Kriittisiä lukijoita
Ryhdytään koulimaan jo ala-asteella lapsista kriittisiä
lukijoita, kuuntelijoita ja katselijoita. Tämä ehdotus sisältyy
pääkirjoitukseen.
Mooses
ja suuret korvat
Yökävelyllä
Yö saa päivällä tutut paikat vaikuttamaan arvoituksellisilta,
yöllä ovat
liikkumatta ja liikkuvat eri eläimet kuin päivällä. Monet kukat
sulkevat terälehtensä.
Sirpa Palokari ja kuvaaja Antti Sari
kävivät puolestamme katsomassa, miltä
|

©Tapani
Lepistö
|
vaikutti yö Kymijoen rantamilla. Ensituntumaa lehden
kansikuvassa. He näkivät jäniksen, ketun, hevosia ja kohtasivat
yön koleuden, hiljaisuuden, valostuvan ja äänillä täyttyvän
aamun. Välinpitämätön
sivistysvaltio
Ns. sivistysvaltion ojentajalihas köyhiä maita kohtaan saattaa
osoittaa surkastumisen merkkejä. Tämä on luettavissa ylilääkäri Heikki
Peltolan mielipiteistä Suomen harjoittamasta kehitysavusta. Samoin Suomi
näkyy suhtautuvan omiin oloihinsa: vanhusten hoito on Peltolan mielestä
tolkuttoman huonoa.
Silkkaa
pahuutta
Sadonkorjaajat
kasvimaalla
Hilloajat hinkuvat jo puutarhassa kypsyviä vihanneksia ja
miettivät uusia maustamisia. Kodin Pellervo antaa vihjeet miten
saat talveksi makoisan rosepippurisen sipulisalaatin tai
sitruunaisen omenasoseen.
Keskikesällä kuitenkin herkutellaan marjoilla ja
keveillä leivonnaisilla. Kävisikö viinimarjalta maistuva
marjatarletti tai mansikalta maistuva toscakuorrutettu piirakka?
Juustoisten leivosten päälle sopivat mansikat. Ohjeissa
on
|

Marmedaateja,
hilloja, soseita.
©Pekka
Haraste |
myös
gluteeniton piirakkataikina.

Säilöntä
Leivonnaiset
|
Pitää saada saunoa
Saunalla on historiallista taustaa hyvin varhaisista kulttuureista, ja
saunan alkukantaisuus kiehtoo niitäkin, joilla on mahdollisuus
edustussaunoihin. Kodin Pellervossa kerrotaan, miten saunakulttuuri
siirtyy sukupolvelta toiselle.
Luonnonmukaista
pihanhoitoa |
Puutarhan
suunnittelu ja vaikutelma muuttuu hieman tavanomaisesta kun
sitä hoidetaan luonnonmukaisesti. Leena Nurmi
perehdyttää lukijat siihen, mitä kasveja valitaan, miten
niitä sijoitellaan, ravitaan ja hyödynnetään.
Luonnonmukaisessa puutarhassa hyötykasvit ja koristekasvit
voivat olla kaikki samalla alueella.
Perhosetkin
suosivat
|

Amiraaliperhonen.
©Leena Nurmi |
|