Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

HEINÄKUU, 7.7.2005

Lääkäri lähtee lomalle

Eilen oli viimeinen työpäivä ennen lomiani. Olen omasta mielestäni aika tehokas. Aloitin klo 07.30, hoidin noin 35 potilasta, vastasin yli 30 sähköpostiin ja soittopyyntöön, kirjoitin kaksi kattavaa B lausuntoa, laitoin kuntoon kirjanpitoni kuitit ja laitoin ne postilaatikkoon kello 22.30.

Sitten mietin, oliko kaikki kunnossa. Ei ollut. Oli pakattava seuraavaa päivää varten, sillä herätys oli kello 05.30 ehtiäksemme lentokentälle. Lisäksi oli vaihdettava euroja ja sitä rataa. Nekin muistin.

Aamulla tyttäremme vei meidät lentokentälle, missä tolkuton jono sai meidät pieneen paniikkiin. Ehdimme kuitenkin juuri ja juuri koneeseen, vaikka minulle tehtiin erikoistarkastus. Se oli varsin ymmärrettävää, silla turvamies tulkitsi tietysti huolestuneen ilmeeni merkiksi pommimiehen huonosta omatunnosta.

Luojan kiitos hän pidättäytyi siitä tutkimuksesta, jonka minä teen jokaiselle pissavaivoja valittavalle 50-vuotiaalle miehelle. Nöyryytyksen olisi kruunannut myöhästyminen tästä syystä koneesta.


Jess ja aahhh. Ehdimme koneeseen, se nousi ajoissa ja söin maittavan saksalaisaterian. Sitten kaivoin esiin romanttisen romaanin, jollaisia mies alkaa tässä vaiheessa elämäänsä kaivata. Loma oli alkanut ja kaikki oli loistavasti!

Vai oliko sittenkään? Yhtäkkiä jostain syvältä alkoi raahustaa esiin ajatus. Se oli aluksi hyvin epämääräinen ja tajusin vaistomaisesti, että se oli tärkeä. Aloin auttaa aivojani käymällä läpi edellistä viikkoa. Heittelin naaraa keskushermostoni kovalevylle sinne tänne.

Tutkin mielessäni matkalaukkuni sisältöä. Olivatko lattajalkani asentoa korjaavat erikoissandaalit mukana? Olivat. Entä korvatipat? Kyllä. Sitten mietin, oliko potilaisiin liittyvät asiat hoidettu. Mielestäni sekin puoli oli kunnossa.

Sitten se tapahtui. Naara iski kiinni johonkin ja se painoi paljon! Se painoi kuin 15 vuotta ja kun näin naarani koukut, roikkuivat niissä Pellervon vuosikerrat vuodesta 1991 eteenpäin. Miten olin saattanut unohtaa? Kodin Pellervo! Minä olen harjoitellut tämän muistamista 169 kertaa, joka ainut kuukausi vuoden 1991 puolivälistä. Ja nyt se tapahtuu, kun istun lentokoneessa matkalla Ranskan Provencen rannikolle.


Mutta: minä olen toiminnan mies. Minä olen selviytyjä. Minä olen ratkaisujen mies, hoen itselleni ja alan miettiä, miten selviydyn tästä piinallisesta tilanteesta.

Teemme välilaskun Muncheniin. Lainaan kynän ja alan kirjoittaa kuumeisesti juuri tätä juttua. Käytän lääketehtaan mainokseksi tarkoitettua muistilehtiötä. Enteellisesti sen kannessa mainostetaan masennus- ja happolääkettä. En anna tekstin lannistaa itseäni.

Vaimon mielestä se on hauskaa. Ilokseni hän ei olekaan vihainen, vaikka uskallan paljastaa pinteeni vasta Munchenissa. Mutta mitä sanoo toimituksen Anna-Liisa, joka oli asettanut määräpäivän? Hän on toinen mahdollisesti vihainen nainen. Mutta ei, eipä ole hänkään!

Asiaa auttaa – ehkä, että ajoitus on täydellinen. Saan Anna-Liisan ja Jaakon kiinni itse teosta. He ovat soittaessani tupakalla ja asetelma on oikea. Minulla on käytössäni lääkärin paukut vastapainona Anna-Liisan mahdolliselle hyppii tasajalkaa -reaktiolle.

Pelkoni on turha. Molemmat ovat tavallisella loistavalla tuulellaan ja saan armonaikaa.


Nyt istun hotellin tietokoneella ja se kiukuttelee: se ei osaa tehda niita kirjaimia, joissa aan ja oon paalla on pilkut. Se ei loyda kysymysmerkkia eika monia muitakaan, mutta mina naputan naita kaikkia muita ja yritan saada tolkkua tarinaan. Anna-Liisa korjaa kaiken ennen kuin juttu menee painoon. Ja jos ei korjaa, niin nakyypahan tyylista, missa pinteessa Leif on.

Kohta lähetän tämän sähköpostina Kodin Pellervon toimitukseen ja päätän pyhästi erään asian. Ja sitä kuvaa seuraava juttu.

Vanhempi herra menee kukkakauppaan: ”Tarvitsisin sellaisia ihania punaisia kukkia, joissa on siis sellaiset vihreät varret, tarkoitan siis, että… pahus, en millään tahdo enää muistaa mitään kun minulla on tämä atsalea…

Kun pääsen kotiin, menen minäkin sellaiseen atsaleakokeeseen, mutta sitä ennen yritän unohtaa koko jutun, sillä nyt minulla on ensimmäinen loma kahteen vuoteen.

Teksti: Leif Lindberg
Sähköposti


Sivun alkuun | Tekstit 7/05 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |