Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

TAMMIKUU 22 | 1 | 2004

Pellillinen hyvää

Levitä maukas taikina uunipannulle ja paista. Peitä pinta sopivalla kuorrutuksella. Paloittele neliöiksi tai kolmioiksi. Ja siinä sinulla on kolmisenkymmentä leivosta!

Porkkananeliöt
(vähälaktoosinen, erikoisjauhosta gluteeniton)
5 munaa
2 1/2 dl sokeria
4 dl vehnä- tai 3 3/4 dl vaaleita jyttejauhoja
3 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 appelsiinin raastettu kuori
3 dl hienoksi raastettua porkkanaa
2 dl hienoksi raastettua kesäkurpitsaa
3/4 dl öljyä
Kuorrutus:
2 dl maitorahkaa HYLA
n. 2 dl sitruunatahnaa

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukkoon appelsiininkuoriraaste, jauho-leivinjauhe-suolaseos, kasvisraasteet ja öljy. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna levyn jäähtyä.

Sekoita rahkaan sitruunatahna (sitä saa valmiina kaupasta, mutta voit valmistaa sen itse oheisella ohjeella). Levitä kuorrutus levylle ja paloittele se. Koristele ohuilla porkkanasuikaleilla tai strösseleillä.

Sitruunatahna
(margariinista laktoositon, gluteeniton)
2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
2 1/4 dl sokeria
100 g laktoositonta margariinia tai voita
4 munaa

Kuumenna sitruunamehu ja sokeri kiehuvaksi. Lisää kevyesti vatkatut munat ja rasva nokareina. Hauduta tahnaa vesihauteessa koko ajan sekoittaen kunnes se sakenee. Lisää sitruunan kuoriraaste. Tölkitä tahna. Säilyy kylmässä n. 1 1/2 viikkoa.

Käyttövinkkejä: Sitruunatahna maistuu paahtoleivän, keksien ja korppujen päällä. Sitä voi käyttää myös leivonnaisten täytteissä ja jälkiruuissa.

Mustikkakolmiot
(margariinista vähälaktoosinen, erikoisjauhosta gluteeniton)
5 dl vehnä- tai 4 1/2 dl vaaleita jyttejauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
150 g laktoositonta margariinia tai voita
1 muna
Täyte:
4 munaa
2 dl sokeria
1 appelsiinin raastettu kuori
250 g maitorahkaa HYLA
2 dl ranskankermaa HYLA
5 dl pakastemustikoita

Nypi kuivat aineet ja rasva ryynimäiseksi. Sekoita joukkoon muna ja painele taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Pistele haarukalla ja esipaista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukkoon appelsiinin kuoriraaste, maitorahka ja ranskankerma. Levitä seos esipaistetulle taikinapohjalle. Ripottele jäiset mustikat tasaisesti päälle. Paista vielä uunin alaosassa 25–30 minuuttia, kunnes munaseos on kiinteää. Leikkaa jäähtyneenä kolmioiksi.

Appelsiini-suklaaneliöt
(margariinista ja erikoissuklaasta laktoositon, erikoisjauhosta gluteeniton)
150 g laktoositonta margariinia tai voita
3 munaa
2 dl sokeria
4 3/4 dl vehnä- tai 4 1/2 dl jyttejauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 appelsiinin raastettu kuori
1 1/2 dl puristettua appelsiinimehua
Kuorrutus:
100 g laktoositonta margariinia tai voita
200 g (laktoositonta) tummaa suklaata
Koristeeksi: kakunkoristeita

Sulata rasva ja anna jäähtyä.Vaahdota munat ja sokeri. Lisää munavaahtoon appelsiinin-kuoriraaste ja vuorotellen keskenään sekoitettuja kuivia aineita, sulaa rasvaa ja appelsiinimehua. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Paista 175-asteisen uunin keskellä 20–30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla.

Sulata rasva ja paloiteltu suklaa vesihauteessa. Levitä seos jäähtyneen leivonnaisen päälle ja leikkaa se neliöiksi. Koristele esimerkiksi appelsiinin makuisilla kakunkoristeilla.

Marenkiruudut
(margariinista ja erikoissuklaasta laktoositon, erikoisjauhosta gluteeniton)
150 g laktoositonta margariinia tai voita
2 dl sokeria
3 keltuaista
1 muna
1 1/2 rkl sitruunamehua
3 dl vehnä- tai 2 3/4 dl vaaleita jyttejauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl vaniljasokeria
Marenki:
3 valkuaista
1 dl sokeria
n. 75 g (laktoositonta) tummaa suklaata

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon keltuaiset ja muna yksitellen. Yhdistä vaahtoon sitruunamehu ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja vatkaa vielä hetki. Nostele rouhittu suklaa marengin joukkoon ja levitä se taikinan päälle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä ruuduiksi.

Kookos-kaakaopalat
(margariinista ja erikoiskermasta laktoositon, erikoisjauhosta gluteeniton)
200 g laktoositonta margariinia tai voita
4 munaa
2 1/2 dl sokeria
3 dl vehnä- tai 2 3/4 dl vaaleita jyttejauhoja
5 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
veitsenkärjellinen suolaa
Kookoskuorrutus:
90 g laktoositonta margariinia tai voita
200 g (n. 7 dl) kookoshiutaleita
1 1/2 dl sokeria
1 dl siirappia
1 1/2 dl (laktoositonta) ruoka-, kaura- tai soijakermaa

Sekoita pehmeä rasva ja sokeri tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon munat yksitellen sekä keskenään sekoitetut jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja paista 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Valmista sillä aikaa kuorrutus. Sulata rasva, lisää kookoshiutaleet, sokeri, siirappi ja kerma. Keitä hiljalleen muutama. Ota leivonnainen uunista ja levitä kookoskuorrutus päälle. Paista vielä 10–15 minuuttia. Paloittele levy jäähtyneenä.

 

TekstiPirjo Saastamoinen
Sähköposti: pirjo.saastamoinen@kolumbus.fi


Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |