasimme joutua."

Eräitä kertoja sai moneen tottunut uusi isäntäväki mapittaa huolellisesti ison pinon papereita ja matkustaa viranomaisten puheille, milloin minnekin.

Kokemus karttuu

Karjansa Rantaset olivat hankkineet tarkasti suunnitellen sieltä täältä. Ensin tuli 11 kantavaa kuttua Lahden läheltä, seuraavana päivänä 46 vasikkaa ja edelleen seuraavana päivänä 20 hiehoa Quidjan ja Paddaisten kartanoista.

Kokemusta nautaeläinten ruokinnasta ei ollut, mutta nyt Rantaset puhuvat asiantuntevasti terni- ja välitysvasikoista, karjakaupan raadollisuudesta. Aloittelijoiden epäonneksi yksi välitysvasikoista toi tullessaan kohtalokkaan ripulitaudin eikä edes hätiin kutsutun eläinlääkärin toistuvista käynneistä ollut apua. Kaikkiaan kahdeksan vasikkaa kuoli. Seuraavana syksynä saatiin ensimmäiset pihvisonnit kuitenkin teurastamoon ja usko maalaiselämään vahvistui.

Rantaset sanovat olevansa ehdottomasti tyytyväisiä elämänmuutokseensa. Vaikka velkaa on niin, että ranteita pakottaa, ovat elämän arvot löytyneet. Kun vesijohto naksahti jäähän ja 30 lehmän juomavesi piti retuuttaa ämpäreillä sisältä, tulivat Saaran mieleen iäkkäiden maatalousnaisten puheet sota-ajan pakkasista ja karjan juottamisesta. Muun työn lisänä, tietenkin.

Vahvat naiset

"Minut on pyydetty mukaan Ypäjän eteläisten maatalousnaisten toimintaan ja olen kaupunkilaistyttönä todella hämmästellyt, miten uljaita maaseudun naiset ovat ja ovat aina olleet. Iäkkäillä, sota-ajan kauhut, työtaakan ja kokonaisvastuun kokeneilla naisilla on mahtava karisma. Hehän tätä maata ja tuotantoelämää pyörittivät, kun miehet olivat rintamalla", kehuu Saara.

"Naiset huolehtivat eläimistä, viljelivät syötävien lisäksi vielä pellavat, jalostivat ne ja lampaanvillat tekstiileiksi, pesivät suunnattomat pyykit padassa jokirannassa käsipelillä ja syksyllä säilöivät koko talven tarpeet, puolukkaakin saavikaupalla. Ja vielä jaksettiin olla innostuneita perinnekasveista."

"Sen lisäksi, että naiset nykyään tekevät myös peltotöitä, monet osaavat koko vaativan taloudenpidon, ruoanlaiton ja -jalostuksen aivan alkuaineista asti, samoin kodinhoidon tekstiilien valmistuksesta lähtien. Naiset hoitavat valtavat kasvimaat ja säilövät sadon. Ja kun eivät enää muuta jaksa, tekevät taidokkaita käsitöitä. Ei täällä juuri kukaan sano, ettei osaa."

Osaamaan on ruvennut Saarakin. Loimaalainen ideanikkari Raili Nikkilä on "adoptoinut" kaupunkilaisrouvan oppitytökseen, ja Railille vuohet ja lampaat ovat kaikki kaikessa, ruisleivän leipomisen lisäksi. Koska Saara saa rivakasti toimeksi, on hän kehitellyt iät kaiket maitoeläimenä pidetystä vuohesta myös lihaeläimen, muutenhan pukkikilien elämä jää lyhyeksi.

Saara on maistattanut vuohenlihaa valtakunnan päättäjillä ja saanut mm. Haikon keittiömestarin innostumaan.

Parempi elämä

Rantaset ovat päättäneet onnistua, ja nyt näyttääkin paremmalta.

"Paljon olemme lyhyessä ajassa kokeneet. Keisarileikkausta ei vielä ole jouduttu lehmälle tekemään, mutta yhtä vasikkaa yritettiin kyllä koko yö iltakuudesta aamukuuteen saada maailmaan. Naapurin isäntäkin käytiin keskellä yötä herättämässä apuun. Lopulta vasikka kuitenkin jouduttiin paloittelemaan ja emokin meni hätäteurastukseen."

"Mutta se on ihanaa, että saa joka aamu katsoa peiliin ja tietää, että jos täällä joku nyt on töpännyt, se joku näkyy sieltä peilistä. Toisten töppäyksistä ei tarvitse kärsiä."

Tulotaso on tietysti romahtanut. Yrityksen investointeihin on käytetty yli kaksi miljoonaa mummonmarkkaa.

"Mutta laskemme suuren arvon sille, että nyt tiedämme, mitä syömme. Ehdimme seitsemän vuotta käyttää itse luomutuotteita ja biodynaamista lihaa. Ja ovathan kauppalaskutkin alle puolet entisistä, koska olemme monessa omavaraisia. Meillä on muutama maatiaiskanakin ja minulla pieni, salainen haave yhä lisääntyvästä omavaraisuudesta", haaveilee Saara.

"Elämän laatu on ratkaisevasti parantunut. Ja lapsillemme tämä on suuri rikkaus. Emme ota huonoa omaatuntoa siitä, että lapsemme eivät käy balettitunneilla tai aerobicissa. Siiri on aloittanut partion ja Meeri oli onnellinen, kun viisivuotiaana lypsi vuohta ensimmäisen kerran."

"Emme lähtisi takaisin, pelkäämään joka päivä irtisanomista. Kaupunkilaisystäville olemme sanoneet, että kun pörssi seuraavan kerran romahtaa ja vie kaiken, lähetämme heille perunapussin tulemaan", sanailee Turkka.

Teksti: Leena Teinilä-Huittinen
Sähköposti:

Sivun alkuun | Tekstit 11/04 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |