













|
|
JOULUKUU,
9.12.2004

Äänestä kiinnostavin
juttu tai valitse vuoden kansi. Joulunumeron
sisältö |
Toisenlaisia
jouluja
Joulu on täynnä perinteitä. Joulu on
lepoa ja sukujuhlia, toisilla työtä. Haastateltavamme kertovat myös
niistä jouluista, jolloin oikein mikään ei ollut niin kuin ennen.
Matkaoppaan
joulu
Tunnelmaa tekemällä
Kodista ulos näkyvät koristeet ja valot luovat joulutunnelmaa myös
ohikulkijoille. Sellaisella asuma-alueella on mukavaa ulkoilla.
Omin käsin voi askarrella kranssin oveen, joulukellon,
jäädyttää kynttilälyhdyn ulkona astiassa, valaista pihapuun
piristämään pimeää vuodenaikaa.
Tulien kanssa pitää muistaa turvallisuus.
|

Kuva Tapani Lepistö ja Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
|
Maaseudulla
jätkänkynttilät voivat roihuta avoimilla
pihoilla, mutta suuriliekkiset tulet eivät sovi parvekkeen tai
katoksen alle.
Tunnelman
tekijöitä
|
Joulupöytä
Perinteiset jouluruuat pitävät pintansa. Ruokatoimittajan
ohjeissa on myös kinkku, mutta ei ihan tavallinen: sen
kuorrutuksena on chiliä ja pinjansiemeniä.
Muitakin ohjeita on niille, jotka kaipaavat pientä
vaihtelua jouluruokiin. On lohi-katkarapuhyytelöä,
sienitartarta, kaprissilliä, punajuurirullaa. Yhtä kaikki,
niistä syntyy juhlallinen jouluateria.
Jouluaterian kruunaava jälkiruoka voi olla
vaikkapa jouluinen tiramisu. Tai marjainen jäädyke.
Sitruunasiikaa?
Herkkuja
päälle
|

Hedelmähyytelö. Pekka Haraste
Muistathan
Kodin Pellervon
uuden keittokirjan
Kokataan taas!
Tilauskuponki
>>
|
Käsityöt
Kodin Pellervon käsityösivuilla ommellaan iltalaukku.
Se sopii myös lahjaksi toiselle.
Lehdestä voi löytää myös käden töillään
elannon saavan graafikon, puusepän, keraamikon.
Marraskuun
numerossa esittelimme paperinarusta tehdyn ryijyn. Ryijyn
voi tilata tarvikepakettina tai valmiina. Numeron sivulta voi
tulosta tilauskupongin, jossa on myös ryijyn hintatiedot.
|

Leena Nurmi |

Jaakko
Liukkonen |
- Retee jouluviisaus
"Siksi kaipaisi kaiken globalisaation keskelle edes osan
menneestä maailmasta, jossa elettiin tavarapulan keskellä,
mutta puutteen korvasi lähimmäisenrakkaus, auttamisenhalu ja
usko parempaan tulevaisuuteen."
- Vexi Salmi Kodin Pellervon joulunumeron kirjoituksessaan,
jossa hän muistelee ihmisiä lapsuutensa aikoina. Kuten
lauluissa, niin tässäkin retee sanoittaja purkaa kansan
tuntoja rahamammonan maailmasta.
|
|
Kalenteri kaupan päälle tai
erikseen

Iso Kalenteri
2005 sisältyy Pellervon tilaukseen.
|
Pellervon Iso Kalenteri 2005 ilmestyy 19. marraskuuta 2004.
Kalenteri soveltuu maatilan kalenteriksi sekä joka kodin
pöytäkalenteriksi. Kalenteritietojen lisäksi siinä on runsaasti
ammattiartikkeleita kotieläintaloudesta, peltoviljelystä ja
metsätaloudesta. Se sisältää tietoa myös kodin ja puutarhan hoidosta.Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy
20. tammikuuta.
Sitä ennen tulee Maatilan Pellervo 5. tammikuuta.
Tilaajapalvelu
Pellervosta myös
muuta lukemista
|
|
| Sivun alkuun | Arkisto
| Tilaajapalvelu | Mediatiedot
|
| Toimitus | Julkaisupalvelu
| Palaute | Pellervon
etusivu |
|