Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

KESÄKUU 5 | 6 | 2003

Harrastuksena joutenolo

Joutenolo on aina ollut mieliharrastukseni. Olen joutunut harrastuksestani ajoittain jonkin verran tinkimään joko perheen tai ystävieni vuoksi. Kaikkea vapaa-aikaa en ole voinut vain maata sängyllä ja tuijottaa kattoa tai istua kesällä järven ulappaa ihailemassa. Joutenolo nimittäin yleensä tulkitaan laiskuudeksi tai saamattomuudeksi. Saattaahan se sitäkin olla – ja kuka nyt laiskalta haluaisi vaikuttaa.

Viime aikoina on kuitenkin näkynyt merkkejä siitä, että myös joutenolo hyväksyttäisiin kunniallisten harrastusten joukkoon. Harrastusten yhteiskunnallisesti tärkeä merkitys on nimittäin ihmisen voimavarojen elvyttäminen niin, että hän pystyy mahdollisimman tehokkaasti tekemään työnsä ja jaksaa kauemmin sairastumatta.

Tämä on tietysti tärkeä näkökulma, mutta tärkeintä on kuitenkin ajatella asiaa ihmisen itsensä kannalta. Millä tahansa järjellä, maalaisella tai kaupunkilaisella, ajateltuna, on selvää että kun työtahti tuntuu aina vain kiristyvän, on järjetöntä täyttää vapaa-aikakin pakonomaisella tehoharrastamisella.

On toki ihmisiä, jotka luonteeltaan ovat niin kovia menijöitä ja tekijöitä, etteivät työn antamat haasteet ja virikkeet riitä. On myös seurallisia ihmisiä, jotka tekevät työtään yksin ja kaipaavat sen vuoksi vapaa-aikanaan muiden ihmisten seuraa ja vilinää ympärilleen.

Mutta meitä hiljaisuutta rakastavia, yksin ja rauhassa viihtyviä suomalaisiakin on aika paljon. Silloin kun emme puuhakkaasti harrasta kehittäviä kesämenoja nautimme vapaa-ajastamme kaikista parhaiten. Nyt meillä ei tarvitse olla edes huonoa omatuntoa saamattomuudestamme, vaan voimme ajatella, että lepäämme seuraavaa kiireistä työrupeamaa varten.

Me puolestamme emme ihmettele niitä kanssaihmisiämme, jotka aikataulun tarkkuudella ohjelmoivat ihanan kesämme jokaisen minuutin. Hehän nauttivat tällä tavalla eniten ja tuskastuisivat pelkästä löhöilystä.

Kesän valoisia hetkiä ei kannata käyttää toisten touhujen ihmettelyyn. Keskitytään nauttimaan kukin tavallamme!

Teksti: Kaisu Räsänen
Sähköposti: kaisu.rasanen@pellervo.fi


Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |