Kodin Pellervo

HUHTIKUU, 20.4.2006

Oppimisen ilo ja vapaus

Oppiiko lapsi vain pakolla? Marko Koskinen uskoo vapauteen ja siihen, että nykyajan talouskin tarvitsee itsenäisiä ihmisiä. Siksi hän perusti koulun, johon oppilaat tulevat, kun haluavat ja opiskelevat, kuten haluavat. Ihanteellista hölmöilyä vai avaus uuteen?

Miten Suomessa perustetaan koulu?
No, kun idea on saatu, pannaan sana kiertämään ja katsotaan, tuleeko oppilaita. Marko Koskinen virnistää kysymykselle, ja siinä virnistyksessä on yhtä aikaa sekä jotakin aseistariisuvaa että sellaista määrätietoisuutta, jonka kuulija tajuaa vähän myöhästyneenä.

Koskinen siis perusti koulun, eikä minkä tahansa opinahjon vaan todellisen vaihtoehdon: Feeniks-koulussa ei ole ylhäältä annettuja sääntöjä, ei pakkoja, vaan jokainen opiskelee ja on paikalla oman tahtonsa mukaan. Opettajat ovat käytettävissä tarvittaessa.

Dejavú! Nyt tulee tunne, että tämän olen elänyt ennenkin.

Ja tosiaan, samanlaiset ajatukset olivat esillä 1960-luvun lopulla, ennen kuin Koskinen oli syntynytkään, mutta silloin niiden esittäminen tarkoitti lähes kapinaa koko suomalaista elämänmuotoa vastaan. Kyse oli tuon ajan pyhien arvojen, kurin ja järjestyksen, loukkaamisesta.

Tuolloin ajatuksia vapaan kasvatuksen ja koulutuksen ihanuudesta totuttiin kuulemaan sellaisten nuorten suusta, jotka myös näyttivät kapinallisilta. Koskinen sen sijaan näyttää kiltiltä lukiolaispojalta, vaikka on ehtinyt jo kymmenkunta vuotta tehdä opettajan sijaisuuksia.

”No, ehkä minun ulkonäköni on siinä suhteessa hiukan ristiriitainen…”

No, pikemminkin se todistaa aikojen muuttumisesta. Kaikki tietävät peruskoulun ongelmat, eikä viime syksystä saakka toiminut Feeniks-koulu enää merkitse uhkaa ja kapinaa; vastaanotto on päinvastoin ollut myönteinen, ja Koskinen vaikuttaa juuri sellaiselta, että hänessä saattaisi olla ainesta vaikka vapauden virkamieheksi.

Koskinen Keravalta? Kuulostaa aika tavanomaiselta, mutta jotakin erityistä täytyy olla nuoressa miehessä, joka ryhtyy ihanteelliseen yritykseen, millä ainakaan toistaiseksi ei rikastu, hyvä kun pysyy leivässä.

Koskisen omassa koulu-urassa ei vielä peruskoulussa ollut muuta erityistä kuin että keskiarvo oli parhaimmillaan 9,5, eikä Markon juuri tarvinnut sen takia itseään rasittaa.

”Ehkä ongelma oli siinä, että kaikki meni omalla painollaan. Joten kun lukiossa olisi pitänyt opiskella oikeasti, minulla ei ollutkaan valmiuksia. Koulunkäynti repsahti, ja siitä syntyi turhautumista.”

Sinun oli siis vaikea tehdä tosissasi töitä?

”Niin voi sanoa. Olin tottunut selviämään kirjoja vilkaisemalla ja hiukan kuuntelemalla, ja kun se ei enää riittänyt, ihmettelin, pitääkö minun nyt oikeasti tehdä jotakin.”

Kavahdatko kovaa työtä?

”En. Kavahdan ainoastaan sitä, että joutuu tekemään työtä, josta ei ole mitään hyötyä itselle, enkä minä ainakaan nähnyt lukiota muuna kuin pakkopullana.”

Mitä sinä sitten teit?

”En minä aktiivisesti kapinoinut, mutta lukion kolmannella minulla oli 350 poissaolotuntia. Ei ollut motivaatiota. Hoidin vain, että ylioppilaskirjoitukset menivät omalla painollaan.”

Miten niistä selvisit?

”Kirjoitin viisi magnaa ja yhden ceen.”

Mitä nyt kymmenen vuotta myöhemmin ajattelet tuosta vaiheesta?

”Elämä oli tosi rankkaa. Elimme eristyksissä Nurmijärvellä, korvessa, joten se oli sosiaalisestikin kovaa.”

Miksi te siellä asuitte?

”Äiti meni eron jälkeen uudelleen naimisiin, ja päätettiin rakentaa omakotitalo. Ei meiltä lapsilta asiaa paljon kyselty.”

Mutta eihän Nurmijärvellä mitään oikeaa korpea ole?

”No, meiltä oli viisi kilometriä kauppaan, jonne kesäisin tietysti pääsi mopolla.”

Viisi kilsaa ja mopo! Joskus tuo kuulosti nuoren miehen vapaudelta.
”No, ei se tietenkään niin hirveää ollut, mutta kun lisäksi olin valtavan ujo, kontaktien luominen oli vaikeaa.”

Et vaikuta erityisen ujolta.

”En enää, mutta siitä pääseminen oli ison työn takana.”

Entä oletko päässyt katkeruudesta?

”Ei se varmaan koskaan kokonaan häivy. Koko teini-ikä meni siellä eristyksissä.”

Ei nuoruuden eristymistä tietenkään kilometreissä mitata, ja Koskiselle tilanne on saattanut olla myös hedelmällinen. Ainakin hän päätyi miettimään vaihtoehtoja vastenmieliseksi kokemalleen koululle.

Taisit myös olla kiinnostuksesi kanssa aika yksin?

”Melko lailla. Kahlasin läpi niitä suomalaisia kouluja, joissa asioita on yritetty tehdä eri tavalla, mutta ei niitä kovin monta ole. Kyläkouluissa tietenkin voi menetellä toisin kuin isoissa kouluissa, mutta eri juttu on, minkälaiseen ajatteluun ne perustuvat.”

Miksiköhän juuri sinä keksit elvyttää idean vapaasta koulusta?

”Ei ollut ketään muutakaan! (Naurua.) Nyt on kymmenen vuotta siitä, kun löysin idean, ja ehkä seitsemän vuotta olen etsinyt ihmisiä, jotka myös voisivat tehdä tällaista työtä.”

”Välillä ajattelin, että parhaiten voisin vaikuttaa opettajankoulutuksen kautta, ja sähläsin sitten niissä kuvioissa Helsingin yliopistossa. Puolen vuoden jälkeen aloin kapinoida aktiivisesti sitä systeemiä vastaan.”

”Ilmoitin, että en enää osallistu yhteenkään tenttiin, koska ne eivät mitenkään edistä asioita, joita opettaja tarvitsee ammatissaan. Siihen lähti muutama muu mukaan, ja meidät ohjattiin professori Maija-Liisa Rauste-von Wrightin puheille. Hänen kanssaan aloimme suunnitella kokonaan uutta opintolinjaa, joka perustui ennen kaikkea kasvatuspsykologiaan.”

”Siinä lähdetään siitä, että opiskelijat itse suunnittelevat opintonsa ja hankkivat asiantuntijoita koko yliopistolta ja ehkä muualtakin. Lähtökohta on aivan eri kuin perinteisessä opiskelussa.”

Mihin suuntaan sinusta normaali peruskoulu on menossa?

”Nykyinen systeemi ei voi jatkua pitkään, koska vanhempien kasvatuskulttuuri muuttuu koko ajan humaanimpaan suuntaan. Vaikka paljon puhutaan rajojen asettamisen tärkeydestä, pikkuhiljaa kuitenkin aletaan ymmärtää, että ei siinä ole kyse ehdoin tahdoin pakottamisesta.”

”Kouluissa näkyy yhä selvemmin, että oppilaat eivät hyväksy sitä, mitä siellä tapahtuu, siis pakottamista.”

Kansainvälisesti Suomen kouluilla kuitenkin menee oikein hyvin?
”Niinpä. Olen miettinyt, mistä se johtuu, ja veikkaisin, että syynä on enemmänkin suomalainen kulttuuri yleensä kuin koulu sinänsä. Onhan meillä varmaan maailman pätevimmät opettajat, ainakin muodollisesti, mutta toisaalta kouluviihtyvyystutkimuksissa Suomi on aivan pohjalla.”

”Se kuvastaa minusta sitä, että vaikka tietoa on saatu kaadettua päähän, kasvatuksen puoli on hunningolla.”

Feeniks-koulu on siitä erityinen, että varsinaista koulurakennusta ei ainakaan toistaiseksi ole vaan kokoonnutaan kirjaston tiloissa. Mukana on tällä hetkellä neljä opettajaa ja viitisentoista oppilasta eri puolilta Suomea, jopa Torniosta saakka. Lain kannalta tässä ei ole ongelmaa: Suomessa ei ole koulupakkoa, vain oppivelvollisuus. Feeniks-koulu toimii siis vähän niin kuin kotona opiskelevien yhteinen opintopiiri, ja kotiopiskelijoiden tapaan oppilaat tenttivät vaaditut opintosuoritukset.

Miten kuvailisit kouluasi?

”Koulu ei aseta mitään pakkoja. Jos vanhemmat asettavat, se on sitten eri juttu. Koulu on myös hyvin epämuodollinen. Oppilaat tulevat sinne, kun huvittaa ja lähtevät, kun haluavat. Ja kun he ovat koululla, he voivat tehdä ja opiskella, miten haluavat.”

”Meillä on sopimus, että opettajat ovat kello kymmenen paikalla, ja jos puoleen päivään ei ole tullut oppilaita, opettajat voivat lähteä. Ja kaikista asioista päätetään yhteisissä kokouksissa.”

”Vain tutustumisjakso on pakollinen. Silloin kokoonnutaan kahdesti viikossa käsittelemään koulun asioita, ja jos sille ei osallistu, ei voi osallistua mihinkään muuhunkaan.”

”Missään vaiheessa meillä ei tule olemaan luokkia eli jos opetusryhmiä muodostetaan, ne tehdään jonkin asian ympärille ja asiasta kiinnostuneet sitten tulevat mukaan.”

Aika paljon oppivelvollisuudesta näyttää jäävän lasten omalle vastuulle?
”Jos vanhemmat eivät panosta tähän mitenkään, oppilaalta vaaditaan itsekuria. Tavoitteemme muuten voisi olla joskus kumota nykyinen oppivelvollisuuslaki tai muokata sitä niin, että siinä olisi enemmän liikkumavaraa.”

Et tunnu ottavan erityisen vaatimattomia haasteita itsellesi?

”En, ei sellainen ole tapanani…”

Onko sinua koskaan sanottu suuruudenhulluksi?

”Kai niinkin voi ajatella, mutta toistaiseksi olen saanut tavoitteeni toteutettua.”

Mikä on ollut julkisuuden yleisin väärinkäsitys koulustanne?
”Se että ei tarvitse tehdä mitään, että täällä valitsee hällä väliä -meininki. Se tietysti liittyy vanhaan oppimiskäsitykseen ja siihen ajatukseen, että lapset eivät opi mitään, jos niitä ei siihen pakoteta ja että jos ei opiskele muodollisesti, ei opi olennaisia oppisisältöjä.”

Uskotko, että Feeniks-koulusta joskus kasvaa Nokian insinöörejä tai valtion virkamiehiä?

”Uskon, että sieltä tulee ihan mitä vain. Ulkomailla on huomattu, että eivät vaihtoehtokoulujen oppilaat kovin erilaisiin ammatteihin hakeudu kuin muut. Kyse on enemmän siitä, että näillä ihmisillä on erilainen asenne työhönsä. Demokraattisen koulun käyneet eivät helposti hyväksy alistavaa ilmapiiriä.”

Eli teiltä tuskin jatketaan kadettikouluun, niinkö?

”Voi olla niinkin, mutta on USA:n demokraattisista kouluista jatkettu armeijaankin.”

”Demokraattisten koulujen oppilaat yleensä tietävät paremmin, mitä haluavat ammattiin lähtiessään, koska heillä on enemmän aikaa ja enemmän vastuuta. Ehkä heillä on myös enemmän rohkeutta kokeilla, ottaa yksi ammatti ja katsoa, toimiiko se, ja vaihtaa, jos ei toimi. He luottavat kykenevänsä oppimaan lisää.”

”Suurin haaste on, miten vanhemmat ymmärtävät koulun idean ja miten he sitä tukevat. Jos vanhemmat toimivat kovin eri tavalla kotona kuin me toimimme koulussa, tämä voi olla vaikeaa.”

”Virallisesti vanhemmat eivät ole sen enempää vastuussa kuin peruskoulunkaan suhteen, mutta he kokevat enemmän vastuuta. Silloin voi tulla paineita pakottaa lasta johonkin suuntaan, mikä on täysin vastoin meidän periaatteitamme.”

Mitä arvelet, onko paljon niitä, jotka toivovat Feeniks-koulun epäonnistuvan?

”En yhtään tiedä…Tämä kuitenkin on kaikille eduksi, ja opettajillekin on miellyttävämpi tapa tehdä tällaista työtä, jos he vain kykenevät asettumaan oppilaan tasolle.”
Sinulle varmasti kuitenkin on sanottu, että ei tuosta mitään tule?
”Joskus, mutta yleensä palaute on ollut myönteistä.”
Minkälaisia ongelmia itse koulussa on ollut?

”Sellaisia viestejä olen kuullut, että sosiaalinen ympäristö on liian rajallinen. Jotkut siis saattavat jopa palata tavalliseen kouluun, koska siellä on enemmän kavereita.”

”Tenttien suhteen oppilaat ovat kuitenkin alkaneet rentoutua, ja yhteistyö Otavan opiston kanssa on selkeyttänyt tilannetta. Nyt yläastelaiset ovat kirjoilla Otavan opistossa, jossa voi opiskella nettiperuskoulun kautta.”

Nykyinen koulu ilmeisesti perustuu ajatukseen, että ihminen on pohjimmiltaan laiska, joten häntä pitää pakottaa, ja etkös sinäkin myöntänyt olleesi laiska koulussa?

”En minä laiska ollut. Tein kovasti kaikenlaista, mutta en tehnyt sitä mitä vaadittiin. Ei laiskuus tarkoita sitä, että kieltäytyy tekemästä, mitä käsketään. Minä pidän sitä kansalaistottelemattomuutena.”
Minkälaiseksi kuvittelet tilanteen kymmenen vuoden päästä?

”Silloin Suomessa on ehkä kymmenkunta tällaista koulua, ja on oma opettajankoulutus, vaikka muodollista opettajan pätevyyttä ei tarvitakaan. Ja siihen mennessä meillä on myös omat koulutilat.”

Ei Koskiselta siis ainakaan uskoa puutu, ja sitä pehmentää sopivasti hänen ilmeisen iloinen asenne töihinsä. Ja vaikka Feeniks-koulun onnistumisen puolesta ei ihan vielä kannata lyödä vetoja, maailma saattaisi hyvinkin olla mukavampi paikka, jos Koskinen olisi oikeassa koulukäsityksissään.

Teksti: Jarmo Uusi-Rintakoski
Sähköposti: