Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

JOULUKUU 12 | 12 | 2002

Talo muistoja tulvillaan

Iso-Kohmon talo Turussa elää 1950-lukua. Aidolla tavalla se kuvaa tuon ajan maalaistalon elämää ja vuoden kiertoa, niin myös joulun suurta juhlaa.

Eteisen kaapista sen jo näkee: joulu on ihan lähellä. Hyllyillä odottavat suurta juhlaa kakut ja paakelssit. Ihan ylimmällä hyllyllä, pienten tähtisilmien ulottumattomissa, on pino salaperäisen näköisiä paketteja.

Sekä herkut että paketit saattavat näyttää vaatimattomilta nykyajan ylenpalttisuuteen tottuneesta. Kääreenäkin on vain valkoista paperia ja tavallista narua, ei kimaltelevia tähtiä, ei muovihörsöä. Sotavuosien jälkeisestä köyhyydestä kärsineellä 1950-luvulla valkoiset paketit kuitenkin herättivät suurta kunnioitusta ja kihelmöintiä.

Vanhan ajan oikeat joululaulut soivat koko talossa, vanhan ajan radiosta. Eivät ne vyöry korviin stereona; niissä vilisevät oikeat tonttulakit ja kilisevät oikeat kulkuset, ainakin sellaisen korvissa, joka sai viettää lapsuutensa huolettomimmat ja ikimuistoisimmat joulut juuri 1950-luvulla.

Paikka on jouluun koristettu Iso-Kohmon maalaistalo Kuralan Kylämäessä Turussa. Talo on osa Turun maakuntamuseon Elävän historian kylää, johon kuuluu neljä suurta vanhaa taloa: Iso-Rasi, Vähä-Rasi, Vähä-Kohmo ja Iso-Kohmo.

Kylämäki herää elämään yleensä kesäkuukausiksi, jolloin se on avoinna yleisölle. Myös joulun aikaan Iso-Kohmo avataan muutamaksi päiväksi, että 2000-luvun lapset ja aikuisetkin saavat nähdä ja kokea 1950-luvun joulun, joko uutena elämyksenä tai nostalgisena matkana menneeseen. Iso-Kohmon väki puhuu isoäidin joulusta.

Tuttuja tuoksuja tupa tulvillaan

Joulun aikaan Iso-Kohmon eteiseen tulvivat joulun tuoksut. Raija-emäntä keittelee riisipuuroa ja luumukiisseliä, valmistaa lanttulaatikkoa ja muita herkkuja. Emäntä on pukeutunut aikakauden mukaiseen ruudulliseen flanellimekkoon ja tyykiesiliinaan, mummon ajan tupsutohveleihin ja pitkiin harmaisiin villasukkiin.

Kaikki on vanhaa ja aitoa, tietenkin, eiväthän museoihmiset voi mitään puolinaista hyväksyä. Tuvan katossa pöydän päällä pyörii hiljakseen suuri himmeli. Oven suussa odottavat kangaspuut, joilla talon vanhaksi emännäksi julistautunut Elsa Lindahl on kutonut suuren määrän pellavaverhoja ja räsymattoja kuten entisaikaankin tapana oli. Lieden pesä täytetään päältä, ja siinä poltetaan tulta kaiken päivää.

"Pitkät villasukat ovat tarpeen, koska permanto ei ole ollenkaan lämmin. Päivän mittaan tulee kylmä, ellei ole koko ajan liikkeellä tai tuli pääsee vahingossa sammumaan", sanoo Raija-emäntä ja istahtaa posket punoittaen hetkeksi tuvan keinutuoliin.

Talon väki on juuri käynyt lusikoimassa puuroa ja luumusoppaa vanhanaikaisilta lautasilta keittiön pöydän ääressä, ja nyt tiskit on pinottu siististi tiskipöydälle. Tiskaamaan ei kuitenkaan voi ryhtyä suin päin. Ensin pitää lämmittää vesi kattilassa puuhellalla, olipa juhla tai arki, sitten astiat pestään perinteiseen tapaan vadissa ja kuivataan pyyhkeellä.

Auki kesän ja talvella hetkittäin

"Koko Kuralan Kylämäki kaavoitettiin 1970-luvulla kerros- ja rivitaloalueeksi, tottakai, olemmehan Turussa. Tämä on kaunis ja viihtyisä mäki, josta on hyvät näköalat. Tuomiokirkko on vain neljän kilometrin päässä, vanha Hämeen Härkätie ihan lähellä", sanoo Ison-Rasin vanhassa päärakennuksessa työtään tekevä vastaava tutkija Anneli Sorvoja.

Kävi niin onnellisesti, että alueelta löytyi muinaismuistoja: suunnitelmat muuttuivat. Valtioneuvosto suojeli Kylämäen 13 hehtaarin alueelta vuonna 1980 muinaismuistolain perusteella. Kylämäki avattiin yleisölle jo vuonna 1988 ja Elävän historian kylän suosio on alusta asti ollut suuri. Kesäkuukausien ja joulun ajan lisäksi museo on avoinna syksyllä sadonkorjuun ja lampaiden keritsemisen aikaan yhden viikonlopun, ja pääsiäisenä tehdään tietysti mämmiä.

"Tarkoituksena on esitellä yleisölle 1950-luvun maalaistalon vuoden kierto kaikkine askareineen. Tällä mäellä on edelleen lampaita ja peräti kymmenen lypsävää alkuperäisrotuista lehmää, lähinnä länsisuomalaista ja itäsuomalaista rotua sekä Lapin lehmiä", sanoo Anneli Sorvoja.

Kotieläimet eivät ole museon omaisuutta, niiden haltija ja hoitaja on yksityinen ihminen, mutta eläimet ovat tavallaan töissä museon alueella. Jouluksi lampolaan pystytetään oikea seimi kävijöiden iloksi ja joulun kunniaksi.

"Meillä on krooninen pula rahasta ja sitä kautta henkilökunnasta. Tehtävämme kuitenkin on vaalia nimenomaan vanhaa tapakulttuuria, ja siihen kuuluvat oleellisesti myös maatalon eläimet ja vanhat kasvit."

"Otamme ilomielin vastaan lahjoituksia ihan käyttöesineiksi. Täällä juodaan kahvit vanhoista kupeista ja emännillä on aidot vanhan ajan vaatteet."

"Sanommekin lahjoittajille, että tuokaa ihmeessä meille kuppejanne ja esiliinojanne, jos ne suinkin joutavat, mutta älkää tulko viiden vuoden kuluttua kysymään, missä ne ovat. Niitä ei nimittäin asetella vitriiniin eikä niihin kielletä koskemasta. Ne kuluvat käytössä, saattavat joskus rikkoutuakin. Esineet kirjataan käyttö- eli opetuskokoelmiin, ei museokokoelmiin."

Joulun aikaan Iso-Kohmon salit ja kamarit täyttyvät päiväkotilapsista ja koululaisista, joita vaeltaa mäkeä alas ja ylös pitkinä kiemurtelevina jonoina.

Joulukuusi salin ikkunan ääreen

Iso-Kohmo oli saman suvun hallussa yli 300 vuotta, vuodesta 1662. Tila myytiin vuonna 1971. 1980-luvulla Turun maakuntamuseo ryhtyi toteuttamaan alueelle Elävän historian kylää. Iso-Kohmosta päätettiin tehdä 1940–1950-lukujen maatila, ja talo sisustettiin todellisuuden mukaisesti.

"Ihmiset kyselevät usein rakennusten ikää, mutta sitä on vaikea täsmällisesti määritellä, kun rakennuspiirustuksia ei ole, eikä muistitietokaan ulotu tarpeeksi kauas. Entisaikaan taloja ei aina rakennettu kerralla valmiiksi; ilmeisesti Iso-Kohmon tupa ja tupakamari ovat vanhemmat kuin sali ja salikamari. Vanhin maininta rakennuksista on vuodelta 1826, jolloin ne jaettiin sisarusten Matti ja Maria Kohmon kesken. Maria oli nainut talon renkivoudin", Anneli Sorvoja kertoo.

Talon keskellä on eteinen, sen perällä porstuakamari ja toisessa päässä sali ja -kamari, toisessa tupa ja -kamari. Salia ja salikamaria lämmitettiin vain juhlia varten. Niinpä tapettejakaan ei ole tarvinnut uusia kuin kolme kertaa. Nyt seinissä oleva on vuodelta 1939. Se on edelleen oikein hieno, mutta se on livahtanut paikalleen väärin päin; ruusukimppujen varret osoittavat kattoa kohti. Samalta ajalta ovat myös peiliovien komeat ootraukset.

Taloa vähän ehostettiin vuonna 1990. Salin pinkopahvikatto puhdistettiin käsin pyyhekumilla ja lattian sekä seinähirsien lahovauriot korjattiin. Komea kakluuni on noin vuodelta 1920 Turun kaakelitehtaan tuotantoa ja edelleen käytössä. Salin puuselkäinen, pegamoidipäällysteinen sohva on talon vanhaa kalustoa ja alkuperäisellä paikallaan, samoin Helmi Kohmon lahjoittama ryijy.

Omatekoisia joulukoristeita

Joulun tärkein koriste, suuri kuusi, kannetaan saliin pihan puoleisen ikkunan eteen. Siinä on sen paikka.

"Luulen, että kuusi sijoitettiin noin ihan tarkoituksella. Tapanahan oli, että isäntä joutui juuri vähän ennen joulupukin tuloa lähtemään ulos, tallille, saunalle tai jonnekin. Koska lapset silloinkin olivat uteliaita ja kovia kurkkimaan, esti ikkunan eteen sijoitettu kuusi edes vähän näkyvyyttä pihamaalle, josta joulupukki aikanaan kolisteli tupaan", kertoo Anneli Sorvoja.

Iso-Kohmon kuusen koristeet ovat vaatimattomia ja itse tehtyjä, ostettuja on vain seitsemän. Kuusessa on ehdottomasti aidot kynttilät, yksi ainoa kultanauha sekä kaksi lippusiimaa, toisessa pelkkiä Suomen lippuja, toisessa myös muiden maiden. Näin Iso-Kohmon kuusi oli tapana koristella.

"Piparit ja omenat kuuluvat vanhan ajan kuuseen, mutta meillä käy joulun alla niin paljon lapsia, että piparit tahtovat hävitä nopeasti."

Koristettu talo on täynnä erilaisia jouluasioita. Kukka-asetelmia on kaikkialla ja ne ovat tarkasti entisajan mallien mukaisia.

"Olemme muistelleet omia joulujamme ja aika paljon asioita on keksitty sillä tavalla. Minä huomasin yhtenä vuonna, että täällä Iso-Kohmossa ei ole ollenkaan pumpulipalloja, vaikka me kotona äidin kanssa aina jouluksi pyörittelimme niitä ikkunoihin. No, nyt meillä on niitäkin", nauraa Anneli Sorvoja.

"Olemme yrittäneet viestittää kävijöille, että tehkää itse niin paljon koristeita kuin ehditte ja jaksatte. Kaiken krääsän jälkeen vaatimattomat olki- ja paperikoristeet näyttävät tunnelmallisilta, lämpimiltä. Sitä paitsi ne ovat halpoja."

Iso-Kohmon eteisessä on muutamalla kolikolla myytävänä tutkija Johanna Viitaharjun kokoamia ohjelehtisiä entisajan jouluun; koristeiden ja lelujen valmistamiseksi, vanhan ajan leivonta- ja ruokaohjeita sekä monenlaista tietoa entisajan elämästä, jopa joulusiivouksen tekijälle.

Tänä vuonna Iso-Kohmon joulu on avoinna yleisölle 7.–15.12. perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–18, muina päivinä klo 10–14.

Teksti: Leena Teinilä-Huittinen
Sähköposti


Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |