TOUKOKUU, 19.5.2005

Kotipuutarhurin palkokasvit

Herneillä ja pavuilla voi herkutella pitkin kesää. Niitä voi myös säilöä pakastimeen talven varalle. Ilmakehän typpeä hyväkseen käyttävät palkokasvit ovat helppoja kasvatettavia, kunhan malttaa odottaa lämmintä kylvösäätä.

Pavun siemenet kylvetään lämpimään maahan 3-4 senttiä syviin vakoihin 10 sentin välein. Kuva Leena Nurmi

Herneet ja pavut eivät tarvitse runsasta lannoitusta, mutta maan riittävästä fosfori-, kalium-, kalsium- ja hivenravinnemäärästä on kuitenkin huolehdittava. Varsinaista typpilannoitusta palkokasvit eivät kaipaa, sillä niiden juurinystyräbakteerit pystyvät sitomaan maahan ilmakehän typpeä. Tästä syystä palkokasvit ovat myös erinomaisia puutarhan viherlannoittajia. Koska juurinystyräbakteerit eivät viihdy happamessa maassa, on vihannesmaan kalkituksen oltava kunnossa.

Sekä herneen että pavun siemenet itävät parhaiten lämpimässä maassa, joten niitä ei pidä kylvää kovin aikaisin keväällä. Silpoherneet ja härkäpavut itävät kylmemmässäkin, ne voikin kylvää jo toukokuun alkupuolella. Muut herneet saavat odottaa; lämpimästä pitävät pavut kylvetään vasta kesäkuun puolella, kun maa on vähintään +10-asteista. Kylmään maahan upotetut siemenet mätänevät.

Siementen liottaminen vuorokauden ajan nopeuttaa itämistä. Kasvuharso varmistaa sekä herneen että varsinkin pavun tasaisen itämisen ja on melkeinpä välttämätön viileinä alkukesinä. Harson voi pitää kasvuston päällä kukintaan asti, se ehkäisee samalla myös herneen ikävän tuholaisen, hernekääriäisen pääsyä kasvustoon.

Palkoineen syötävät
sokeri- ja taittoherneet
Suomessa viljellään enimmäkseen tarhaherneitä (Pisum sativum var. sativum), jotka jaetaan sokeri-, taitto- ja silpoherneisiin. Kauimmin viljeltyä peltohernettä sen sijaan kasvatetaan enää harvoin, pääasiassa vain rehuksi ja viherlannoituskasvina.

Kotipuutarhoissa suosituista sokeriherneistä korjataan satoa keskenkasvuisina, jolloin palot ovat vielä litteitä, mutta makeita. Ne ovat herkullisia keitettyinä, esimerkiksi kesäkeitossa tai voisulan kanssa nautittuina. Kun palot alkavat muodostaa siemeniä, makeus häviää.

Hyviä sokerihernelajikkeita ovat muun muassa matala ja satoisa 'De Grace', joka sopii myös versojen hyötöön, pitkän satokauden omaava 'Reuzensuiker', aikainen 'Sugar Dwarf Sweet Green' sekä 'Bamby' ja 'Sugar Tall White'. Sokerihernettä kannattaa kylvää parin viikon välein kesäkuun loppuun asti, jotta satokausi saadaan pitemmäksi.

Taitto- ja taittoydinherneet ovat sokeri- ja silpoydinhernelajikkeiden risteymiä. Niillä on pehmeät, paksumaltoiset, kalvottomat palot ja makeat siemenet. Taittoherneen siemenet ovat pyöreät, taittoydinherneen kulmikkaat. Myös taitto- ja taittoydinherneitä voi syödä palkoineen. Sugar Snap- ja Sugar Bon -lajikkeet ovat snapsi- ja salaattiherneitä, joiden palkoja voi syödä raakoina tai keitettyinä.

Säikeiset silpo- ja
silpoydinherneet
Silpo- ja silpoydinherneistä käytetään hyödyksi täysin kehittyneet siemenet. Paloissa on kyllä möyheä ulkokerros, mutta säikeinen sisäkerros tekee sen syömisen hankalaksi. Sen sijaan palkojen sisälle kehittyvät heleänvihreät herneet ovat kypsinäkin makeita. Silpoherneen siemenet ovat pyöreitä, silpoydinherneen kulmikkaita ja ryppyisiä.

Viljelyssä olevia silpoydinhernelajikkeita ovat muun muassa aikaiset 'Avola', 'Early Onward' ja 'Kelvedon Wonder'. Keskiaikaisia lajikkeita ovat pulleapalkoinen 'Lancet' ja suuripalkoinen 'Onward'. 'Markana' on myöhäinen, puolilehdetön lajike, jolla on runsaasti kärhiä.

Silpohernelajikkeita ovat 'Faenomen', 'Feltham First' ja aikainen ja satoisa 'Kleine Rheinländerin', joka kasvaa vain noin 40 sentin korkuiseksi eikä tarvitse tukea. Lajikkeella 'Blauwschokker' on violetit palot ja vaaleanvihreät siemenet.

Punaparsaherne onkin
punakukkainen ruohokasvi
Punaparsaherne (Tetragonolobus purpureus) on yksivuotinen hernekasvi, mutta ei nimestään huolimatta ole varsinainen herne. Se on rentovartinen, kaunis punakukkainen ruoho, jolla on koristeelliset siivekkäät palot.

Parsaherne vaatii lämpöisen kasvupaikan ja keväiset kylvökset on syytä peittää harsolla itämisen varmistamiseksi. Siemenet voi myös kylvää sisälle esikasvatusta varten, jolloin taimista istutetuista kasveista saadaan satoa aikaisemmin kuin suoraan avomaalle kylvetyistä.

Palot korjataan keskenkasvuisina, 3–4 sentin pituisina ja nautitaan kiehautettuina. Punaparsaherne on koristeellinen niin kasvimaalla kuin kukkapenkissäkin.

Tarhapavut vaativat
lämmintä alkukesää
Pavut ovat yhtä helppoja viljellä kuin herneet, mutta viileinä kesinä niiden sato saattaa jäädä heikoksi. Etenkin viileä alkukesä hidastuttaa kasvuun lähtöä. Etelä-Suomessa viljely onnistuu kuitenkin yleensä hyvin, pohjoiseen päin mentäessä satoa saadaan varmimmin katteen alta.

Ensimmäiset palot ovat korjuukypsiä noin kahden kuukauden kuluttua kylvöstä. Pavut, toisin kuin herneet, on nautittava aina kypsennettyinä. Raa'at pavut sisältävät myrkyllisiä aineita, mutta ne häviävät kuumennettaessa.

Suomessa viljellään pääasiassa tarhapapuja (Phaseolus vulgaris), joita ovat pensas- ja salkopavut, sekä jonkin verran härkä- ja ruusupapua. Pensaspavut ovat matalia, vain 40–50 sentin korkuisia, ja ne jaetaan eri ryhmiin; vaha-, taite- ja leikkopapuihin.

Vahapavut ovat keltaisia, mureita ja hyvänmakuisia, esim. 'Golden Dukat' ja 'Sonesta'. Leikkopavuilla on litteät ja leveät palot, joissa on yleensä sitkeät säikeet. 'Nassau' on satoisa leikkopapulajike, ja sen palot ovat säikeettömät.

Taitepavuilla on pyöreät, vihreät siemenet ja yleensä pitkät palot. Lajikkeita ovat muun muassa 'Allegria', 'Green Arrow', 'Montano', Processor', 'Saxonia', 'Shubert' ja 'Tendergreen'. 'Record' on keltapalkoinen, 'Purple King-' ja 'Purple Tepee' -lajikkeiden palot ovat violetit ja ne vihertyvät keitettäessä. Yin Yang -pensaspavulla on koristeelliset mustavalkoiset siemenet, jotka eivät aina ehdi kypsyä Suomen kesässä, mutta palot voi syödä keskenkasvuisinakin.

Köynnöstävä salkopapu
ja vanha härkäpapu
Salkopavut kasvavat 2–3-metrisiksi. Köynnökset tarvitsevat tukea ja suojaisaa aurinkoa palkojen kasvattamiseen vielä enemmän kuin pensaspavut. 'Blue Lakella' on säikeettömät palot ja valkoiset siemenet. 'Neckargold' kasvattaa kullankeltaisia, 'Cosse Violette' ja 'Blauhilde' violetteja papuja.

Kesäisenä köynnöksenä paremmin tunnetun ruusupavun (Phaseolus coccineus) palot ovat syötäviä muiden papujen tapaan. 'Painted Ladyn' kukat ovat punavalkokirjavat, 'Prizewinner' on punakukkainen ja 'Weisse Riesen' valkokukkainen. 'Enormalla' on punaoranssit kukat ja pitkät, jopa 45-senttiset palot.

Härkäpapua (Vicia faba) on kasvatettu Suomessa kauemmin kuin muita papuja, todennäköisesti jo 1200-luvulta lähtien. Muista poiketen härkäpapu kestää hyvin kylmää. Se voidaankin kylvää avomaalle heti kun maa on keväällä kylvökunnossa.

Vanhat maatiaislajikkeet pysyvät yleensä pystyssä ilman tukea, mutta voimakkaasti kasvavat saattavat tarvita tukemista. Härkäpavusta syödään suuret siemenet tai keskenkasvuiset palot kokonaisina. Lajikkeita ovat muun muassa 'Green Windsor', 'Hangdown Green' ja 'Giant Exhibition Longpod' sekä kotimainen maatiaislajike 'Ukko'.

Teksti: Leena Nurmi
Sähköposti: 

Sivun alkuun | Tekstit 5/05 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |