Kodin Pellervo

KESÄKUU, 1.6.2006

Psykologinen jalanjälki

Ympäristöasioissa tunnetaan termi ekologinen jalanjälki. Monenlaisin mittauksin sillä pyritään laskemaan, miten paljon kukin kansakunta kuormittaa ja kuluttaa tannertaan – ja niin ollen koko yhteistä planeettaamme.

Psykologiseksi jalanjäljeksi voisi kutsua tapaa, jolla suhtaudumme toisiin ihmisiin, tuttuihin ja tuntemattomiin. Matkustellessamme jätämme jälkemme jopa vieraille maille: oudoissa olosuhteissa osoitamme ymmärtämystä ja arvostamista tai arvostelua ja tuomitsevuutta.

Raskain tietysti on sotasaapas, olipa se ideologinen tai suoraan aseellinen.
Ei siis ole samantekevää miten kuopaisemme, jälki jää.

Huomaamattamme, joskus myös aivan tieten tahtoen, lohnustelemme turhan suurin saappain kylillä ja kotipiirissä.

Nyt kun kymmenet tuhannet koululaiset ja opiskelijat saavat todistuksen kouraansa, olisi hyvä ajatella psykologista jalanjälkeä. Takana on erilaisia elämäntilanteita, eriasteista uurastusta ja nyt iloa tai pettymystä, pelkoa tulevasta. Rohkaisu painaa lujan jäljen, vieläpä pysyvän. Ja sitä paitsi, rohkaisuahan me kaikki tarvitsemme, myös me aikuiset.

”Mutta on tässä se hyvä puoli, että...”, tapaa muuan ystäväni aloittaa. Uskomaton siipien sukiminen käynnistyy, vaikka kyse olisi kuinka kohtalokkaasta katastrofista. Rauniokasassa räpistellessään hän jo hakee uusia mahdollisuuksia, toipumista, toimintaa, valoa. Tuhkasta nousee nokikana!

Asenteellaan ystäväni auttaa paitsi itseään myös ympärillään olevia, toivonsa menettäneitä. Hän antaa lohtua ja puskee suunnatonta tarmoa. Hänen mielestään menetettyä peliä ei ole: aina on toivoa, aina täytyy tarttua työhön!

Asennetta voisi kutsua vain myönteiseksi, mutta voimallisuudessaan se on kykyä pelastaa ja pelastautua. Se johtaa nopeaan ja oikeaan toimintaan silloinkin, kun kaikki onnistumisen edellytykset näyttävät äärimmäisen niukoilta. Ei saa antaa ilon kuolla.

Suomalaisia kansanviisauksia ei suurilla kannustuksilla ole kuormitettu. Ilon ja riemun yllä lekottaa niin laaja parvi sanontojen umpimustia korppikotkia, että kannattaako viisauksia edes muistella. No, saattaahan niitä muunnella.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Olkoon niin. Mutta tekemättömän saa tehdyksi!

Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti: anna-liisa.huhtala-fiskars(at)pellervo.fi